sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Herkkunuotan herkuin talvea eteenpäin

Tulipa Herkkunuotassa käytyä hakemassa katkarapuja, nämä olivatkin isoja jötkäleitä joten niitä ei tarvinnut montaa ostaa. Samoin tuli sinisimpukoita pussillinen ostettua, olivat ruotsalaisia luomusimpukoita. Oli mukava havaita että ne oli suurimmalta osin jo putsattukin, ei tarvinnut tuhlata aikaa liiaksi putsaamiseen. Ja olivatpa ne isoja verrattuna noihin normi marketin tiskiltä saataviin sinisimpukoihin! Eikä hinta tainnut olla juuri sen isompi. Hummerin pyrstöä kyselin, ei ollut kuin koko hummeria joten sen jätin väliin koska tarkoituksena oli tehdä hummeri-sinisimpukkakeitto kera katkojen joten niin simpukat, pl 1kpl joka koemaistiaismielessä katosi yllättäen kyselyaukkoon kera Herkkunuotan sahramimajoneesin, sekä sitten koko keitto muutenkin joutui kutteriin ja sen jälkeen lävikön kautta kattilaan. Maku ei ollut ihan sama mitä laivalla vaaliristeilyllä syömäni keittiön terveisenä saatu pikku keitto, mutta hyvää oli silti. Olin maltillinen aniksen kanssa, sitä kun tuli niin anisjauheena, tähtianiksena kuin anisviinanakin keittoon laitettua. Hyvää tuli, erinomaista suorastaan. Havainto; anisjauhetta hieman pöllähti siirtäessäni sitä alkuperäispussukasta purkkiin ja kävipäs mokoma rankoin ottein hengen päälle, kröhisin pitkät tovit kuin henkilö joka työkseen polttaa savukkeita. 

Olivatpa ne isoja 8-)


Pari salottia, hiukan valkosipulia, simpukat ja reilu tujaus rieslingiä. Nämähän olisi näinensä voinut syödä.


Valmis annos; keitto kupposessa, kyljessä sitten nuo soteeratut katkat cayennen ja sitruunan kera. Ja tietenkin päälle knööli Herkkunuotasta saatua sahramimajoneesia.


Pääruoaksi tein sitten possun kyljyksiä salvian ja marsalakastikkeen sekä palsternakkapyreen kera. Annoksesta tuli tylsän värinen, en sitä viitsi tähän sitten laittaakaan. Jälkkäriksi GR:n ohjeella suklaaohukaisia appelsiini-brandykastikkeella, aivan tolkuttoman hyvää. Kuvaa ei ennättänyt ottamaan.
Äsken laadin GR:n World Kitchen kirjasta Madrasin kanaa. Siinä mainitaan sen olevan yleinen Intian ravintoloissa ja hyvin tulinen joten en chilejä käyttänyt ollenkaan niin paljon mitä reseptiikka ohjeisti. Kaikkein miedointa punaista chiliä laitoin puolitoista ja nyt maistettuani tuota tovi sitten, hiki valuu vieläkin. Silmäluomista.


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Onko kakkonen ykkönen?

Kävin sitten jälleen kerran, toki syvästi pettyneenä mutta päättäväisesti äänestyskojulla tänään. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Joudumme odottamaan seuraavat kuusi vuotta, sitten on aika kypsä Paavolle. Odotin sen jo olevan.

Kotiuduttuani sitten olin joutilaana kun vapaapäivää vietin, joten päätin vihdoin tarttua härkää sarvista ja testata Stromsössäkin tehtyä "tunnin munaa". En muista mikä sen ihan oikea nimi on, mutta 64,5 asteessa tunti keitetään kananmunaa niin saadaan niin valkuaiselle kuin keltuaisellekin sama koostumus. Onnistuin siinä aika hyvin näin ensimmäisellä koeponnistuksella. Kuten Stromsössä, koitin tehdä tuon ensin uunissa, esilämmitin veden 67 asteiseksi ja uunin säädin n.65 asteeseen kiertoilmalla. Veden lämpötila uunissa kuitenkin putosi nopeasti ja päätin siirtyä vain liedelle tekemään siitä sitten tulosta. Sainkin sitten sen ihan liedellä onnistumaan, olin tuollaiseen tavalliseen Ikean digimittariin säätänyt 65 astetta hälytysrajaksi ja mokoma sitten veivasi 64-65 asteen välissä lieden ollessa 1-1,5 asteikolla (Gorenjen liesi, skaala 1-9). Tuota lämpöä säädin sekä alas että ylöspäin tuossa rajassa 1-1,5 kerran pari ja lämpötila pysyi tuossa 64-65 asteessa. Mittarin piippaus alkoi sitten ärsyttämään siinä määrin että laitoin rajaksi 66 astetta niin lakkasi piippaamasta. Tässähän olisi pitänyt olla sellainen termostaattilämmitin joka kierrättää vettä, vaan eipä kotioloissa mulla tuollaista. Enkä ole niin ihastunut tuohon molekyyligastronomiaan että viitsisin hankkiakaan. Tähän aiheeseen lunttasin ohjeita ja vinkkejä Makustelijat ruokablogista. Kannattaa kurkata!

Munat esiin siis


Pilkotulla ja paistetulla pekonipedillä


Päälle ripaus savumaldonia ja veitsen viilto... noh, valkuaisella ja keltuaisella on vielä hiuksen hieno ero. Tätä pitää testata vielä uusiksi. Mielenkiintoinen haaste.


Tuo edellä mainittu muna lienee lähinnä aamiainen tai oikeastaan amuche bouche kun aterian alle sen laadin. Vaalipakkaspäivän alkupalaksi olin jo päättänyt tehdä juustokohokkaan ja sitten päivän mittaan tarkistin mielipidettäni sen verran että toki omin pikku kätösinkin syksymmällä keräämiäni suppilovahveroita pilkoin mukaan, kuin myös päivän teemaan sopivasti hieman pilkottua pekonikuutiota sekä purjoa jonka myös olin pannulla käyttänyt. Juustoina käytin mustaleima emmentalia ja parmesania. Tosin jälkimmäinen oli turha koska tuo mustaleima oli niin leimallinen maullaan. Hyvä tästä tuli siltikin. Ehkä tänään illalla teen vielä toisen iltapalaksi. Luultavasti jätän huomis illan vaalitenttiin asti :)


Pääruoaksi sitten kunnon reilu BLT sandwich. Maalaisleivät paahdoin valkosipulisessa oliiviöljyssä pannulla, tein majoneesin, pekonit paistoin ja valutin, tomaattia hieman käytin pannulla ja salaatin lisäksi laitoin vielä hieman pannulla käynyttä punasipulia väliin. Ihan kelpo setti tuli. Jälkkäriksi pötkö Lakrisalia :)



tiistai 24. tammikuuta 2012

Kyllä sillä on väliä, raivosi kuka tahansa mitä tahansa...

Jälleen kerran kokkarien kovin eliitti huorasi ja äänesti apupuolueensa Vihreiden ehdokasta presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella jotta saivat kaikkein kovimman Niinistön vastustajan pois pelistä. Nyt on sitten herran N:n helppo muikeilla ja olla sen näköinen kun alvariinsa nuuhkisi omia pierujaan. Mutta saattaa kolahtaa sitten omaan nilkkaan tämä äänillä kikkailu, käykin vielä niin että Suomen naiset ja muut tympiintyneet valitseekin Haaviston presidentiksi. Toivottavasti näin käy ettei Suomi saa sitten kuitenkaan Työväen Presidenttiä vaan sen jonka oikeasti haluavat median... siis Hesarin ja Kokoomuksen puoluetoimiston rummutuksesta huolimatta. Huomenna se sitten alkaa, muistakaa, kakkonen on ykkönen !-D

Toistaiseksi, kuuden vuoden päästä Meidän Paavo on vielä nuori mies ja tullee valituksi hyvin sekavan nyt alkavan kuusivuotiskauden jälkeen veret seisauttavalla äänivyöryllä.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaaliristeily risteilty

Sattuipa somasti tilaisuus vaaliristeillä Silja Linellä eilen ja puhua Paavon asiaa niin tutuille kuin kylänmiehillekin. Tänään sitten jännätään miten oma vaaligallup pitää paikkaansa, uskoisin että siinä on +/- kolmen prosentin marginaali, eli Paavosta saatetaan voidella uusi Tasavallan Presidentti jopa 56% ääniosuudella. Harmi etten ennättänyt eiliseen vaalitilaisuuteen Finlandia talolla, tästä linkkiä Paavon puheeseen. Mukana myös Mari Kivinimenen puhe. Aamulla tuli sähköpostiin kutsu Paavon Vaalivalvojaisiin, en vaan malttanut lähteä. Sen verran voimakkaasti vie veronsa nuo vaaliristeilyt. 


Laivalla tuli sitten syötyä niin lounaat kuin päivällisetkin. Hyvinkin jopa, ei mitään normibuffettia vaan Lobster Housen menu tuli katsastettua. Ruoat oli vallan mainioita, ei voi kuin kehua. Laivan valkkari, riesling jonka nimeä en muista, oli myös sopivan hapokas ja meren elävien kanssa vallan mainio kaveri. Tässä muutama kuva aterian kohokohdista.

Alkupalana oli aivan julmetun fantastinen sinisimpukkakeitto. Keitto jota aion koeponnistaa täällä Bunkkerilla tulevana viikonloppuna!


Toast Skagen jokiravuista. Tämä jotenkin loppui kesken :)


Toinen alkupala oli päivän keitto; fenkolikeitto joka oli maultaan vallan vallaton.


Pääruokana sitten oli ihan pakko merikrottia herkutella. Aivan tolkuttoman hyvää!


Eikä nieriä sienikastikkeella ollut myöskään pöllömpi.


Jälkkärin kanssa oli pakko olla kieli ihan keskellä suuta... siis päivän sorbetti, vadelmaa, tuoretta marjaa ja aivan riettaan hyvää. 


Eikä valkosuklaa moussekaan ollut huono. 


Pakkohan nämä oli liottaa sitten toisella kymmenellä olleella Laproaighilla  Hyvää, vaan ei niin hyvää mitä mainosmiehet kehuvat. 


Eikä Manhattankaan ollut huono. Pianisti pimputti liian kovaa.



perjantai 20. tammikuuta 2012

Vaaligallupit ojennukseen

Olen kyllästyneenä seurannut eri iltapäivälehtien vaaligalluppeja, kuten myös maikkarin, ylen ja jopa nelosen galluppeja. Kyllähän noista nyt näkee kenen agendaa kulloinkin ajetaan, ainakin jos on yhtään valveilla. Hesari on tunnetusti keskusta ja etenkin Väyrys vastainen, Ylellä puhkutaan punakonetta ja maikkarilla taas hehkutetaan mikä on muodikasta. Tällä haavaa se on ylioppilas Haavisto. Saatoin tässä itse tehdä myös vaaligallupin, sen mukaan äänet ensimmäisellä - ja samalla viimeisellä kierroksella, jakautuu näin;

Paavo Väyrynen  54%
Sauli Niinistö       25%
Pekka Haavisto     7%
Paavo Lipponen    7% (*)
Timo Soini             5%


Väyrynen valitaan siis veret seisauttavalla vaalivoitolla Suomen Tasavallan Presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. Hyvä niin. Laitoin listaan tähden Lipposen perään sillä ei mennyt hänen viimeinen mahdollisuus presidentiksi. Nato myönteisenä hän hakee, pyrkii ja kenties pääseekin 2016 Viron presidentiksi salanimellä Liivo Papponen. Jepjep.

Näillä näkymin ja tällä gallup tuloksella myös Keskusta tekee vakuuttavan nousun seuraavissa kuntavaaleissa ja sen jälkeen eduskuntavaaleissa. Turhanaikainen protestiliike PS kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja siihen ettei pubikansa jaksa lähteä enää äänestämään kun terassit aukeaa. Samoin Soinin yritys olla uusi Vennamo kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Kuten kaikki muistaa, Pekkakin lihosi vasta päästyään ministeriksi, Timbe on tuon tehnyt jo ennakolta. Suuremman korahduksen päästää kun tuo fasadi kaatuu. 

Tuokiokuvat meni sikin sokin, samapa tuo, lisään kuvatekstit.

Meksikon tuliaisia, hieno kuppi tequilaa varten. Harmi että olen absolutisti.


Kuvassa mitä maukkainta ja herkullisinta Paavo-Vaalipullaa toissaehtoolta. 


Ja kampasimpukkasalaattia eräältä ennakkoäänestyspäivältä. Mainion makuista.


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Olen täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni

Ja käynyt tänään äänestämässä siten kuin olen luvannut sekä itselleni, lukijoilleni ja ehdokkaalleni joka tulee valituksi vihdoin ja viimein. Alkaa Paavon aika. Koko kansan Paavo. Olikin hulinaa Turun Pääkirjaston ennakkoäänestyspaikalla, odottelen signaalia miten Paavon äänestys on sujunut maailman äärissä. Saatoin eilen ehtoolla sitten ottaa varaslähdön ja juhlistin tämän päivän äänestystilannetta peuran paistia punaviinikastikkeella paahdettujen punajuurten ja rosamundaan tehdyn pinaattisen muusin kera. Vallan mainio tiistai-illan päivällinen siitä tuli. Tänään tuli itse äänestystilanteesta aiheutunut paine, ja suunnaton helpotus asian oikeutuksesta ja oikeasta valinnasta, purettua Martin sillan kioskin fantastisella valkosipulipekoni hodarilla. Mainio mättö!


Tässä vielä kuvaa peurasta. 


lauantai 7. tammikuuta 2012

Kylläpä Turussakin osataan

Tänään oli Hansakorttelissa presidenttiehdokkaiden vaalitentti, ohjaajana Turun Sanomien toimitus. Jälleen kerran Paavot toimivat erinomaisesti, jopa vasemmiston Paavoa voi kehua. Väyrynen vei shown, oli ylivertainen kuten aina. Kuinkas muuten. Tässä pari kuvaa paikalta.

Hansakorttelista








Loppiainenpa on vietetty kiireessä

Termos!

Kovinpa on kiirettä pitänyt koko loppiaisen ajan. Ensin kauppareissulla en löytänyt käyttämästäni kaupasta kaikkia artikkeleita, mutta vihjetiedustelu Gourmet klubimme jäsenelle paljasti sitten oikeat paikat erikoisempien artikkeleiden noutoon. Siitäpä Turun Sanomatkin kirjoitti artikkelissaan nasevasti, jonot Stockan Delissä oli huikeat. 

Kuitenkin olin kerrankin iloisesti yllättynyt kun aamulla heräsin. Bunkkerin parvekeosastolle laahustin silmäilemään yleistä kelitietoa, oli varsin samea, mutta miten pienet kansankoulunopettajan silmäni huomasivatkaan oitis naapuritalon takaa kurkkaavan tutun kasvon. Meidän Paavohan se siellä. 

Muista nyt, numero 4 raapustetaan siihen lappuun 22.1.12 tai sitten ensi keskiviikosta alkaen viikon verran. 

Paavo Väyrynen - 4 


Päivä meni sitten itämaisten turistien joukossa poukkoillessa, niitä kyllä piisasi ja paljon. En ikinä uskonut sitä mutta pakkohan se on. Turun keskustan pääkaupat tuli sitten kohnattua läpi, jäipä siitä Anttilasta paskainen tuntuma kertakaikkiaan, sinne en enää mene. Hyllyjen päälle tolkuttomat pölykerrokset, tuoretuoteosasto ihan tuuliajolla ja muutenkin kauppa suttuinen. Ei kiitos. 

Stockan Deli. Aina Fiini. Löytyy lähes kaikkea. Kiitos.

Sain siinä sitten päivän aikana kuitenkin yhden jos toisenkin aterian tehtyä, niistä kelpasikin itseäni kiittää.  
Alkupalaan ainekset oli tässä...

Tämä kaveri ei mitenkään alkupalaan liittynyt


Näistä tämä setti rakennettiin


Munat puhisee


Aika jännä, ilman etikkaa! Oliiviöljyllä rasvattu kling, kaunis nyytti tulee.


Valmis salaatti tässä - aivan tolkuttoman hyvää!


Näin! Reseptiikka allekirjoittaneelta!


Saatoin siinä sitten australialaiseen makumaailmaan orientoitua ja ottaa reseptiikkaa omakseni, siellä vaan tuo chilin käyttö on melkoista. Itse tätä reseptiä noudattaessani jätin puolet reseptiikan chileistä pois ja siltikin tuli kyllä ihan tolkuttoman hottia. 


Kevätrullia siltikin tein reilustikin, olivat julmetun hyviä!


Jälkkärinä sitten piti olla mille-feuille, en ehtinyt, saattanut enkä jaksanut siltikään vehkota. Tämmönen tuli. 6h keittiössä ilman taukoa. Hmmm...



Ei ollut välinettä tehdä munaverkkoa, yritin kyllä vaan en onnistunut, tein sitten vietnamilaiseen tapaan ohuen munakkaan. Tässä paksuus oli millin luokkaa. Kurkkurelissi oli laittaessa erinomainen, tarjoiltaessa aikas lailla ärhäkkä. Alkukuvan kaveri oli juurikin tässä. Rouheena. Kauhea avaaminen :-o



torstai 5. tammikuuta 2012

Vaalitenttiä 2012

Eilen televiisorissa oli meidän Paavo. Täysin ylivertaisena vastaili toimittajien välillä jopa ikäviin kysymyksiin. Kaikista näistä hän kävi yli pystyssäpäin ilman tahraa kilvessä.

Toista oli tämän päiväinen Timo Soinin esiintyminen. Hän paljasti todellisen karvansa kertaheitolla. Sen, minkä on kaikki tienneet jos ovat palat osanneet kasata kokoon. Mites ihmeessä tämä sammakon näköinen äijä on saanut Suomen kansan... nukkuvan pubikansan äänet? Puhumalla yhtä, olemalla toista. Hän saarnaa kansallista ja kotimaista itsetuntoa, juhlakaluina tällä seurakunnalla roikkuu kaulassa toinen toistaan kornimpi Suomen vaakunaleijona. Soini heittää pari hassua slogania suuntaan jos toiseen, pubikansa on haltioissaan. Kerrankin heillä on joku joka kuuntelee. Jepjep *Niinistön äänellä*

Eipä tämä Soini vaan ketään kuuntele vaan omaa agendaa ajaa, jo vuosikymmeniä. Onko todellakin perisuomalaisen miehen kuva olla tuollainen jossa ollaan;
- roomalaiskatolinen (naiset... hahhah...),
- kannatetaan ulkomaalaista potkupallojoukkuetta (Millwall, futisterrori),
- Palestiinalla ei ole olemassaolon oikeutta ilman Israelia.

Nuohan ne niitä suomailaisuuden perikuvia onkin. Ja tuon pubikansan...Äkkiä irti EU:sta, rajat kiinni, Euroopan Pohjois-Korea pintaan johtajanaan Sam-Akko El-Soihih Al-Pullah.

Kyllä kyllä.

Miettikää nyt jumalauta.

Asian ytimessä. Bloginkin.

Niin se vaan taasen kerran posti kuljetti satoaan ja kuinka ollakaan Isoäidin Kasvit  lähetti minulle jälleen kerran siemenluettelon, sanoisikonko jopa perin kattavan sellaisen niin hyöty kuin kukkaistenkin siemenistä. Olin perin tyytyväinen. Tänä vuonna nuo pitää kaikki kyllä ajoissa tilata. Jos lukijakunnalla, no läheisimmät edes, on mielenkiintoa Isoäidiltä tilailla, voin luettelon toimittaa silmäiltäväksi mahdollista kimppatilausta varten. Toki itsekukin voi yllämainitusta osoitteesta itsekin luettelon tilata. Jos tahtoo vanhaa valkeahapsista lähes satavuotiasta mummoparkaa vaivata. Miten hän jaksaakin vuodesta toiseen tehdä katalogia, palvella yleisöä ja toimittaa uuden elämän siemenet itse kullekin? Olen aika lailla otettu. Selkeästi alkiolaista linjaa, keskustahenkistä meininkiä. Hienoa!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Jassåå, se sitten vuosi vaihtui tähän viimeiseen. Tänä vuonnahan on se maailmanloppu tulossa. On ne sukkelia ne Maijat kun tuollaisia menivät uhkailemaan, saisivat sitten myös toteutua. Edes jokin niistä. Kuitenkin erilaisia maailmanloppuja ja/tai niiden ennustuksia koottuna tälle sivustolle. Pitääkö mennä paniikkiin?

Uuden vuoden aattoehtoona oli sitten pakko jotain pientä apetta saada ettei nälässä joudu sitten ihan koko tätä vuotta olemaan. Voi sitten sanoa että olen tänäkin vuonna edes kerran ollut kylläinen. Jouduin siinä sitten maistelemaan myös Fingerpori olutta kokonainen 0,33l pakkauksen. Pullo oli hauska, vaan sisältö sitten oli aika luirua. Eipä taida tulla ostettua tuota. 



En jättänyt uuden vuoden juhlimista tuohon olueen, sen kaveriksi sitten oli pannulla paistettua lohta kera cayenne-katkarapuvoin. Mainiota tuli - jälleen kerran.


Pääruokana sitten vaatimaton t-bone vihreän parsan kera. Olisi varmaan pitänyt sovittaa ne eri lautasille, mutta päätin säästää astianpesukoneen vaivoja. Mitäpä sitä ei säästäväisyyden nimissä tekisi.


Jälkkäriksi tuli tehtyä pain perdu suklaamoussella, ne lähtivät Gary Mehiganin ja George Calombariksen reseptiikalla, pahus vaan kun menivät kohti kyselyaukkoa ennen kuin ennätti kameran etsimen aukolla sohia kohti...

Ilotulitustakin tuli silmäiltyä usealta eri kantilta kuin edesmennyt Kim Jong Il sukkahousuja pjongjangilaisen supermarketin hyllyssä, päätinpä sitten pistää elämän risaiseksi ja polttelin itsekin kaksi tähtisadetikkua. Ne vaan ovat niin lumoavia vaatimattomuudessaan. Ja täyttivät tehtävänsä täydellisesti. 

Tämä vuoden ensimmäisenä aamupalana loihdin pöytään kunnollisen setin; bruscettaa ja kiirastulen munat. Jälkimmäisen potkua lisäsin rivakalla ranneliikkellä tabascoa, joka sopii tuohon perfecto. 


Näillä eväillä pärjäsi aina iltapäivään asti jolloin olikin jo aika tehdä pitkästä aikaa Shepard's Pie, tietenkin Gordonin reseptillä. Fantastisen hyvää tuli siitäkin, kun kerran sattui karitsan lihaa pakkasesta löytymään. Kuvamateriaalia en siitä malttanut ottaa, tuli kiire syömään.

Jaahas, nyt alkaa se tämän vuoden jännittävin aika, enää yhdeksän päivää ennakkoäänestyksen alkuun. Kaikkihan me Paavoa äänestämme, eikö totta. BTW Paavo FST5:llä huomenna tiistaina 3.1. klo 19.45.