Ei pidot parantuneet

Mutta keli paheni oleellisesti. Aamulla lähtiessäni sorvin ääreen, eipä ollut taloyhtiön huoltomies taaskaan laatinut minulle polkua ulko-ovelta bussipysäkille. Liekkö taas pelännyt että siitä sitten muotoutuu jääpatja joka on paikallaan aina juhannukseen asti. Samapa tuo, polvitaipeeseen asti lähes lunta piisasi ja päivän mittaan on jokunen hiutale tullut lisääkin. Aivan sietämättömän paljon itseasiassa. Mistä sitä piisaakin. Tuulikin riepoo eestakasin ja taastakasin, ylös alas ja taas toisinpäin. Entäs lämpötila. Kylmää on kuin missäkin. Ilmalämpöpumppujen vika kaikki tyynni.

Eilen kun laadin mainion tomaattikastikkeen niin tänään pyöräytin  lihapullerot sen kylkeen. Ja barillaa toki myös pari sataa grammaa. Huomenna pitää kuitenkin työn lomassa ennättää ruoankin kimppuun, vaikka työorientoitunut olenkin. Mietin vaan miten saatoin toistakymmentä vuotta töissä mennä pelkän kahvin ja tupakan kanssa? Nyt on nälkä jo kahdeksalta viimeistään. 

Pikku palleroiset matkalla maaruun...

Huomenna onkin sitten taas aika vetää suoli täyteen ohrapuuroa ja verta.

Kelit kovenee ja pidot paranee

Vai miten se meni. Sydäntalvi taisi laskeutua bunkkerillekin. Hyi tätä vuodenaikaa. Pakko oli siirtyä kesäisempiin ajatuksiin ja tulevan kesän makkarakekkeitä pohtia kokonaisvaltaisesti. Eilen tuli jo tilaus maistiaisista n.35 hengelle mustasta makkarasta, eiköhän se järjesty kun kerran on tärkeää järjestötoimintaa. Gourmet Clubin perinteisistä makkarafestareista ei ole vielä pidetty suunittelukokousta. Olisi jo aika. Tässä kuitenkin pienen ihmisen mieli pizzaa tekevi, kesäisiä makuja ja lokin rääkymistä. No niin. Niin no. Oli miten oli, jälleen kerran saatoin laatia kehiin maan mainion Marcella Hazanin reseptillä tomaattikastikkeen joka köökin puolella parhaillaan hymyilee viekkaasti. Samoin taikina nousee, kun vielä keksisi mitä lätyn päälle sitten aikanaan heittää. Tein isomman annoksen tätä upeaa soosia, tarkoitus on koko viikonloppu siitä nauttia spagetin ja lihapullien kera työn lomassa. 

Pecorinoa mustatorvisientien kera

Oli ajatuksissa koko alkuviikko ajatus jossa tänään laadin sitten mustatorvisienikeittoa kaiken työpaikkaruokala Amican tuotteiden tilalle. Helppoa olisi ollut parempaa tehdä ihan vaan kun olisi keittänyt perunat ilman että niistä olisi vetisiä tehnyt ja maustananut lisukkeet. Ei, en ottanut niin helppoa linjaa koska olin tämän jo pohtinut valmiiksi. Toki pientä kädenvääntöä kävin itseni kanssa josko kantarellia vaiko mustaa torvisientä keiton runkona käyttäisin. Päädyin mustaan torvisieneen koska pidän sitä vielä parempana kuin kantarellia. Korvasieneksi ei siitäkään ole. En kuitenkaan halunnut ihan sitä normisettiä tehdä mitä kerta toisensa jälkeen resepteissä näkee. Puntaroisin tilannetta sitten pecorinon ja manchegon välillä. Päädyin pecorinoon muutaman maistiaislastun jälkeen. Manchegon jätän voileivälle viiriäisen munien ja prosciutton kaveriksi, ehkäpä soiro pari rucolaa till. Mutta keittoon, sipulin, ihan tavallisen keltasipulin ympärille tämän pecorino-mustatorvisienikeiton sitten rakentelin kasvisliemeen. Toki pikku loraus kermaa, nippu persiljaa ja hieman tilliä myös. Oliiviöljyssä toki pyyhin valkosipulinkynsiä kotvasen jonka jälkeen krutongit annoin paahtua. Kelpasivat itselleni.

Näihin tuokiokuviin ja makutunnelmiin...

Verta pakkiin

Kun kerran olin jo päättänyt jotta mustaamakkaraa pitää minun tekemän, niin piti sitten härkäpäisesti käydä tehtävän kimppuun. Muisteloissani olin vakuuttunut että verta nyt löytyy kaupasta kuin kaupasta. Toisin vaan kävi. Mieleenikään ei juolahtanut pakastimesta katsoa, sieltähän sitä sitten löytyi lopulta. Kaupan pakastimesta siis. Hallistakaan ei saanut, Jokisella ei ole enää ensinkään kun sitä ei kuulemma oteta enää talteen. Mitäs peliä tuo tuommoinen oikein on, arvotavaraa heitetään haaskeelleko? Sellaiseen käsitykseen jäin kauppiasrouvan jutuista. Siitä hän usutti vielä Poronlihan erikoisliikkeeseen poron verta hakemaan, olisinkin ostanut vaan eipä sielläkään sitä ollut. Eioota myivät, rutaleet. Suolta sentään sai, oli näppärää kun oli suurtalouskeittiöille tarkoitettua settiä, valmiiksi pestyä ja näppärän muoviputken päälle vetäisty, oli helppo makkarapursotin asettaa käyttökuntoon. 

Nälkäisen vierasparven tulon vuoksi aloitin lauantai aamulla jo varhain askartelut, yhdeksän korvissa oli jo capuccino-pannacotta pähkinägraniten kanssa tehty, tein Tomi Björkin reseptiikalla. Hyvää tuli, kertakaikkiaan ja kahvin tuoksu oli suorastaan lumoavan hyvä, niitä papujan toki ensin paahdin pannulla hyvän kotvasen. Edellisenä päivänä olin tallenteelta katsonut Yllätyskokki Niki ohjelmasarjan jakson jossa kävi karppaajien vieraana tekemässä ruokaa. Innostuin tästäkin sen verran että tein ohjelman salaatista oman versioni, uppomuniksi käytin viiriäisen munia. Ne kun vaan on niin hyviä kertakaikkiaan. Onneksi on tuottaja joka niin jaksaa tuottaa edulliseen hintaan. Tein myös rakuunakastikkeen, joka oli kesäisen kirpeä mutta ihan kiva ja sopi kyllä mainiosti tähän salaattiin. Salaattina käytin valmissekoitusta jossa oli vuonankaalia, rucolaa jne. Hyvä setti. Vielä salaatin päälle laitoin pieniä paahdettuja prosciutto lastuja.

Pääruokana oli sitten makkaraa. Mustaa makkaraa ja merguezia. Merguezista tuli vallan erinomaista, tällä kertaa sopivan rasvainenkin kun laitoin ihan possun silavaa mukaan. Harissa oli päässyt lähes loppumaan enkä sitten kesken kaiken saattanut lähteä sitä mistään läänin toiselta puolelta hakemaan vaan tyydyin ruokalusikalliseen ja tulisuutta sitten korostin laittamalla reseptiin kuulumatonta cayenne pippuria. Valkosipuliakaan en kitsastellut, voisin sanoa että makkarasta tuli erinomainen. Tämäkin taas Tomi Björkin reseptiikalla tehty. Makkaran teko kävi muutenkin helposti, toki kolmaskin käsi olisi helpottanut asiaa ja asiantuntevat neuvot sekä mielipiteet jäivät uupumaan, ne kuitenkin tuo oman suolansa suolen täyttöön.

Mustamakkaran teossa käytin netistä poimimaani reseptiä, en sitten malttanut kaljaa siihen laittaa, vaikka eritoten olin ostanut saksalaisen tumman luostarioluen vaan maitoa. Tuon oluen sitten saatoin hörppiä siinä sivussa. Valkopippurinkin korvasin mustalla, eihän se mikään valkomakkara ollut vaan musta. Joku roti näihinkin asioihin. Oletin tässäkin kohtaa että olisi suolen täyttö käynyt kuin vanhalta peräruiskeen antajalta vaan toisin kävi. Ensi puserruksen jälkeen verinen sössö jäi makkarapursottimen takana olevaan osaan jumiin, osa ohraryyneistä ei ollut rikkoutunut kokonaan vaikka morttelissa niitä mäiskisin kotvasen aikaa. En mennyt paniikkiin vaikka sitten oli tunnelma jo kuin jossain Freddy Kruger leffassa - miksei käyneet sillä kohtaa Jehovat tai muu laukkuryssä kauppamies oven takana? Siinä olisi voinut vielä tehostaa lookkia laittamalla silmälasit 45 asteen kulmaan tai ilmeen kuin Jack Nicholsonilla Hohdossa.

Laitoin koneeseen lihamyllyosat paikoilleen, vedin verisen soosin siitä kertaalleen läpi ja sen jälkeen pursostus osaston uudelleen koneeseen. Tämän jälkeen suoli täyttyi hienosti. 

Aiemmilla kerroilla en ole makkaroita keittänyt ennen grillaamista tai paistamista, tällä kertaa päätin käyttää tämän kortin ja keitin makkaroita uunivuoassa vesihauteessa, vesi 75 asteen tuntumassa puolisentoista tuntia ja hyvää tuli. Pistin vielä pikku reiät sinne tänne niin eivät sitten räjähtäneetkään vaan olivat vallan mainion näköisiä. Voisi vielä laittaa pikku ritilän päälle niin ei tulisi makkaraan jälkeä pohjakosketuksesta. Kenties seuraavalla kerralla. 

Makkaroiden kylkeen oli sitten tietty Tapolan mustamakkarasössöä joka on ihan ok mutta hinnalla pilattu. Laiskuuttani en sitä itse sitten tehnyt kun puolukkaa menee niin harvoin. Toivottavasti tuo säilyy ja/tai täytyy tehdä mustaa makkaraa useammin ja eri ohjeilla. Nyt kun on valmius ja tahto, uskon näin käyvän. Puolukkasössön lisäksi sitten toki tein myös ihan paistettuja perunoita, keittelin potut valmiiksi päivällä ja annoin jäähtyä. Sitten vaan paistoin voin ja öljyn, reilun timjamipuntin ja valkosipulin kanssa. Hyvää tuli, normisettiä.

Kahvinpavut paahtumassa

Sokerit mukaan

Ja kermakin jo siellä porisee... 

Merguez massa valmiina penetroitumaan suoleen

Siinähän se sitten ennen keittoa ja paistoa köllöttää

Veristä sössöä. Kyllä oli keittiökin ylt ympäriinsä veressä kuten astiatkin. Onneksi on astianpesukonekin rikki.

Mustaa makkaraa keittämättömänä. Kavahda Tapola.

Sama potilas keitettynä

Pikku salaatti uppomunilla

Kaverukset vierekkäin. Harmi ettei tuoksua saa tähän blogiin.

Peruspottua

Capuccino-pannacotta onnistui erinomaisesti.

Hups päälle vielä saksanpähkinägranita kruunaamaan. 

Kuukauden Spotti

Eikä ihme että on kuukauden, ellei peräti vuosikymmenen, parhaaksi valittu. 

Katso parikin kertaa vaan.

Taginella hämmennettyä

Tässä kun itsellä tapana syödä töissä omat eväät, paikallisen Amican valikoima kun on liian rajoittunut, oli tänään sitten listalla lihapata, jota toki sitten syön päivän pari. Tämä on taloudellista ja aina ruoka on hyvää, erinomaista tai vieläkin parempaa. En ole moitteitakaan kuullut. En sitten uskalla kertoa itselleni tai sitten ruoka on edellämainittua. Olen joskus pienet sampletkin kuskannut. Kerran eräs vauvan suulla varustettu taho kakosi kun kerroin tatteja olevan sienipiirakassa. Järkyttävää että sienipiirakassa on sieniä. Tänään levylautaselle tosiaankin päätyi lihapata. Nautaa, sikaa ja lammasta. Perinteinen karjalanpaisti siis vaikkei sisäelimiä ollutkaan. En kuitenkaan karjalanpaistin suuntaan viritellyt makumaailmaa, vaan jonnekin muualle. Ensin paistelin lihat, maustoin ja kevyesti jauhotin ja siirsin tagineen. Myös koipipalat panin pannun kautta tagineen makua antamaan. Vihannesarsenaalia käytin koko leveydeltä, varsiselleria pari tankoa, yhden palsternakan parempi osasto, pätkä purjoa, porkkanaa, pari sipulia ja yksi vihreä paprika. Nämä kävivät pannulla lihojen jälkeen, pannun toki lopulta vielä veden kanssa kuoputin jotta viimeinenkin makupisara päätyy tagineen. Lihat taginessa ja levyllä, lorautin reilun shirazin päälle ja annoin reilusti kiehahtaa ja keittyä kasaan. Sitten vihannesarmada ja lihalientä, kansi päälle ja uuniin. Enää ei tarvi kuin odotella kolmisen tuntia.

Tagine on kyllä ihan tavattoman hieno kapistus, miten ilman sitä voi ylipäätään tulla toimeen.

Pikku lihapallerot ne siellä voissa ja oliiviöljyssä tirisevät

Myös nuo potkan palaset pistin mukaan makua antamaan

Vihannekset ojennuksessa. Pikku voi ja öljy.

Hetki ennen vihannesten valtausta, kuviokelluntaan Aussie shirazissa... 

Josko iltayhdeksältä olisi maisteluvalmis?

Pakastimen tyhjentelyä

Pitipä tämänkin kiihkeän GP viikonlopun lomassa edes yrittää tyhjentää pakastinta uuden tulokkaan tieltä, peuraa pitäisi tulla reilu parisenkymmentä kiloa jossain vaiheessa. Toivottavasti jo ensi viikolla. Kukapa tietää. Astianpesukonekin pitäisi ostaa, vanhaa kun ei pystynyt elvyttämään eikä mielenkiinto romujen kanssa ropaamiseen riitä kovin pitkälle. Noh, tuo on hankittava ennen joulukiireitä. Jälkikasvu siippoineen on kaiketi tulossa syömäsille, kalkkunaa, gravyä, jotain kalaa, smetanaa, mätiä ja sen semmoista sitten jouluksi. Ja tietty veripalttua tai mustaa makkaraa. Koeponnistus uudella Kenwoodin 1400W laitteistolla tulevana weekendinä, makutuomareina muita nuorison edustajia Turun suunnalta. Päätin jo laatia kesältä tutun merquezin, jota Makkarafestareilla tehtiin sekä sen kylkeen perinteisellä reseptiikalla mustaa makkaraa. Tapolan puolukkasössöä pitää hakea kaupasta sen kylkeen. Jouluksi poikani saa tuota tuoda tuoreeltaan Tampereelta, hänhän opiskelee ingenjööriksi Tampereen Teknillisessä Yliopistossa. Ponnahduslauta vieläkin suuremman mittakaavan toimiin. 

Eilen lauantaina aloitin aamun rauhallisesti, siivoilun lomassa sitten laadin lasagnea varten kastiketta, kolmisen tuntia se siinä pulputti, kolme varttia uunissa ja pahus kun tulikin jälleen kerran erinomaisen hyvää. Pastalevyjä en sitten laiskuuttani viitsinyt tällä kertaa itse tehdä kun kaapissa oli valmiitakin. Saatoin oikaista tässä kun kerran menivät samalla loppuun. Bechameliin toki ripauttelin muskottia, tästäpä tulikin mieleen että saisipa Maailmanmatkaaja tuoda reissuiltaan ison pussillisen noita pähkinöitä. Yle Teemalta tulee/tuli tuollainen mausteisiin keskittyvä ohjelma, sain kerrankin sitten selvyyden tämän muskotin ympärillä kiemurrelleen sanasto-ongelman. Nutmeg, mace englanniksi, ensimmäinen tarkoittaa itse pähkinää kokonaisena ja raasteena, mace taas on sen kuoren ja pähkinän sisuksen välissä oleva välihuttu. 

Jaaritteluksi meni taasen. Samapa tuo. Alkupalaksi sitten kaivelin pakkasesta kotimaista naudan sisäfilettä, sen kylkeen rakentelin jääkaapissa kuleksivista rosamundista perunalumen, voissa paistelin oman pellon kesätuottona olleita papuja. Tein ihan alkuun palsternakkapyreen josta tuli ihan hemmetin katkeran makuinen,  sen hylkäsin kun ei mausteillakaan siitä kunnollista saanut. 

Tuli myös Riikan tuliaisia syötyä, avasin sardiinipurkin (tomaatissa) ja olivatpa jännän makuisia. Kyllä niitä söisi enemmänkin, kyllä tuolla taidetaan nämä tämmöiset. Samaa ei voi sanoa saksalaisista tuotteista, ne kun on törkeän makeita. 

Hintsan makasiinilta kuvaa. Komea kattokruunu.

Riikan sardiinia. Onkohan jäsen M jo omansa syönyt?

Hyvää sotkua :-)

Lasagne sitten vihdoinkin valmistui

Pientä alkupalaa

Lasagne lautasella valmiina siirtymään kohti kyselyaukkoa

Aamulla sitten, munakriisista huolimatta, köyhän miehen versio Eggs Benedictistä. Paahdoin uunissa pekonit ja sämpylän, uppomunan keittelin kolmisen minuuttia ja hollandaisen rykäisin kehiin siinä välissä. Sunnuntai aamun pelastus, jossain välissä kyllä on pakko jaksaa ja tehdä niitä alkuperäisen EB:n ohjeen muffinseja tjms palleroita, mitä sitten olivatkaan. Tänään ei jaksanut. Vieläkin väsyttää. Ettei vaan olisi mikään puhkeamaton flunssa ovella. Tai jotain vieläkin kamalampaa.

Vai Niin®

Talo elää tavallaan ja blogi päivittyy ajallaan. 

Huoli pois, kaikenkattavaa verimakkara analyysiä, Keskusta asiaa, lasagnea, naudan sisäfilettä, möyrimistä pellolla ja ties mitä sen sellaista on luvassa aivan, jos ei lähipäivinä niin lähiviikkona. 

Maailman laidalla on syytä linnoittautua postilaatikon ääreen ettei paikallinen Tsiang Kai Sek varasta kirjelähetystä suoraan sylttytehtaalta.

Olen puhunut.

Possun ja sienten kimpussa

Isänpäivän kunniaksi päätin itselleni laatia possun sisäfilettä sinappihunnulla pekoniin vuorattuna. Maustoin fileen ja paistoin pinnat kiinni, dijonit pintaan ja... Hyvänen päivä sentään mitä pekonipakkauksesta löytyikään. Ehyistä soiroista ei tietoakaan, pari sormen paksuista klönttiä ja loput sitten pientä silppua. Ai bergl. En antanut epätoivon vallata itseäni, pikku silpuista sitten fileen päälle tein pärekaton. 63 asteessa file pois uunista ja vetäytymään, mukavan rose oli keskeltä. Espagnolen tein oman pellon perunoiden kylkeen, kyllä vaan on vaivansa väärti, melkeinpä riittäisi pelkästään potut ja tuo kastike. Kantarellipiirakan siinä ohessa näpräsin jälkkäriksi, voita kun kerran oli ja muita aineksia. Normi ranskankerman sijaan käytin tatti herkkusieni maustettua ranskankermaa, olisko ollut Floran Culinesse. Ei kyllä piirakkakaan kauaa vanhentunut, jouduin sen lähes omin voimin taltuttamaan.

Eipä siitä kuvattavaakaan jäänyt.

Pellolla möyrimässä

Käväisin sitten eilen aamutuimaan pellolla tutkailemassa tilannetta, on jäänyt käynnit vähiin viime aikoina kun on vaalikiireitä ja sen semmoisia ollut. Polkaisin matkaan kun keli oli kauhuleffamaisen sopiva Halloween viikonlopun sää eli sumua oli aamukymmeneltä vielä runsaasti. Sitten tuo Lounais-Suomen Niilinäkin tunnettu Raisiojoki puski sumua kehiin entisestään, rillit huurussa siinä sitten poljin kuokka kainalossa kohti ihan järjetöntä savottaa. Siis enpä ajatellut että viime aikojen kelit olisivat niin ruokottomat olleet. Maa oli ihan pannahisen kovaa, raskasta ja vetistä savea. Kuokka upposi maahan kuin kuuma veitsi voihin vaan enpä kipeän selkäni kanssa sitten ihan hirveitä sitten viitsinyt rytkiä, pitää sitä töihinkin vielä tänä vuonna ennättää. Ja kun kerran yksi tuttuni lupasi tulla keväällä alueen koneella kääntämään niin mikäs siinä sitten. Häneltä myös kuokan sain. 

Lohduton näky oli edessäni

Perjantaihin mennäkseni, Paavo Väyrynen oli jälleen kerran edukseen Pressiklubissa. Eräskin kommentaattori yritti hyvin lapsekkaasti käyttää aiempia Paavon lausumia lyömäaseena siinä huonosti onnistuen. Hyvä Paavo! Kampanja 2018 on jo käynnissä :-)

Kun kerran Baltian Pariisista Riikasta kannoin selkä vääränä granaattiomenoita kotio, havaitakseni sitten että täälläkin kaupoissa niiden sesonki alkaa näkymään, oli pakko niistä sitten tehdä jälleen kerran kastiketta ankan kylkeen. Tietenkin, kuinkas muuten, unohdin niitä siemeniä TAAS käyttää koristeena lautasella vaikka erikseen vielä laitoin niitä talteen ripotellakseni niitä sitten annokseen. 

Ankan rintafilettä puy linssipedillä, granaattiomena-balsamico reduktio. Tämä oli vallan mainiota, kuva ei anna oikeutta. Linssit oli myös hyviä, liotin niitä edellisestä illasta, pannulle tuikkasin ensin kuutioitua palsternakkaa ja toki oman pellon porkkanaa, yhden soiron pekonia pienennettynä ja lopulta de Puy linssit sekä kasvislientä. Tuollaisia tulee liian harvoin käytettyä. Pitäisi useammin, kun hyviä ja terveellisiä ovat. 

Pyhäinpäivä kun oli, olihan sitä pakko ängetä hautuumaallekin vaikka Halloweenin hengessä siellä olisi saattanut tapahtua sukkeliakin. En kavahtanut moisia vaan lähdin jolkottamaan. 

Menukokonaisuus ei jäänyt pelkkään ankkaan. Olin hankkinut tuoretta muikkua, tuollaista vaaksan mittaista. Siitä päätin sitten tehdä perienglantilaisen setin fish & chipsejä. Ja kun Hansakorttelin uudesta puodista vielä löytyi mallasetikkaakin niin päätös oli selkeä. Friteerasin niin potut kuin kalatkin, potut toki kahteen kertaan, laadultaan Van Goghia. Frittitaikinan tein Laitilan Kievariolueen, joka paljastuikin maistaessa ihan tolkuttoman hyväksi. Tätä tuotetta on piilossa pidetty, suosittelen maistamaan jos tummemmasta oluesta pitää! Pullossa oli vielä nostalgiaa vanhanaikaisen revittävän korkin muodossa. Kiva juttu sekin.

Näin kuvana setti ei mitenkään ihmeellinen ole, maultaan sitten aivan fantastinen. Perunat rapeita ulkoa ja pehmeitä sisältä, kalat rapeita ja tämän kruunasi ja antoi erinomaisen maun tuo mallasetikka. Uskoisin että tätä tulee tehtyä tästä lähtien useamminkin, fantastinen brittien keksintö!

Jälkkäriksi tein Lemon Posset. Tällä kertaa kun ei ollut seurakuntaa syömässä, koitin oikoa reseptissä ja puolittaa määrät. Unohdin tämän sitten siinä vaiheessa kun sitruunaa puristelin. Sitä tuli se "oikea" määrä ja kyllä sitten oli suu messingillä ja muikeana kun tuota possea lappasi kyselyaukkoon. Onhan tuo sitruuna hyvää...