Makkara tiskiin

Onhan se nyt heinäkuu jollei pieni ihminen tee ensinkään makkaraa, joka vuosi nimenomaan heinäkuussa on tehty, niin tehdään tänäkin vuonna. Pienemmissä puitteissa tosin, herrat klubilaiset kun seilaavat maailman turuilla ties ja missä. Toinen kohnaa ameriikan raittia, toinen valaiden kimpussa Islannissa. 

Perinteiset Makkarafestarit® ovat tämän force majouren syystä siirtyneet elokuulle. Toivottavasti eivät ole limittäin Hintsan kesäjuhlien kanssa. Siellä mm Raision Keskustanaiset juhlivat mittavaa historiaansa, ei enempää eikä vähempää vaan 60-vuotis toimintajuhlaa. Annika Saarikko lienee paikalla, ellei sitten uusi tulokas pidä kiirettä. Onnea Annikalle! 

Makkara se mielessä oli jo alkuviikosta kun tuli käytyä Liedon lihakaupassa jota niin ylitsepursuavan vuolaasti on kehuttu. Korvat täyteen olen saanut supatusta kuulla miten on hevosenlihaa, erinomaista jauhelihaa josta ei tule nestettä pannulle (sanovat jauhelihan keittäjät), ja vielä mitä erinomaisin ja ystävällisin palvelu.

No joo, jauhelihasta ei vielä osaa sanoa, se meni pakkaseen. Hevosesta ei näkynyt jouhtakaan, saati tiskillä tai seinillä edes mainintaa. Karitsaa oli kuulemma pakkasessa. Palvelua sai, ei mitenkään erinomaisen ystävällistä. Neito joka minua palveli oli enemmän kuin tympeän oloinen, tuli sellainen olo "mitäs tänne tulet vaivaamaan", ihme mulkoilua ja silmien pyörittelyä. Ja kuitenkaan en jahkaillut, jahnannut enkä ihmetellyt, pyysin jämäkästi kilo tuota, puolitoista tuota, sitä ja tätä. Liekkö sitten ollut kyseisen henkilön ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. En kyllä vaivaudu toiste Lietoon asti lihaostoksille kun lähempääkin saa samaan hintaan. Kaiken kaikkiaan ostosryhmämme käytti ostoksiin 50 euroa, jälkimaku puodista oli kehno. Kaikille jäi tämä sama mielikuva.

Makkaraa noista ostoksista tuli sitten tänään väännettyä, onneksi ei ole kuin tuo 30 astetta lämmintä. Olisi voinut tyystin tyrehtyä makkaranteko. Sai kutteri ja lihamylly/makkarapursotin kyytiä. Jopa siinä määrin että Kenwoodin lihamyllyn virtakatkaisin alkoi antaa pientä tärskyä sormille. Talouspaperia oli pakko pitää näpeissä ettei ihan tukka afrolle mennyt. Chorizoa tuli väännettyä, kuin myös ns oman maun mukaan tehtyä yrttimakkaraa jossa oli reilusti korianteria, persiljaa sekä muita yrttejä. Tästä jätin chilin ja valkosipulin pois, chorizossa sitä sitten on senkin edestä. Myös mustaa makkaraa, boudin noir, tuli rykäistyä suoli täyteen. Parikin. Tässä sekoitin perinnereseptin ja nykyajan. Ihan sitä normiläskiä tässä käytin, kuin myös savupekonia reilun palan. Mausteina sitten meiramia, suolaa, pippuria ja sokeria. Toki ne sipulit ja ohrat oli myös mukana. Ja veri.

Kovasti jotkut tuota mustaa karsastaa, ihmettelen miksi. Onko kyseessä vain perisuomalainen junttius vai mikä on? Fantastinen herkku joka maailmalla pääsee parhaimpiin pitopöytiin. En arvuuttele asiaa enempää, suomalaisethan suurimmin osin vetää ison lautaskoon ja hyvän laadun välille yhtäläisyysmerkin. 

Mitäpä siitä, käy jotkut syömässä Ikeassakin. Aivan kuolettavan järkyttävää.

Musta menossa uuniin. 

Chorizo odottaa uuniretkeä...

...kuten myös yrttimakkaratkin. Näyttivätpä nämä lohduttomilta ennen keittämistä.

Repertuaari paistettuna, kertakaikkisen hyvää, eikä sinappia tarvittu!

Hellettä piisaa

Eilisen melkoisen ukonilman jäljiltä odottelin pelkkää aurinkoa, suuntasin fillarilla veden ääreen vaan pettymys koitti. Aurinko meni pilveen ja yhtä pilkahdusta lukuunottamatta jäikin pilven taa piiloon. Ei muuta kuin luut kasaan ja kohti bunkkeria. Olikin kesän ensimmäinen hetki laatia omista basilikoista pestoa pastan kylkeen. Parmesaania oli hintsusti, mutta kyllä se tähän riitti. Vatsa ei muuta vaatinut, sitruunavettä ruoan päälle. Kyllä sitä sitten kelpasi miltei pari tuntia päikkäreillä viettääkin...

Ai tämmöistä peliä täällä pelataan!

Hetken pienen ihmisen taimi kun retkeilee, ties mitkä lotoskat luikertelee maisemaan rouskuttamaan kovalla työllä kasvatetut eväät. Pääkallopaikalla rucolaa meni pari purkkia kaatopaikalle suoraan, niissa asusti jokin vihreä toukka-armeija. Hyhhyh. Pellolla kävin tänään mullittamassa perunanvarret ja mitä löytyikään, ikävän näköistä möttiäistä siellä täällä perunan lehdillä rouskuttamassa. Nämä kaverit yksitellen siirsin oikosääristen hiippakuntaan. Päätös syksyn myrkytyksistä tehty.

Mikä on tämä pakana???

Kesäretki Tallinnaan

Pitää sitä kerran kesässä Baltiassa käydä, tänäkin vuonna sitten reissu kohdistui Tallinnaan. Tyttäreni vein sinne valmistujaislahjana, eikä hän siellä ollut aiemmin käynytkään. Kesäinen ilma suosi matkailijaa, oli pilvipoutaa. Ainoastaan kerran tuli vettä, silloinkin oikein urakalla, mutta harmittavan vähän aikaa vain. Ei juuri itselle mitään uutta ja mielenkiintoista Tallinnassa, paitsi eläintarha. Siellä on jos jonkin näköistä kiekujaa ja kukkujaa. Leijonan karjahdus livenä oli kyllä komea. En nähnyt, kuulin vain.

Hotellin olin aikoja sitten jo varannut, oli kyllä sokkeloinen ja kummallinen paikka. Kuin jostain oudosta leffasta jossa portaita risteilee vaikka kuinka sinne tänne. Erään käytävän keskeltä lävistänyt puupalkki, hirsi, kruunasi kokonaisuuden. Pohkeet oli kovilla kun hissittömässä talossa kiipesi kerran pari päivässä viidenteen kerrokseen. Siinä hiki viimeistään ylimmällä askelmalla tiivistyi kun avasi huoneen oven. Ilmastointia ei tietenkään ollut. Eipä tuokaan haitannut, ei tullut huoneessa juuri oltua edes muuten kuin nukkumassa. Aamulla lähdettiin heti liikenteeseen aamiaisen jälkeen. Hotellin aamiainen oli hyvä.

Muutama tuokiokuva reissulta

Matkalla Helsinkiin. Mikä järki on jättää noita lehmän munia pelloille noin runsaslukuisesti?

Pakko oli ottaa kolme osteria, toki tabascon kera. Punainen juttu pikku purkissa oli jotain kaalia. Hyvää oli.

Tumma leipä, jota kotiinkin kannoin, oli tuollaisena valkosipulileipänäkin tavattoman hyvää.

Pakanan hyvää villisianlihasta käsityönä tehtyä makkaraa, tuo oli viikon paras ateria!

Tähän tutustuin. Oli pakko käydä hakemassa kaubamajasta pari tuubia kotiinkin. 

Viinimuseossa oli pakko käydä lasillisella. Oikein kiva pikku viini. En kotiin kantanut. Opas oli innokas ja kertoi laajasti Matiesenin historiasta Virossa. 

Komea viinikaappi. Ei taida mistään vastaavaa löytyä.

Hotellin psykedeeliset portaat. Oli kuin Odessan portaat. Tulipahan ravattua. Niin, tuossa vain yhdet, näitä erilaisia portaita oli ainakin 5 kpl plus pienemmät päälle.

Linnahall, tämä sosialistisen yhteiskuntamallin järjettömän kokoinen monumentti makaa kuolleena Tallinnan suulla teräsristikoilla sisäänmenoaukot suljettuina. Ja on suojelukohde. Uskomatonta. Mutta kotimaassakin tätä uskontokuntaa on vielä yhteensä vajaa parisenkymmentä prosenttia jos laskee dem...sosialistit  ja kommunistit yhteensä. Mistähän tuokin harha saa bensaa liekkeihinsä?

Kappas keppanaa, vaikkei keppanaa ollutkaan. Motörhead viiniä. En ostanut, kuvan nappasin kuitenkin. Oli muuten Eckerö-linen laiva paluumatkalla. Kertaluokkaa mukavampi matka kuin Vikingillä tai Siljalla ikinä!

In memoriam Jyrki Malmila

Lomanvieton rikkoi taannoin perin surullinen uutinen hyvän ihmisen ja vanhan ystävän, Jyrki Tedi Malmilan poismenon myötä. Uutinen hiljensi bunkkerin kesävieton, mutta lopulta Jyrkiä muistellessa tuli se hänelle niin ominainen hyväntuulisuus, positiivisuus ja vanhat anekdootit mieleen. Räkätystä unohtamatta, enpä kenenkään kanssa ikinä niin hyviä nauruja saanut kuin hänen kanssaan. Ehkäpä hän musiikki-ihmisenä ja taiteilijasieluna nyt räkättelee muissa ulottuvuuksissa, soittelee kitaraansa ja huudattaa Voxiaan. 

Kyllä sitä aikuinen mies täälläkin murtui.

Jälleen kantarelleja

Saatoin jälleen litran poimia kantarellia ihan tuossa pari päivää sitten. Salon seudulta alunalkaen, itse poimin kyseisen litran Turun kauppatorilta kympin litrahintaan. Olisihan sitä virolaista vastaavaa ollut puoleen hintaan tuosta mutta enpä sitten tiedä millaisista mättäistä ne virolaiset on noukittu. Vähän on sellainen käsitys, voi olla vääräkin, että siellä poimitaan ihan kaikki ja ihan joka puolelta. Ei sitä tohdi sellaisia. Piti ensin kantarellirisottoa rykäistä kehiin, kuitenkin tuota Murun keittokirjaa sitten silmäilin ja päädyin tyystin erilaisiin ratkaisuihin. Kirjassa oli mainio itämaistyyppinen äyriäissalaatti, muokkasin sitä kotimaisempaan suuntaan korvaamalla siitakkeet kantarelleilla, myös äyriäisiä en viitlai kuutlai ja muutlai sitten laittanut, jättiläiskatkarapua vain. 

Pääruoaksi sitten samaisesta kirjasta ankanrintaa punaviinisuklaakastikkeella perunaleivosten kyljessä, siitä tuli myös hyvää. Perunaleivokset olisi pitänyt maustaa vanhanajan karkealla dijonilla, sitä ei sitten harmikseni ollutkaan kaapissa joten korvasin sen tavallisella dijonilla. Samoin nuo olisi pitänyt paistaa pikku vuoissa, sellaisiakaan ei tietenkään löytynyt juuri tähän hätään. Tein ne sitten valmiiksi uunipellillä. Jäivät hieman veteliksi, olisi kenties pitänyt uuni olla vielä kovemmalla lämmöllä. Pitää jossain välissä testata uudelleen. Punaviinisuklaakastike oli kyllä aivan tajuttoman hyvää! Ei ihme että Alenia kehutaan sooseistaan, ei tuossa kirjassa ole vielä yhtään huonoa vastaan tullutkaan! 

Äyriäissalaatti.

Ankkaa

Palanpainikkeeksi pikku pinot grigio, mukavan hapokas

Aamupalaksi brittiläinen metsäsieniuunimunakas.

Kalaonnea

Kävipä allekirjoittaneelle satumainen flaksi kun kauppaan marssin, tiskissä oli tuoreena nieriää. Sitä pieni ihminen sitten osti yhden kalan verran, tuli siitä sitten kaksi annosta ruokaa. Annokseen sitten sisällytin viikonlopun kantarellisaaliin, paahdettua kesäkurpitsaa, sipulia ja tomaattia. Kuin myös tein beurre blancin jossa sitten tapahtui jokin mittavirhe. Joko maustelientä redusoin liikaa tai sitten mittasin voita liikaa mukaan. Maku oli  hyvä mutta oli enemmänkin majoneesityyppinen kuin kastike. Tätä täytyy harjoitella, perusjuttu kun on. Ennen ei ole näin kyllä käynyt.

Palanpainikkeeksi oli taasen pinot grigiota, tämä oli vallan maukas. Mutta kaikkihan tämän rypäleen viinit ovat.

Muiden rypäleiden, poislukien Riesling, valmistus voisi lopettaa.

Nieriää kesäisillä grillatuilla vihanneksilla. Ja voissa pyöräytetyillä kantarelleilla. Tietenkin.

Kesän ensimmäiset kantarellit

Tulipa eilen piipahdettua metsän siimeksessä, kas kun se lomakin sitten vihdoinkin pärähti käyntiin. Sanoisin jopa suomalaisittain kaksijakoisin tuntein kun ensin Silverstonessa Kimi rysäytti seinään, Nicon mersu nikotteli ja hyytyi mutta toisaalta taas Valtteri B ajoi hienosti neljännestätoista ruudusta toiseksi. Tylsä oli kisa muuten.

Keli eiliselle sieniekskursiolle oli kyllä himpun verran liian kuuma, metsässä ei näkynyt merkkiäkään viime viikkojen sateista. Maa oli rutikuivaa, oli kuin riisimuroilla olisi kävellyt, vastaava rutina oli jatsarien alla. Ei kyllä ennakko-odotuksesta huolimatta paarmoja tai hyttysiäkään ollut. Kantarelleja lähdin metsästämään kun eräskin bloggari niitä jo hehkutti olevan, samoin töissä kahvipöydässä kuulin vastaavaa juttu. Ei ne jutut sitten ihan lööperiä olleetkaan, mutta kenties vahva optimismi niitä väritti.

Tässä oma ensimmäinen kantarellisaalis tältä kesältä. Metsästä, ei torilta.

Metsästysreissun jälkeen oli sitten palautettava kaloriatasapaino joka metsässä hikoillessa saattoi hieman järkkyä, burgeria oli pakko rykäistä lautaselle pekonin ja tukevan valkosipulimajoneesin kera. Salaatit toki omaa tuotantoa, kuin rucolakin.

Palan painikkeeksi kupillinen slovenialaista punaviiniä. Yllättäen ja pyytämättä sellainen minulle ilmestyi. Oli ihan ok, ehkä olisi pitänyt sen antaa pidemmän aikaa hengittää ensin.