Loppukesän kolmas ja viimeinen sieniretki - neljäskin

Lauantai aamu ja keula kohti autuaampia sienimaastoja. Niin ajattelin eilen 7.40 kun valmistauduin runsaisiin sienimättäisiin tutussa metsässä josta vuosien saatossa on useampikin ämpärillinen sientä tänne bunkkerille kantautunut. Odotusarvot oli jälleen korkealla, olihan tuota sieniasiaa mediassakin rummutettu jo viikon päivät. Turhaa mediapeliä jälleen kerran. Vakiopaikasta ei sitten kyllä löytynyt kuin neljä kantarellia, tosin siinäkin taas tuollainen 100% kasvu viime kertaan, 1 herkkutatti. Siinä kaikki. Olin varsin pettynyt, matkaakin kun kuitenkin kertyi suuntaan reilu 30km. Lähes kotimatkalla jo vaihtuikin tuttu reitti toiseen ja pari muutakin paikkaa, tuntemattomia metsiä ennestään, tuli käytyä läpi. Ei kantarellien pariin sitten näissäkään voi sanoa päässeensä, 3 löytyi kolmannesta paikasta. Mutta herkku ja punikkitatteja sitten olisi saanut ämpärit täyteen. Yhden ämpärillisen keräsin, noinkohan sitä vielä tänään jaksaisi uuden iskun tehdä?

Hyvän näköisiä eikä niissä juurikaan asukkaita ollut

Nämä hattivatit saivat jäädä mättäälle kummittelemaan

Terhakka

Ensimmäisen metsän saalis

Metsän antimista oli sitten hyvä tehdä kermainen metsäsienikeitto, aivan fantastisen hyvää. Käytin keittoon löytämäni kantarellit sekä muutaman herkkutatin. Loput tateista kuivasin, osaa kuivaan vieläkin, kuivuri taitaa humista koko seuraavan viikonkin jos hyvin sattuu.

Pääruoaksi laadin perinteisellä italialaisella ohjeella lasagnea, pastakoneen puutteessa toki oli sitten turvauduttava tylsiin valmiisiin pastalevyihin. Jälkiruokana metsästä yllättäen mukana tulleet mustikat piirakan ja kahvikupposen muodossa. 

Keittoa persiljalla. En priiskottanut öljyä vaikka olisi varmaan sopinut.

Pimentyvään loppukesän iltaan sopi lasagne vallan mainiosti.

Kyllä kiitos, taidan ottaa toisen palan tätä oitis.

Tänään sitten vielä iltapäivällä ohjelmassa perunan nostoa ja sen sellaista yleistä sadonkorjuuta ja kenties vielä viimeinen sieniretkikin tänä kesänä.

EDIT 31.8.14: Tuli alkuehtoosta vielä tehtyä retki lähimetsään, reilu ämpärillinen herkkutattia ja yksi kantarelli. Punikkitattejakin olisi ollut reilusti, en kerännyt kun huutaa nyt jo kuolemaa tuo kuivuri. Vaikka hyvinkin paperinohuiksi leikkasin sienet, silti ottaa miltei vuorokauden että kuivuvat.
Pellolla kävin myös perunoita koukkimassa, pakanan myyrät ovat tehneet tepposiaan ja syöneet ison osan sadosta. Samoin sadekausi aiheutti rikkaruohojen räjähdysmäisen kasvun, sipuleita sai etsimällä etsiä jotta edes muutaman löysi. Pavut kuin myös härkäpapu vasta kukkii... noinkohan satoa niistä ennättää tulla lainkaan. Sama huoli on parvekkeen tomaattien suhteen.

Loppukesän toinen sieniretki

Ei ollut rouva Fortuna matkassa taaskaan kun eilen jalkauduin maastoon sienen perään huhuilemaan. Ei auttanut huhuilu, kujertelu saati karjalaistyylinen "trui trui trui kantarellii, trui trui trui mustatorvisienii..." laulelu. Metsän pohja ei onneksi enää ollut rapea, jokunen hapero näytti oleskelevan maastossa mutta muuten oli perin onnetonta. Ei edes myrkkysieniä näkynyt. Isoja mustikoita, vetisiä ja aika mauttomia oli reilusti, puolukatkin vielä raakileita. Mutta aiempaan pari viikkoa sitten tekemääni toivioretkeen verrattuna tuli kuitenkin 100% saaliin lisäys, haaviin jäi tällä kertaa ihan kaksi kantarellia. Kotimatkalla äijä radiossa kertoi sienikauden viivästyvän. Miksei hän sitä ennalta kertonut, turhaan tuli ajeltua lääni ristiin rastiin.

Lauantaina oli mentävä kevyemmällä ateriakokonaisuudella kun perjantai meni pitopöydissä istuessa. Vaatimattomissa pitopöydissä, sanoisin jopa. Pettymys oli käsin kosketeltavissa, jouduin iltasella kotiin vaappuessa kauppatorin grilliltä ensin paistinmakkaran rykäisemään ja kotiin saavuttua viitisen uunivoileipää loihdin eteen, klassinen nälässäpitotapaus oli kertakaikkiaan lähellä.

Takaisin kuitenkin lauantain appeisiin, orientaalitunnelma oli lautasella, alkupalaksi vietnamilainen coleslaw nuoc nam kastikkeella, pääruokana sitten paksoita osterikastikkeen ja char siun kanssa. Jälkimmäisen sitten tein possun sisäfileestä, se kun oli tyrkyllä. Paksoi ei ollut, sillä oli enemmän kilohintaa mitä lihalla. Mutta kenties tuo oli sen väärti. Noinkohan tuota voisi itsekin kasvattaa? Kenties ensi vuonna.

Jälkkäriksi palattiin ihan eurooppaan, kotimaisiin aineksiin, nimittäin torilta tarttui vadelmia mukaan, vattukohokastahan sitä sitten piti värkätä. Se onnistui jotenkuten. Liekkö sisus liian raskas kun sinne piti sitten kokonaisia liköörissä lilluneita vattuja laittaa. 

Alkusalaatti

Paksoita ja possua

Kohokas, ei ihan kymppisuoritus. Maku ok.

Loppukesän ensimmäinen sieniretki

Vettä saatiin täällä Varsinaisessa Suomessa viikon aikana useampi millimetri, sekös se sitten ihmisen taimea innosti suuntaamaan nokkansa kohti autuaampia sienimaisemia. Matkaan otin useamman ämpärin, toki sieniveitsen, muovipussit, saappaat yms vermeet, litratolkulla vettä ja hyvinkin positiiviset ennakkoasenteet saaliin suhteen. 

Niinpä niin.

Ei siitä sitten mitään sen suurempaa sankaritarinaa tullut. Haperoita näkyi puolenkymmentä, jokunen epämääräinen varmastikin myrkkysieni ja kantarelleja se normisetti. Ei ihan kymmentä kiloa kuitenkaan.

Siinä se saalis

Pitipä tuota sienisaalista sitten mansikoiden kanssa juhlistaa, pari poretta kylkeen.

Viikonloppuna tuli muuten sitten junk foodin ääressä tepusteltua. Ihmettelen vaan tätä määritystä, lähiruokaa mitä suurimmassa määrin, ei E-kirjaimia juurikaan ja vihanneksia/vihreää vaikka muille jakaa. Kateellisten panettelua, sanon minä.

Neljä pizzaa tuli tehtyä eri täytteillä, slaisseja sitten oli mukava popsia

Kuusi burgeriakin tuli rykäistyä. Valkosipulivajaus kävi näissä, samoin laitoin taikinaan makeahkoa sipulia joka oli aika märkää. Burgerin maku jäi aika vaatimattomaksi, onneksi voi jälkimaustaa näitäkin.

Makkarafestarit 2014

Jälleen kerran, itseasiassa kuulemma kahdeksannet viralliset makkarafestarit vietettiin eilen leppoisassa kelissä Maskun kartanon rauhassa. Pienen särön idylliin kuitenkin loi lähes vitsauksen tavoin parveilleet ampiaiset. Toki asianmukaisia ampiaiskarkottimia oli käytössä, ei nekään kuitenkaan kaikkeen pysty. Täällä bunkkerilla on aivan toivotonta päiväsaikaan edes kuvitella menevänsä parvekkeelle muutoin kuin yöllä. Viisi ansaa eikä nekään riitä. Tosin nyt on torjuntavälinen repertuaariin tullut sähkölätkä. Mainio ja näppärä peli, ampiainen pökertyy ja sen voi sitten nakata laidan yli. Pitäisköhän koittaa yläkertaan nakata niitä, loppuisi se ainainen mölinä ja savukkeen käry.

Festareiden yllätysvieras

Mutta makkarafestareille takaisin, toinen perustajajäsen, Herra K, ei sitten saapunut paikalle. Roikale vaan jaksaa siellä Ameriikassa viihtyä, kaippa tulee valtava stetson tai amish-hattu päässään kyläilemaan kaalikääryleet mielessä. Kymmenkunta osallistujaa oli kuitenkin, pari ihan uuden uutta jotka irvistelivät gazpacholle. Kumma juttu, ei se niin tujua ollut. Mutta mitäpä tuollaiset 1,5 vuotiaat tietävät. Keskittyivät kumpainenkin olemaan vaan herttaisia pitkin iltaa. Menu oli kattava ja eritoten sopivan kevyt kuumaan ilman alaan. Taivas täynnä mustaa pilveä vaan eipä sitten ukostanut saat liiemmin satanutkaan, muutama pisara tuli jossain vaiheessa. 

Menu

Alkupalat joista pikkutytöt sitten irvistelivät. Itse en irvistellyt.

Jämäkin ottein suolta täytettiin, ja tapahtuihan se vauhdilla. Tänä vuonna oltiin pari tuntia aikataulusta edellä, ei päässyt hameväki jupisemaan että kestää.

Keittiöväki jouti pitämään pienen hengähdystauon makkaran 29 jälkeen ja sipaisemaan fingerporillisen islantilaista snapsia, erikoinen maku, uutettu sammaleesta.

Makkaroita ei keitelty ensinkään, grilliin vaan ja avot, hyviä olivat kertakaikkiaan. Maistui islantilaisen sinapin ja aiolin kanssa varsin hyvältä, eipä makkaraa jäänyt kuin muutama pötikkä syömättä vaikka reilu 40 pötköä tulikin tehtyä.

Ei kun odottelemaan seuraavia kekkereitä.

Lammasta, kaalia ja muutama kurkku

Kävipä niin mainiosti että sain eräältä herttaiselta rouvalta kassillisen tuoreita avomaan kurkkuja sekä kaalinpään. Tietenkin heti tuli mieleen että kurkuthan pannaan säilöön purkkiin ja kaalista kiepautetaan lammaskaalikääryleet, lampaan paistiakin kun oli siunaantunut jääkaappiin kolmisen kiloa. Osa lampaasta menee tänään myöhemmin perinteisissä Makkarafestareissa merquez makkaraan, osasta taas sitten sunnuntaina rykäisen lammastaginen kehiin, ja osa sitten eilen meni kääryleisiin. Näitä tein silläkin silmällä kun eräs maailmanmatkaaja saapuu kotimaahan niin onpahan jotain kotimaista perinneruokaa tarjolla. 

Kurkkuja itse säilöin nyt ensimmäistä kertaa, Meiran säilöntäainepussin kyljestä otin ohjeen. Toki sitten muuntelin tuotakin ohjetta niin että pariin purkkiin lisäsin myös tuoretta tilliä reilusti, yhteen purkkiin valkosipulia. Pari viikkoa täytyy odotella ennen kuin voi alkaa maistelemaan.

Nyt täytyy alkaa henkisesti valmistautumaan illan makkarafestareihin. Eli taidan ottaa aamupäivätorkut.

Lammaskaalikääryleet uunista ulos. Muutama syrjään Paavon uusimman kirjan kera.

Kurkut ässehtimässä. Tuskin maltan odottaa.

Viime viikon tapahtumia

Kaikenlaista sitä ihmisen taimi näkee, kokee ja kuulee. Eräänä päivänä korviin ja silmiin televiisorista tuli kun Suomen Päätriathlonisti vakuutti some-uskovaiset puheillaan "pakotteilla ei ole suurta merkitystä Suomelle". Kuinkas sitten kävikään. 

Tulipa mieleen se äijä joka soitteli Pekka Saurin yö-ohjelmaan ja hänen kuolematon lausahdus "ei muuta kuin lisää paskaa housuun".

Pakko ne ravut oli kuitenkin lauantaina syödä, kun kerran sellaiset oli hankittu. Vaihtoehtojuhlat oli sinänsä, vieraita ei kutsuttu eikä vodkaa juotu. Maltillinen yksi brandy rapujen kanssa, ei muuta. No tilkka pinot grigiota kuitenkin. Rapujen kylkeen laadin sitten vielä tillimajoneesin Maskun kartanonherran ohjein, varsin erinomaista siitäkin tuli. Ja pari tuntia aikaa meni jotta sai pari leipää rakennettua, 18 servettiä ja paita sotkuun. Tietenkin.

Ravut kun olivatten alkupaloja, piti pääruoan olla sitten jotain kouriintuntuvampaa. Naudan ulkofilettä, Gordonin ohjeella paistettua perunaa ja konjakkikastiketta. Tämän jälkeen ei sitten tarvinnutkaan kuin taputella vatsaa.

Tiistaina taasen oli Hintsan perinteiset kesäjuhlat jossa Raision Keskustanaiset juhlivat 60-vuotis taivaltaan. Sielläpä tämän keittiön mustaa makkaraa oli tarjolla, kaikki meni ja kuulemma kehuja tuli jälkeenpäin. Itse sain istuskella pöydässä entisen ulkoministerin, nykyisen kansanedustajan, kaupunginjohtajan ja muutaman ensi kauden kansanedustaja-ehdokkaan kera. Ja he hakeutuivat minun pöytääni - yllättäen ja pyytämättä.

Loma vihdoin päätökseen

Kyllä tässä on lomaa sitten vietetty perin kehnoissa keleissä näin sato-odotukset mielessä. Aina vaan hellettä ja hellettä, sateita saatu loman aikana eli neljän viikon sisään kaksi kertaa. Toki en tiedä mitä selkäni takana on touhuttu ollessani viikon verran Talsingissa. Kenties hieman ropsunut, ainakin tomaateille niin että meinasivat kuolla. Siinä syy lienee antamani liian suurpiirteiset hoito-ohjeet. Mutta nyt jo parantumaan päin sekin. Viimevuotisen kaltaisia isoja vihreitä perhosentoukkia ei nyt ole näkynyt, pienempiä vastaavia köriläitä kylläkin ihan liiankin kanssa. Söivät sitten rucolat, sitten siirtyivät salaatteihin ja nämmä pikku hiljaa kaikkiin muihinkin. Eilisen rankkasateen jäljiltä bunkkerin parveke on vyöhyke jolle ei saata mennä hetkeä pidemmäksi, amparit, mehiläiset ja ties mitkä kuhilaiset pörrää siellä jatkuvasti. 

Vasemmalla persilja ja basilika, taka-alalla kuoleman rajoilla käynyt tomaatti. 

Persiljaa puskee

Timjami lähtenyt kivasti tulemaan. Näitä odotan innolla. Toki olen jo maistellut.

Huomiselle viimeiselle lomapäivälle on sitten satsattava ateriaan, ravut liemessä jo muhivat

Eräänä päivänä bongasin uuden koirarodun Suomessa, Carlsbergin paimenkoiran. Olipa lauhkea lammas.

Lampaista puheenollen joku oli taas näitä käynyt kiusaamassa. On se kumma. Pari kolme vuotta sitten oli yhdeltä pää varastettu, muu runko jätetty lojumaan. Ikävää. 

Tuossa joukossa oli neljä sarvipäätä kiiluvine silmineen. Liekkö paholainen itse.