Vietin tänään hetken jos toisenkin tuoreiden kotimaisten lähituottajien ja heidän tuotteidensa äärellä. Harmittaa ettei ole mahdollisuutta joka aamu kirmata torille ja halliin tuoreiden vihannesten ja lihan tahi kalan ääreen. Sitä enimmässä määrin hankaloittaa työ, mutta en puhu tässäkään työttömyyden tahi hippiliikkeen asiaa. Tarkoitan vaan tätä normaalin nyky-yhteiskunnan ihmisen arkea. Sain kuitenkin kotimaista karitsan karetta hallista Jokiselta samaan hintaan mitä perhehelvetti Citymarket myy vaalikarjalle maan ääristä eli Uudesta Seelannista tuotua. Olen itsestäni ylpeä, näin keskustalaisena minun tuottama ilmastojalanjälki on todella pieni tässäkin asiassa. Samoin naudanlihat, ostin naudan rintaa pari kiloa, on kotimaista, Korppoosta. Tästä laaditaan menu kenties lauantaina tai sitten viikon päästä, amerikkalaisen blogistin, Joseph Erdosin ohjeistuksen mukaan, tähän tapaan.
Kuitenkin on tässä, ja tuolla Erdosin blogissakin ollut viime aikoina framilla marokkolainen ruoka, sitä itsekin olen tuon tuosta laatinut, tähän asti Matti & Maija padassa. Nyt on käyty tuo lähes kerettiläinen tie loppuun ja olen hankkinut tällä päivällä taginen. En kyllä Emile Henryä, mutta taginen kuitenkin. Pitäydyin ostamasta Emile Henryn taginea vain sillä perusteella että saman sarjan muita uunivuokia/astioita oli alennusmyynnissä... ovat astioina kyllä kauniita. Tätä tagine-oppineisuutta ollaan toki taholta jos toiselta allekirjoittaneelle toitotettu, nyt on sitten otettu lusikka kauniiseen käteen - näitä käsiä siis kelpaa katsella - vaan ottaa se ensimmäinen koeponnistus kuitenkin aikansa. Laitoin sitten vasta kotvanen sitten satsin sitruunaa tekeentymään, suorastaan ässehtimään jääkaappiin... ohjenuorana oli dont be shy with sea salt :) Ja näin tein. Kuukauden kuluttua sitruunat ovat valmiit seuraavaan koitokseen.
Näin sai sitruunat suolaa kaverikseen...
