Välitön palaute viime merkintääni

Yllättäen ja pyytämättä oli sitten Ameriikan raitilta tullut kiitoskirjelmä edellisen blogimerkintäni tiimoilta, postilaatikkoonkin oli kolahtanut kenties hieman oudoksuttava Amish keittokirja omistuskirjoituksin. Vilkaisun jälkeen tuossa oudoksuttavaa on enemmän tuo nimi kuin sisältö, se oli perinteistä jenkkiruokaa alusta loppuun. Paljon tuolla tehdään hyvää ja maukasta perusruokaa, varsinkin kaikki piirakat ja grillausjutut tulee mieleen.

Pitänee Oregoniin lähettää vastineeksi kotosuomalainen Helluntailaisen Keittokirja. Tai Laihialaisen...

Sitä vaan ihmettelin että mihin oli oven takaa hävinnyt, mielestäni täydellisesti kirjan mukaan kuulunut parin sadan litran viskillä täytetty tammitynnyri. Kyllä kaikissa Amerikan tuliaisissa sellainen luulisi olevan mukana.

Liekkö kuriiri sen pannut liiveihinsä?

Kädenojennus Atlantin yli

Mitä ruhtinaallisemmat onnentoivotukset ja terveiset kotiseudulta sinne synkkään ja kenties ilottomaankin Ameriikan Yhdysvaltoihin jossa Maailmanmatkaaja tänään viettää lähes 50-vuotis syntymäpäiväänsä!

En kakkua sentään leipassut, synttärileivän vieraille, siis lähinnä itselleni. Tuon vaan kuvittelee sitten viipaleiksi, päälle keitettyä 5 minuutin munaa rucolapedillä, päälle ropsaus savumaldonia ja lasipurkista anjoviksia, kylkeen kuppi kahvia Paavo-mukista. 

Kyllä näillä eväillä kelpaa lähes tasavuosia juhlia. Nyt sitten suunnittelemaan seuraavia ei-niin-tasavuosi juhlia.

Valmistautuminen pääsiäisen mittelöihin

Miltei pääsi unohtumaan valmistautuminen pääsiäiseen ja sen ajan lammastagineihin, mutta en sitten ihan pärekoppa olekaan. Pussillinen sitruunoita tuli viime viikolla haettua, kun olivat hurjan euron kilo. Merisuolaa ostin myös. Säilönnän aika. Sinne meni purkkiin pestyt ja lohkotut sitruunat, paketti karkeaa merisuolaa ja loraus kiehuvaa vettä. Pariin purkkiin laitoin myös rosmariinia. Tämän reseptin noukin syksyllä lahjaksi saamastani Purkissa! kirjasta. Ovat varmasti taas sellaisenaan aivan hirvittävän makuisia, huuhtoahan niitä sitten pitää mutta tuollaisiin pohjoisafrikkalaisiin patoihin antaa vallan fantastisen maun. 

Pitääpä purkillinen viedä Maskun kartanonherralle makutestiin.

Ei vaan valo riitä talvikasvatukseen

Persilja olevinaan lähti nousemaan tuossa jokin aika sitten, nyt viikko helmikuuta mentyä, on kaikki toivo heitetty. Ei se vaan valo riitä, purkissa kaikki nuukahtaneet vaikka oikein kasvilamppu on porottanut lähietäisyydeltä. Sammutin valon, luovun järjettömästä hankkeesta ja odotan suosiolla parempia kelejä. Keleistä puheen ollen, täälläpä hienosti tänään on vettä satanut ja välillä räntääkin. Pääasia että tuo valkoinen ikävyys poistuu häiritsemästä. Lämpöä lisää semmoiset 18 astetta niin oltaisiin kohtuuden asialla.

Eiliseen räntäkeliin oli sitten pakko lääkettä etsiskellä perinteisestä ranskalaisesta keittiöstä, ja mikä sen paremmin aiheeseen sopi kuin sipulikeitto. Käytin siihen keltasipulia sekä banaanisalotteja, kotimaisia tietenkin. Valkoviinin jätin vallan pois kun ei sitä kaapissa ollut, lorautin hieman viikon alkupuolella tekemääni karitsanlientä. Kylläpä tuli hyvää leipäpalan ja juustoraasteen kanssa kuorrutettuna.

Pääruoaksi sitten piti tavoitella surf&turf meininkiä, mielestäni mauissa ainakin onnistuin täydellisesti. Kotimaista naudan ulkofilettä puolikypsäksi konjakkikastikkeen ja sormiperunoiden kera, se muuten oli aivan fantastisen hyvää. Tänään oli pakko sitä vielä syödä - tein satsin uudelleen. Ilman kampasimpukkaa. 

Kampasimpukan paistoin nopeasti pannulla, asetin sen sitten viinisuolaheinän päällä olleen samettisen kukkakaalipyreen päälle. 

Jälkkäriä en tehnyt, ei ollut juhlan aika kuitenkaan. Palan suklaata kahvin kera. 

Etiäisiä ja kaukoviisautta jälleen

Viime vuoden puolella jo eräässä kirjoituksessani loin uhkakuvaa eräästä tamperelaisesta tuotannosta, nyt tämä kauhukuva on sitten kouriintuntuvasti realisoitunut. Ei ole puhe demarien savuverhon lailla leviävästä ns Tampereen-mallista tai muustakaan yhtä mitättömästä vaan kauhuskenariosta jossa Heikki ja Kaija on läväytetty virallisille DVD julkaisulle. Juuri kotvanen sitten törmäsin uutiseen jossa tämä sitten realisoitui perin ikävällä tavalla.Ajatella, istahtaa nyt katsomaan kuvajaisia 60-luvun ankeudesta, kahvin latkimista latkimasta päästyä, juoruilua ja sen sellaista. 60-luvun Facebook siis. Sitten tuon jatkoksi Rintamäkeläiset, samaa kahvittelua SMP-läisen ja kommunistin tapellessa... huhhuh. No demari se naapurin Pentti taisi olla. Tuolloin ihan sama asia, ei demaria erottanut kommunistista saunassa kuin rautakangella.

Ja mukamas "silloin ennen" oli kaikki paremmin, ruohokin oli vihreämpää ja lumi valkoisempaa.
Ei ollut. Mustavalkoista silloin oli ja ankeaa. Perin ankeaa ja ikävää aikaa. Kaupat oli kolme tuntia päivässä auki, hevosilla sai kulkea kun vain naapurin kokoomuslaisella oli Volga, pöydässä pula-ajan ruokaa ja ihmisillä rumat vaatteet. Hyi kauhea. Lopettakaa siis se hyvin aikojen jankutus.

Tuotakaan julkistusta en olisi halunnut nähdä.  Toivottavasti sitä ei näy lähikirjastossa koskaan.

Toissapäivänä sitten zoomailin pakastimen sisuksiin ja löysin sielä karitsan luita ja roiskeita. Niistä lientä keittelemään, tavoitteena lauantai aterian pääruoan kastikkeen runko. Tuo sitten onnistuikin, kastikepohjasta jo koeponnistin kastikkeen arkeen. Perunan kyljessä aivan fantastisen hyvää!

Uuniin paahtumaan, kattilaan, vettä ja sitä rataa...

Ei mitään uutta länsirintamalta

Tammikuu oli tänäkin vuonna aika lailla mitään sanomaton, tylsä ja niukka. En juuri mitään tehnyt, kenraali talvi piti huolen siitä ettei pahemmin uloskaan tarvinnut mennä kuin pakolliset. Edellispäivänä taivaalta tippunut valkoinen kuolema piti huolen ettei sitten maltillisemmallakaan lämpötilalla ulos viitsi ängetä. Enkä mennytkään kauppaa pidemmälle. Senkin bussilla. Saisi tämä talven irvikuva jo loppua, en panisi pahitteeksi jos vaikka kymmenen astetta tulisi mittariin heti lisää. Plussaa, ei miinusta. 

Alkuvuodesta laitoin persiljaa tekeentymään, kovin on kituliasta sen kasvu. Eräskin bloggari on jo ilmeisesti kasvihuoneen täyttänyt kaikenlaisilla esikasvatuspoteilla, vetoan kasvihuoneettomuuteen.

Aika huonosti tuo persilja näyttää kohoavan. Olisiko nyt aika ottaa esiin demarien viime vaalien alla julkaistu vaaliohjelma? Saattaisi olla turhankin jytyä apulantaa herkälle persiljalle jos sitä alkaisi tuossa nyt tapailemaan suoraan kasvatuspurkin läheisyydessä. Ei, siihen en lähde.

Vielä hämärämpää on tuo kasvu, vain kehää kiertää. Siemenet kuitenkin kylvetty purkkiin tasaisesti. Onko kyseessä tästä jokin vielä uskomattomampi versio. 

Ei ole ruokarintamallakaan arkiruokaa kummempaa tullut tehtyä, eräänä viikonloppuna tosin rykäisin Chuck Hughesin ohjeella naudan rintaa sooseineen ja lisukkeineen patongin väliin. Se on aina yhtä hyvää vaan pitkään saa tuota naudan rintaa uunissa pitää ennen kuin on siinä mallissa että haarukalla saa sitä riivittyä. Ohje mainitsi kolmisen tuntia, kuuden tunnin kohdalla alkoi olla siinä mallissa että sai leivän rakennettua. Ja seuraavana päivänä tein siitä burgerinkin, pakanan hyvää. Lihan haudutusliemen sitten keitin kasaan ja siivilöin, aivan järjettömän hyvää kastiketta tuli. Itse lihaa varten tein päivää ennen uunissa kuivasin sipuleista ja inkivääristä ja lopulta sokerista sekä muista mausteista kuivamausteen jonka lihaan hieroin, sai maustua yön yli jääkaapissa. Uuniin mennessä sitten lihan vielä peitettiin omena-chilikastikkeella jossa oli toki muitakin mausteita.

Resepti tässä jos kiinnostaa koeponnistaa itse.

Kantarellikeittoakin piti tekemäni tuossa eräänä päivänä, toisin kävi kun joku pitkäkyntinen oli pakkasesta kaikki kantarellit livauttanut parempiin suihin. Suppilovahveroista sitten keiton rykäisin lautaselle. Ruiskrutongeilla ja persiljalla. Hyvää tuli. 

Tätä vaivatonta maalaisleipää on myös tullut tehtyä lähes joka viikko. Ei kaupan leipä ole lähellekään niin hyvää.

Loppiaisen kimppuun italialaisittain

Piti tuollainen italialaistyyppinen iltama järjestää jo joulun tienoilla, vaan se sitten jäi kun DI opiskelija lähtikin jo joulupäivänä takaisin Hervannan suuntaan. Tällä kertaa en itse tehnyt pastaa saati tortellineja täyttänyt, sen sijaan ateria koostui lasagnesta ja Caesar salaatista.Lasagnen resepti on yli 20 vuotta vanha, eräästä pastaan keskittyneestä kirjasta. Olen sitä menestyksellä käyttänyt lukuisia kertoja. Olen myös tutustunut viime vuosina toisiinkin resepteihin, varsinkin Gordon Ramsayn lasagne al forno on miellyttänyt. Tällä kertaa en kuitenkaan tehnyt kummastakaan reseptistä vaan molemmista ja vähän omaakin sovellusta. Kunnolla lihakastikkeeseen käytin sipulia, porkkanaa ja varsiselleriä. Raastin nepilkkomisen sijaan, samoin puristin joukkoon pari valkosipulin kynttä. Lihana käytin puoli pakettia silputtua pekonia sekä naudan jauhelihaa. Kastikkeeseen sitten vielä keittelin kasaan lihalientä ensin lisättyäni, vielä purkilliset tomaattimurskaa ja pyrettä, laakerinlehti, tuore basilika ja muu maustaminen, näitä seuraten sitten kiehuvaa maitoa. Toki tein myös bechamelin erikseen, siihen, kuten lasagneen kokoamisvaiheessa, ripottelin mukaan brie juustoa. Muuten käytin revittyä mozzarellaa ja vastaraastettua parmesania.

Caesar salaatti tuli tehtyä myös, oli vaan surkean pieni romaine, ei siitä isoa saanut tekemälläkän. Kastike tuolle on vanhaa reseptiikkaa jonka olen aikoinaan eräältä taholta itselleni ominut. Aivan törkeän hyvää! Tuossa sitten normi peltipurkkianjoviksen sijaan käytin öljyyn säilötttyjä sardelleja, niitä kun nykyään jo saa lähimarketistakin edulliseen hintaan ja ovat kertaluokkaa parempia kuin nuo aiemmin mainitut.

Jälkiruokaa en vaivautunut tekemään koska onhan nyt tiukan pidättäytymisen aika...

Lasagnen kastike pöhisee

Asennusvaihetta, ripottelin mukaan myös tuoretta basilikaa

Toki tätä kelpasi syödä

Kuten myös perinteistä Caesar salaattia

Turun uutta kirjastosiltaa tuli käytyä katsomassa, olikin hieno valaistusratkaisu siinä. Harmi että kuva tärähti vaikkei kuvaaja tärähtänyt.