Joulunajan menu lähes valettu betoniin

Kyllä sitä sai taas pieni ihminen miettiä päänsä puhki mitä sitä tänä jouluna oikein tekisi ruokapöytään. Siinä samalla tuota pohtiessa ja puntaroidessa tuli ruokalista laadittua aina loppiaiseen asti. Sitä en ala tässä sen enempää käymään läpi, totean vaan että aika martta olen. Varsinaiseen joulupöytään tänä vuonna teen 7-8kg kinkun, olen tuota jo mainostanut tutuille ja kylänmiehille, sitä saa sitten paloina ripotella pitkin Varsinais-Suomea. Eilen silmäilin vanhoja Glorian Ruoka&Viini lehtiä jouluruoat mielessä ja bongasin vuoden 2009 lehdestä isoäireen kinkkuohjeen. Siinä kinkku laitettiin ruiskuoren sisään paistumaan, samaan tapaan kuin kala suolakuoressa ruiskuori tekee uunin uuniin. Innostuin siinä määrin että tuonhan minä sitten toteutan. Joulua vietetään taas eri osoitteissa vähän nyyttikesti tyyliin, otin menusta itselleni sitten kinkun paiston, kastikkeen kinkulle, siian graavaamisen, joulumakkarat, vinegretin ja sinapin teon. Ans ny kattoo mitä sitä saattaa ja jaksaa tehdä. Enköhän minä nuo sentään.

Joulumakkara varmaan tekeytyy peurasta, eräs taho sitä lupasi toimittaa jos hänelle sitä myös teen. Jää nähtäväksi.

Noita asioita mietiskellessäni jouduin toki hieman syömäänkin ja raadiota kuuntelemaan. Ei sitä tyhjin vatsoin suunnitella ensinkään. Bistroruokaa kirjasta bongasin kivan valkosipulikeiton Akvitanian alueelta, Soupe à l'ail et pain poilâne. Oli ihan erilainen verrattuna aiemmin tekemiini valkosipulikeittoihin, tässä ei paahdettu sipulia uunissa vaan matalalla lämmöllä kattilassa muiden ainesten kanssa. Maitotuotteita tähän ei myöskään tullut, kasvislientä litran verran ja vajaa pari desiä oliiviölyä lopuksi jonka jälkeen keitto sitten porattiin. Niin, tässä oli vielä pekoniakin mukana. Kyllä hyvää tuli, tämäkin pääseen vakioruokien joukkoon. 

Pääruoaksi lennätin lautaselle ankkaa. Ankan rintaa jos tarkkoja ollaan. Olisi halunnut rinnan olevan rose keskeltä, hyvin heikosti oli sitä. Kenties oli pari minuuttia sitten lopulta liian kauan uunissa paistamisen jälkeen, antauduin uuden radion kuunteluun liiaksi. Ankan kaveriksi tein linssilisukkeen mikä oli valtavan hyvää. Jopa erinomaista. Olisi ollut jos olisi duPuy linssejä ollut käytössä, ei ollut, oli ihan tavallisia vihreitä linssejä. Salottia joukkoon, porkkanaa, yrttejä, valkosipulia. Paisto voissa ja haudutus. Hyvää. 

Keitto. Tätä pitää tehdä uudelleen.

Ankka. Oikealla olevat tummat pötikät balsamicossa hautuneita salotteja. Ei tullut kivasti lautaselle. Mutta erinomaisen hyviä nekin.

Uusi radio. Harmin paikka että oli kertakäyttöinen.

Kyllä täällä Varsinais-Suomessa ollaan oltu pulassa kuin keski-euroopassa viime keväänä. Tulvat saattaa niellä hehtaarittain peltoalaa, varsinkin Polusmäen suunnalla ollaan vaaran vyöhykkeellä. Kuva otettu samasta paikasta kuin joku vuosi sitten blogissa näyttämäni, tuolloin kuvassa oli havaittavissa krokotiili joessa ja taivaalla kotka. Tarkkasilmäisimmät ja hyvämuistisimmat tämän muistavat varmasti elävästi. Ja siellähän se merkintä vielä löytyy.

Tänään saatoin suoraan pitkän työpäivän päätteeksi kiiruhtaa paikallisen marketin aulaan tapaamaan kansanedustaja Annika Saarikkoa. Oli muuten erinomaisen hyvää glögiä. Ja kuumaa poliittista asiaa. Vielä kuumempaa kuin glögi.

Itsenäisyyttä juhlittu 97. kerran

Itsenäisyyspäivä tuli varsin harmaissa merkeissä tännä lounaaseen. Aamulla piti kirkkoon ja sankarihaudalle seppeleen laskua mennä silmäilemään, sade vaan pilasi tämänkin suunnitelman. Netistä kaivoin tietoa Plantagenin aukioloajasta, piti päivän kyläreissulle joulukukkaa viedä vanhalle rouvalle. Miltei toisin kävi, Plantagenin aukioloajat oli netissä virheellisesti, ovet olivat kiinni eikä sesam aukene tepsinyt. Kiireen vilkkaa seuraavaan bussiin, niitähän tunnin välein tuonne ja tuolta kulkee, ennätin kuitekin vaikka pölhö bussikuski ei meinannut ovea avata, nettiä piti vaan tuijottaa. Tiesin kuskin entuudestaan, mikä lie kylähullu, sen sorttiset on hänellä elkeet. Kuitenkin löysin kukkakaupan sitten muualta, hinta vaan Plantsuun oli yli kaksinkertainen. Toisaalta sitten saattavat kestääkin kotimaiset paremmin kuin Plantagenin rontit, ne kun tuppaa kuolemaan just kun ovesta ne ulos saa. 

Pakollisista kukkahankinnoista selviydyttyäni oli tietenkin pakko antaa ajatus Itsenäisyyspäivän ruoalle. Viime vuonna tuli tussaroitua vorschmackin kanssa, tänä vuonna ei. Tämä onnistui nappiin, nuorisokin kehui. Eikä ihme, pahuksen hyvää siitä tulikin. Ainoana pikku miinuksena oli smetanan unohtuminen kauppaan. Sitä ei sitten kaikessa ruuhkassa ja ryysiksessä muistanut. Onneksi oli ranskankermaa edes. Vorssin kylkeen siis ne perinteiset punajuuret, suolakurkut ja sitten tuo ranskankerma. Myös uuniperunoita tuli tehtyä. Pieni pisara Marskin Ryyppyä ja toinen pisara mukavaa punaviiniä kruunasi aterian. Olikin aika siirtyä seuraamaan Linnan juhlia. Olipa siellä taas perin kauniita naisia luomuksineen, sitten muutama aivan hirveä tapaus. En mainitse Kikeä enkä Sirkka-Liisaa ensinkään. Saati Sofi Oksasta. Hän voisi sen harakanpesän päästään jo tyhjentää, ne linnut sieltä on jo aikaa sitten lentäneet. Ja Jutta, ei nuo olleet metallifestarit...

Pakko kehua kokoomusnaisia, kyllä oli Jenni ja Jaana hyvin herttaisia, ja liittymättä kokoomukseen mitenkään, Rakel oli myös varsin kaunis. Kuten aina. 

Vorschmackia. Aijai, eräs kartanonherra kertoili ettei ollut vuosikymmenen tradition jälkeen eilen tehnyt vorchmachia vaan kanataginea. Mahtaa kaduttaa! Kyllä kannatti viisi tuntia odottaa! Tarjolle laitoin ruoan noutopöytä tyyliin joten kukin otti ja lastasi lautaselle haluamansa määrän, en halunnut sitoa itseäni annosteluun. Enkä siihen että vorschmackista olisi tullut munan muotoinen pallero. Tämä oli näin erinomaista.

Ei aikomusta hötkyillä joulun suhteen

Kaikkialla jo pörisee joulutunnelma, kas kun ei radion kaikilta kanavilta tule aiheeseen liittyviä laulujakin, minä kyllä pitäydyn lähtemästä moiseen kotkotukseen mukaan. No keittiöön tuli jouluaiheiset verhot rykäistyä, parvekkeelle jouluvalot ja kynttilöitä on polteltu. Mitä kaikkea sitä vielä ennättääkin. En tiedä. En pohdi.

Perjantaina lunta tuli sitten niin maan perusteellisesti, laakaan, vinoon, ylhäältä alas. Jopa siinä määrin että tein lumiukon parvekkeelle. Tänään tuo ukko oli sitten lähtenyt omille teilleen, ei mistään löytynyt.

Taas on pimeää, ei edes lumi valaise. Taidan sammuttaa parvekkeen valaistuksetkin.

Tuon kaiken hässäkän keskellä ennätin eilen hieman ruoankin kanssa pelaamaan, lopuista löytämistäni mustatorvisienistä piti keitto laatiman. Vallan mainiota siitä tulikin, varsinkin kun olin viettänyt parvekkeen kylmyydessä kotvasen, keitto lämmitti kaikin tavoin. 

Keiton jälkeen tein provencelaisen erikoisuuden, uppomunia punaviinikastikkeella. Tämän tein Bistroruokaa kirjan ohjeella, enpä ennen ole tuolla tavalla uppomunia tehnytkään. Tässä vesi kiehautettiin, lisättiin etikka ja munat, liesi pois päältä, kansi kattilaan ja 10min odotus.

Olin skeptinen tämän suhteen, Ja muna oli keskeltä lähes kokonaan hyytynyt. Ehkä se sitten olikin tarkoitus kun oli punaviinikastikettakin. Ja pannulla paahdettua ruisleipää sekä pikku pekoni.

Näiden kahden pikku alkupalan jälkeen ajattelin ettei sitä sitten kahta ilman kolmatta, lautaselle päätyi kampelafile gremolatalla. Ihan kiva pikku annos. Pääruoaksi tein burgeria Hestonin tavalla, olen joskus siitä jo kertonutkin. Tällä kertaa liha oli naudan kulmapaistia jonka jauhoin. Pari pintä salaattilohkoa, pannulla paahdettua tomaattia ja valkosipulimajoneesia. Burger jäi mukavan punaiseksi keskeltä. Onneksi tuota pötköä on vielä, saa parit burgerit vielä laadittua.

Jälkkäriksi olin jo aikaisemmin päivällä tehnyt Hesarin ruokasivulta aiemmin viikolla tuorejuustojätskin. Sehän se vallan mainiota oli. Tänään aamulla piti riisipuuroa tehdä, karjalanpiirakat mielessä. Enpä vielä aamulla tehnyt, päivemmällä sitten ennen kauden viimeistä GP:a keittelin puuron, annoin jäähtyä ja kotvanen sitten pääsin piirakan rypyttelyn makuun. Ja maistelinkin, hyvää piirakkaa, kertakaikkiaan. Koskapa nyt piirakka ei hyvältä maistuisi.

Pikku keitto

Uppomunaa

Kampela

Burger

Tuorejuustojätskiä mustikoilla ja digestiivillä

Tovi sitten rypytettyä piirakkaa

Peuran kimpussa, vähäisemmässä määrin sienten

Lauantain projektiksi olin jo aiemmin päättänyt ottaa lihaliemen tai demiglacen valmistuksen, sehän siitä sitten määrittyi sillä kuinka paljon tuota kasaan keittelin. Ja kun oli kaksi 5l kattilaa käytössä, päätin demin suuntaan kääntyä. Viitisen kiloa luita laitoin uuniin pariksi tunniksi paahtumaan, samoin vihannessortimentia sinne päätyi myös. Myöhemmin väriä saatuaan nämä kaverit sitten kattilaan jaoin ja 5-6h keittelin pikku hiljaa kasaan. Täytyy sanoa että maku oli erinomainen ja koostumus juuri niin kuin pitääkin. Tuon siis tein peuran luista joita sain jokin aika sitten. Kaksi panosta on vielä. Jottei tuo työskentely sitten ihan turhaan ollut, saatoin sunnuntaina tehdä peurapataa. Peuran pilkoin, lisäsin pataan vihanneksia, punaviiniä ja tuota omaa demiä. Toki yrttejä timjamit sekä rosmariinit sekä tietenkin, katajanmarjaa. Muusia en tällä kertaa tehnyt, vaikka padan kanssa aina niin hyvää olisikin, pitkästä aikaa ihan pelkästään keitettyä perunaa. Sopi padan kanssa erinomaisen hyvin, samoin lisäämäni timjamilla maustettu puolukkasurvos.

Pata porisi uunissa reilun pari tuntia, oli hyvää.

Sunnuntaisella kävelyreissulla luonnon helmaan en voinut olla bongaamatta kantarellia. Oli ihan hyvässä kunnossakin, ja aika lailla pieneksi jäänyt. Harmi ettei syksymmällä niitä säilöön asti löytynyt. Nyt saa sitten kärvistellä. Suppilovahveroa, tatteja ja mustaa torvisientä on vielä.

Peura pötkähti lautaselle

Viime viikolla peura kolahti faxiin, lauantaina sitten lautaselle. Tosin viime viikolla tein jo tuon makkaran, lauantaina sen sitten lautaselle asettelin puolukan ja ties minkä kanssa. Kyllä se vaan hyvää oli, vaikka itse sanonkin. Puolukkasurvos hieman sokeroituna kävi peuramakkaran kaveriksi oikeastaan paremmin mitä sinappi. Toki olisin tahtonut sitä virolaista väkevää sinappia pisaran, eipä ollut. Puikulasta rykäisin ravintolamuusin, kilo pottua, varttikilo voita, suolaa. Siinä se. Puolukka oli kotimaista itse pakastealtaasta poimittua. Puolukkasurvokseen sitten laitoin vielä timjamia. Se oli hyvä liike eikä ripaus merisuolaakaan pahaa tehnyt. Annoksen koristelin reilulla rucolanversolla. 

Seuraavana viikonloppuna peurapaistia? Ainakin pitää lihalientä ja/tai demiä tehdä, luita kun on reilusti.

Peuramakkara keitettynä puolivalmiiksi n. 70 asteisessa vedessä viitisen minuuttia.

Valmista uunin grillivastuksella käytettyä makkaraa.

Myöhäissyksyn satoa

Niin sitä taas satoa laariin sataa vaikka myöhäisempää syksyä jo vietetäänkin. Tällä kertaa ei ollut maan tai puun antimet, tai edes merenelävät. Tällä kertaan faxiin kolahti yllättäen ja pyytämällä peuraa jokunen kilo. Tämäpä innosti oitis tuotetta testaamaan, muutaman kilon annoin toisaalle jo maisteluun. Itse kävin lavan kimppuun ja rykäisin peuramakkaraa puolivalmiiksi. No, piti sitä yksi pötikkä paistaa ja maistaa. Erinomaisen hyvää tuli, oletin taikinaa tehdessä ja makupalaa siitä paistaessa jotta suolaa tuli ripaus liikaa. Ei tullut, pikemminkin olisi saanut olla vielä hyppysellinen enemmän. Tätä täytyy vielä maistaa jonkun puolukkasössön sekä hyvän sinapin kera. 

Tämä laatikko kolahti faxiin eilen.

Tänään tämä peura rysähti suoleen. Salottia, timjamia, rosmariinia, tietty läskiä peurasta. Hyvää. Tuossa siis vielä raakana.

Kurpitsaton halloween

Eipä tullut tänäkään vuonna pelattua kurpitsojen kanssa vaikka kovasti näkyi pelottavan näköistä väkeä aiemmin Turun torilla käydessäni. Miten nuo nuoret ihmiset niin vähissä vaatteissa tarkeneekin, eritoten ihmetytti vampyyrin näköiset nuoret neidot verkkosukissaan hyvinkin viluisilta. Olisin voinut lämmittää, en sitten tohtinut. Olisi sanomista ja turhaa kalabaliikkia tullut kuitenkin.

Ranskalaisella menulla meni lauantai, oli kuukauden ikäinen ihminen visiitillä. Hänelle ei kelvannut kuninkaan juustokohokas, ei andalusialaiset perunakroketit konjakkikastikkeen ja entrecoten kanssa, saati tarte tatin. Kyllä tuon ikäisen pitäisi jo syödä, edes maistaa. 

Kuninkaan kohokkaaseen en sitten saanut lähimarketista Beaufort juustoa, Turun pieni juustopuotikin on sulkenut ovensa. Käytin sen tilalla Old Amsterdam juustoa, sehän on kova gouda, hyvin voimakas maku. Minä pidän. Perunakroketteja olen joskus ennenkin tehnyt, ihan kivoja tuli. Käytin perunana rosamundaa, johon sekoitin munan ja mausteina jeeraa, kurkumaa, jauhettua korianteria sekä valkosipulijauhetta. Kevät tai ruohosipulia ei sitten ollutkaan, sen korvasin persiljalla. Normaali leivitys näille sitten tuli ennen friteerausta, käytin panko ja korppujauhon sekoitusta. Varsin maukkaita kroketteja tuli. Konjakkikastike, oikeammin Jallukastike, tekeentyi syksyn punikkitateista ja suppilovahveroista, toki jokunen salotti joukkoon myös pilkkoontui. Hyvää tuli siitäkin. Entrecote taasen varsin mureaa ja maukasta, kotimaista, kotimaista.

Tarte tatinin rykäisin Hans Välimäen kirjasta, siitä ei kyllä sitten tullut yhtään mitään. Ei edes pannukakku. Se meni poskelleen. Kirjaimellisesti. Kun piirakkaa kippasin lautaselle niin kaikki omenalohkot siirtyivät piirakan toiseen reunaan. Se peli oli siinä sitten pelattu. Syötyä se kuitenkin tuli.

Kohokkaat onnistui vallan mainiosti

Eikä pääruokakaan pilalle mennyt