keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Syyskuun matkoista sananen, osa 3

19.9. Sunnuntai... matkapäivä, kurssi kohti Cancúnia!
Lentokentältä hotellille bussissa oli matkaopas, mukava kaveri, taisi olla José, tai Enrique tjms, nimeltään joka tullessa kertoili kaikenlaista Cancúnista. 60-luvulla Meksikon hallitus päätti kalastajakyläpahasesta tehdä turistikohteen kun kerran on Karibianmeren rannalla oivallisessa paikassa, eivätkä huonoa työtä ole tehneetkään. Hotellimmehan sijaitsi (keinotekoisella?) niemellä, toisella puolella Cancúnin keskusta mutta siinä välissä makean veden laguuni, hotellin toisella puolella taas Karibianmeri. Opas kehoitti käymään paikallisessa uudessa ostoskeskuksessa, La Isla nimeltään jossa sitten käytiinkin, oiva paikka sekin, oli merkkiliikettä joka lähtöön, Aquarium jossa olisi voinut delfiinien kanssa uidakin sekä Hooters, jossa työntekijät ovat muilla avuilla päässeet töihin kuin niillä perinteisillä J Mutta oli Mexican Outlettia yms kauppaa, tequilat sai mennen tullen eikä lasiin syljetty. Tosin kauppaan sitten meni rahaa mutta kapsäkit olivatkin sitten täynnä tuliaisia. Ostoskeskuksessa oli myös hieno kanava/joki joka ympäröi ostoskeskuksen sisäosan, olisi sinne päässyt veneelläkin kulkemaan, ei menty. Opas kehoitti sitten välttämään laguuninpuoleista jalkakäytävää ilta/yöaikaan, kas kun nousuvesi toi alligaattorit sinne... ei kertonut sitten tuota toiselle ryhmälle J
Hotelli, Cancún Caribe Park Royal Grand oli All Inclusive, olikin ihan kauhia järkytys. Painottivat respassa ettei huoneen minibaaria täytetty kuin kerran päivässä, bell boy oli innoissaan kun toi laukut ja esitteli huonetta ja huomasi minibaarissa olevan Sky Vodka lekan jonka olin sinne sijoittanut. Oli aika rauhassa tuo minibaari, 4xCoronaa, loput Cokista, Spriteä ja vettä. Hotellissa oli sitten ravintoloita vaikka kuinka, aamupalaravintoloita 3 erilaista, lounaspaikkoja 4 ja illallispaikkoja sitten 6 joista 2 oli ns fine dine josta piti pöytä varata, ja mehän varattiin. Käytiin ensin itämaisessa illallispaikassa, syötiin sushilautanen alkupalaksi, sitten misokeitto, pääruoaksi balilainen kala-ateria. Toisena iltana sitten oltiin nokialaisen pariskunnan Tomin ja Tiinan kanssa samassa paikassa syömässä, lähdettiinkin viimeisenä ravintolasta 23:30 tuntumassa vaikka jo 20:30 mentiin. Tomi sitten seuraavana päivänä sairastuikin ruikuliin eikä päässyt haciendalle... aamupaloja ja lounaita syötiin La Concha ravintolassa kuten myös Cocay raflassa joka olikin sitten mexico-tyyppinen menultaan. Aivan hiton hyvää, tuli syötyä vaikka ja mitä, palvelu oli erinomaista, puolentusinaa tarjoilijaa siinä pyöri vallan ympäriinsä. Ainut ärsyttävä piirre oli se että ne todella leijui siinä vallan, just kun sai lautasen tyhjäksi niin jostain pöllähti joku sen lautasen nappaamaan pois. La Concha oli sitten kalaravintola, sinne piti mennä lounaalle kun kaikki muut kehui sitä, ei ennätetty kuin yhdelle aamupalalle jossa mä sitten petyin siihen munakkaaseen. Hotellissa oli myös altaan lähellä Cocayn takana snack bar josta sai burgereita, hodareita ja nachoja. Sekä La Conchan takana pizzabar josta sai aivan fantastisia pizza slaisseja. En edes mainitse altaan toisella puolella ollutta baria josta sai sitten nestetasapainon kohdalleen mitä erilaisimmin nektarein. Uimalla sinne ja kävellen...hoippuen takasin.








































20.9. Maanantai...
Käytiin Isla Mujeresissa eli naisten saarella. Oli tylsää. Siellä olisi pitänyt olla kirjoitetut systeemit, paikalliset oppaat kun puhuu _niin_ nopeasti ettei siitä saaneet selvää kokeneetkaan ulkomaankävijät. Yritin sitten järjestää meidät kävelyretkelle, mutta se olisi alkanut samaan aikaan kuin lounas joten jätettiin väliin. Istuttiin sitten rannalla, Tuula kävi kastautumassa raskaana olleen matkaseuranaisen kanssa. Perkele kun mulla ei ollut sellaisia uudenaikaisia uimashortseja L
Tuolta sitten lähdettiin veneellä kohti Isla Mujeresin keskustaa, lue turistirysää jossa oli sitten kaikkea rihkamaa tyrkyllä vaikka kuinka. Ostettiin metrin mittaiselta intiaanilta tinkauksen jälkeen jotain rannekorua yms rihkamaa. Mrs T osti myös kadun varrelta 3 dollarilla 3 punottua, ihan hienoa ranneketta joltain intiaaninaiselta. Oli innoissaan kun ei sitten haluttu vaihtorahaa pesoita.
Otettiin siellä sitten takaisinmenomatkaa odotellessa eräässä paikallisessa hyvin suomalaisvahvisteisessa baarissa yhdet Coronat, maksoin $10 setelillä ja äijä lähti sitä sitten mopolla vaihtamaan ja oletin jo että sinne sitten hävisi nekin vaihtorahat. Bisset maksoi varmaan 3 taalaa... pakko oli sitten käydä latriinissa tuossa baarissa, se oli ihan tolkuttoman ahdas, ihmettelen vaan mihin ne paikalliset paksut äijät menee kun mullakin oli vaikeuksia tuolla kun hartiat otti seiniin kiinni J
Tämän retken jälkeen palattiin hotellille, käytiin turkoosin värisen Karibianmeren rannalla ihmettelemässä ja palattiin altaille. Jacuzzissakin käytiin. Ihan kiva. Jenkkejä ei ollut nimeksikään tuolla, Californiasta yksi mitä ilmeisin gang banger oli siellä kauniin tyttöystävänsä kanssa, sälli oli bodattu kuin mikä ja päästä varpaisiin tatuoitu, kuin myös kultakäätyä kaulassa, ranteissa ja käsissä vallan. Oikea karikatyyri J Hänen tyttiksellään oli taasen valtavan kauniit ruskeat silmät 8-)








 Hootersin tytöiltä puuttuu jotain oleellista täällä Cancunissa. Jospa he muuten ovat suopeita???































 Downtown Isla Mujeres














 Mr Matula
 Mr Raffe

 Tolkuton Mexicon lippu, 15x10m kanttiinsa ainakin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti