Töihin jälleen

Tänään oli se juhlallinen päivä jolloin hyvin ansaitulta vuosilomalta ihmisen taimi jälleen kerran kirmasi töihin täynnä toimintatarmoa ja energiaa kohti uusia haasteita mitä työrintama vaan osaakin antaa eteen. Päivä olikin niin intensiivinen että oli huomisesta sitten pakko ottaa etäisyyttä pekkasen merkeissä.
Kuten jo Makkarafestareilla ja viime viikolla ennustin, tämä viikko alkaa sateen merkeissä ja kuinkas kävikin, niin sataa että Esterin eri paikat lienee hellinä. Itse poljin tänään eestakas ja taastakas suuntaan jos toiseenkin töiden jälkeen ja kastuin kummallakin kerralla. Hyvä. Sataa laariin, vaikka potut ne taitaa aika lailla hyvässä kuosissa jo ollakin. Nyrkin kokoista rikeaa sieltä maan uumenista esiin tulee.

Ja kukas se lomalla tämmöisillä sateilla tahtoisikaan olla, ei kukaan. Ei edes porilaiset.

Tänään kuitenkin oli pakko herkutella pariinkin otteeseen, ensin risotto milanesella ja myöhemmin sitten tein crepesejä jotka täytin Bunkkerin Mansikkahillolla. Tuo ei ollutkaan yhtään liian makea vaikka niin kuvittelin kuukausi sitten sitä tehdessä, maku oli juuri sopiva. Miten sitä aina yrittääkin vaan hyvää tehdä ja täydellistä tuppaa tulemaan? 

Risottokin oli tosiaan milanese, aivan pahuksen hyvää siitä tuli, korvasin tuon melko tylsän parmesanin pecorinolla jota raastin joukkoon. En säästellyt sahramissa, sain tuota aika moisen rasian viime tammikuussa Dubain tuliaisina. Olin yllättynyt ja tyytyväinen. Niistä iso käsi kävelevälle UKK Turhapuro-ensyklopille.

Risotto, juuri sopivan mehevä ja kermainen

Crepes, söin kaiken siltä istumalta. Kun ei ollut loman aikana painokaan noussut... juurikaan. Tässä oli muuten resepti kohdallaan, kaikki olivat millin parin paksuisia, paistuivat nopeaan, tasaisesti ja hyvin. 

Makkarafestarit 2013

Lauantaina oli aika jälleen vetäytyä Maskun kartanolle perinteisiin Makkarafestareihin. Maailmanmatkaajasta ei ollut kuulunut kotvaseen aikaan mitään, odotin täällä törmääväni. Niin ei tapahtunut, hän vaan venkoilee Guernseyllä. Vieläkin. Tuskin siellä niin kivaa on. En usko. 

Festarin teemana kun on makkara, tänä vuonna oli makkarana sitten Kartanon Tacomakkara ja omana antimenani merquez makkara Tomi Björkin reseptillä, tosin viime vuodesta viisastuneena lisäsin mausteita hieman, korianteria toisenkin puskan ja ennen kaikkea laitoin läskiä lisää.

Tacomakkara oli taas possun kylkeen tehty hyvinkin maukas makkara, reseptin erikoisuutena kananmunat (8kpl). Kuten nimestäkin saattaa päätellä, chiliäkin siinä sitten oli himpun verran. Erinomaisen hyvää siitä tuli joka tapauksessa, tästäkin toki tehtiin maustamisvaiheessa kolmeen otteeseen maistiaiset pannulla niin sain maun kohdalleen. Kaiken kaikkiaan makkaraa oli nelisen kiloa, tacomakkaraan tuli lihan lisäksi sen verran reilusti kaikkea muutakin, munia ja sipulia nyt mainitakseni. 

Menu oli kertakaikkiaan onnistunut, väkeä oli enemmän kuin koskaan, ja vaikka jäsen K oli poissa paikalta, nuorempi jäsen KK hoiti puheet hänenkin puolestaan. Päättymättömänä, tasaisena tarinan ja kyselyn virtana. 

Keli myös suosi festareita, aurinko möllötti harsopilvien takaa, tarinaa ja juttua piisasi sekä hyvää ruokaa oli riittävästi. Erityisesti jäi välipaloista mieleen tarjolla ollut tuore leipä ja sen kanssa ollut mousse joka oli tavattoman hyvää. Alkupalana ollut savulohileipä oli myös turkasen hyvä. Enpä siinä kaikessa tohinassa sitten huomannut reseptejä kysellä, mutta eiköhän nekin ilmesty jossain välissä postilaatikkoon yllättäen ja pyytämättä?

Minnepäin?

Menu

Kevyt avocadococtail. Herkkäsilmäisimmät huomaa allekirjoittaneen kädenjäljen asettelussa

Maksacrostinit

Merquez myllystä ulos

Pohjalla lammas ja läski, päällä valkosipulit, mausteseos, harissa sekä korianteri

Merquez menee suoleen. Tuo sininen purkki ei ollut tuossa tuota tehdessä. Mitähän ovat tehneet kun ovat näitä kinofilmejä kehittäneet?

Hyvää settiä.

Tacomakkaraa oli tuplamäärä merqueziin verrattuna. 

Tacomakkara myös keitettiin saunomisen verran...

Kreikkalaiset perunat muurikassa, setissä myös valkosipulia ja fetaa pari pakettia loppusilauksena 

Vaaleammat tacomakkaraa, tummemmat merquezia

Jälkkärinä nappisuoritus - punaherukkapannacotta 

Seuraavia kinkereitä odotellessa... ne lienee rapujuhlat syksyllä, on luvattu hyvää rapuvuotta !

Grillailuweekend lähimaastossa

Pitipä sitä näin hyvin ansaitun kesäloman päätteeksi osallistua pariinkin eri grillaustapahtumaan pe-la akselilla ja samalla sivusilmällä vielä paneutua Hungaroringin tapahtumiin sekä tutustua paremmin oman kunnan päätöksiin joissa tuntuu että kaikki valta on poliitikoilta valutettu virkamiehille ja päätöksiä tehdään sokeasti luottaen näiden päätöksiin. Olisiko aika tuohon tulla pikku hiljaa muutos? Liian kauan jo kokoomus&demarit ovat täälläkin huseeranneet ja saaneet ennen niin hyvämaineisen paikkakunnan kehnoon jamaan.

Perjantaina sitä sitten pidettiin pienemmällä porukalla perinteinen grilliparty, hyvää ruokaa, tilkka viiniä, pisara olutta ja ukonilma sekä reilumpi ryöppy vesipisaroita taivaalta. Emme tuon myräkän antaneet haitata, grillimaisteri sontikan alla sitten hoiti grilliä, vasta kovimman sadepuuskan alta siirryimme toiselle patiolle hetkeksi. Myräkkä oli puolessa tunnissa ohi, sopivasti niin, sitten olikin jo aika pääruoalle. 

Perjantain menussa oli alkupalaksi grillattua maissia sekä yakiniku-marinoituja kanan siipiä joita olin toista vuorokautta marinoinut. Pääruokana Hestonin reseptillä burgerit - naudan sisäpaistia, suolaa ja grillaamisen jälkeen mustapippuria. Aivan pahuksen hyvää. Niiden kylkeen grillattiin vielä perunaa ja vihanneksia. Hyvä setti, napa tuli täyteen eikä ruokaa jäänyt ensinkään. Jälkkäriksi olin aiemmin tehnyt New York juustokakun, sen kanssa sitten tuoreita vadelmia ja vattucoulis. Hyvää. Jopa niin hyvää ettei kotiin päästyä jaksanut muuta tehdä kuin kaatua sänkyyn odottelemaan seuraavan päivän kinkereitä.

Grillissä valmistuu

Reilun kokoiset burgerit, tuossa reilu kilo lihaa

Valmiina aivan tolkuttoman kauniita ja hyviä. Keskeltä hieman pinkki kuten kuuluikin. Iso käsi grillimaisterille!

Jälkkäri. Asettelu meni hieman poskelleen mutta samapa tuo, hyvää oli :)

Testissä pizzakivi

Kun kerran tuollainen tuli kesäloman alkajaisiksi hankittua, pitipä sitä testatakin vielä lomalla ollessa. Kuten arvata saattaa, kaiken näköistä uutta asiaa tämänkin tiimoilta tuli sitten havaittua, en tiedä oppimisesta niinkään. Ohjeistuksien mukaan menin, noudatin paragraafeja ja kyllä, kyllä tuo on ihan hyvä laitos kaikenkaikkiaan. Yhtenä heikkoutena tässä on tuo pizzalapio joka kiven mukana tuli, on vaan kovin pieni eli pizza ei saa sitten juuri tuon isompi olla. Ehkäpä toisen kautta se on vaan hyvä asia, eipä tule niin paljoa sitten syötyä. Pizzan kun ensimmäistä kertaa kivelle tuikkasin, hieman juustoraastetta lensi kivelle, sen oitis nappasin pois veitsen kärjellä vaikka uuni olikin kuin pätsi. Oli muuten hankala operaatio, kannattanee jauhottaa se lapiokin. Tässä kohtaa tuli sitten aivopieru kun toista pizzaa siinä valmistelin, latasin toisen pizzan kuten ensimmäisenkin, suoraan tuon lapion päälle vaikka ensimmäinen oli vielä uunissa. Sohelluksen jälkeen sain pizzan pois lapiolta ja valmiin pois uunista vaan uuniin menevän pizzan uudelleen laitto lapiolle olikin sitten jo kulmakarvoja nostattanut tapahtuma. 

Pizzoista tuli lopulta pahuksen hyviä, pohja on ohut ja rapea, kuin kunnon pizzerian uunissa tehty. Kastikkeen maku ja täytteet vaan paremmat. Reilusti.

Kiven mukana tulleessa ohjeessa oli myös pizzapohja resepti jota ensin meinasin että testaan. Enpäs testannutkaan, oli typerä kyhäelmä jossa oli ainekset mitattu älyttömästi; yksi aines murtolukuna litroissa, toinen deseissä ja kolmas grammoissa. Plääh. En sekametelisoppaan lähde mukaan vaan tein taas durum-jauhopussin kyljessä olevalla reseptillä taikinan ja hyvä siitä tuli. Siitä tulee kaksi pizzaa. 

Annoin ohjeen mukaan pizzakiven jäähtyä uunissa omia aikojaan, hieman oli sitten juustoa pudonnut kivelle. Kiven puhdistukseen ei saanut kemikaaleja käyttää, joten rätillä ja sumutinpullosta vettä, kovettunut juusto ei tuolla sitten lähtenyt mutta keraamiselle liedelle tarkoitettu terävä puhdistusrapa hoiti tuonkin näpsästi.

Tuolla kun voi karjalanpiirakoitakin tehdä, pitää sitäkin asiaa testata tässä vielä syksyllä.

Hyvä rapsakka pohja, ensimmäinen koevedos hieman sai mustaa surureunaa. 

Salviapossua

Kyllä kerran kesässä nyt ainakin pitää salviapossua rykäistä kehiin, tänään oli sen vuoro. Possun ulkofilettä sitten avaamaan ja sinne makumaailmaan levittämään. Sitruunan kuorta, valkosipulia, suolaa, pippuria ja tietenkin reilusti tuoretta salviaa. Olisi voinut vielä persiljaakin täräyttää vaan en viitsinyt. Annoin mennä tällä, kiepaisin jötkäleen rullalle ja paiskasin uuniin. Tuolla kun 68 astetta oli tavoitettu, otin vetäytymään ja panin omatuotos rikea-potut kiehumaan, kuin myös härkäpavut voihin pyöriskelemään. Voihin ja tilkkaan vettä lopulta. Annoin pyöriä viitisen minuuttia, päällikuori pavuista irtosi ja kauniin vihreät pavut ponnahtivat esiin. En palkoa pannulle tietenkään pannut. Possu siinä vetäytyi perunoiden kypsyessä ja siitä tuli erityisen maukasta ja mehukasta. Ei ollut harmaa tylsä joulukinkku eikä buffetpöytien pettymys. Murskasin pottuja hieman lautaselle, ripaus suolaa ja täräys sitruunanmehua päälle, possu, pavut, papujen paistolientä till sekä vihersipulia omasta puutarhasta. Aivan hemmetin hyvää.

Possu menossa uuniin

Puh pah uunista pois

Härkäpavut ennen pannua

Nam nam nam....

Peltokatselmus

Pakko oli tänään päivällä tehdä katselmus pellolle, eipä siellä ole ennättänyt kaikelta muulta kiireeltä ensinkään käymään. Kuivaa oli kaikkialla kuin beduiinin sandaalissa, lohduttoman näköisinä sipulit köllötti maassa varret taittuneena kaikista muista paitsi niistä joissa kukkanen oli päässä. Härkäpavut olivat terhakkaina n.60cm varrellaan ojossa ja näemmä kesäkurpitsakin saattaa tehdä vielä lisää satoa. Siitähän olen sellaisia lähes puolen metrin jötkäleitä pariin otteeseen jo napannut talteen. Olivat hurjan kokoisia ensimmäisellä kerralla, olisi voinut kuvitella värin sekoittuneen munakoisosta. Härkäpavutkin sojottivat hienosti reilun vaaksan mittaisina ympäriinsä, herneitäkin sai maistaakseen. Rikeaa tuli pussillinen maasta koukittua, tänään en kuitenkaan syönyt pottua kun eilen oli Kitolan potuista muusia kotimaisen paistetun lohen kera. Tänään huitaisin oman puutarhan tuotteista pestoa spagetin kera. Tuo oli nappisuoritus vaikka itse niin sanonkin, pecorinoraaste kruunasi pastan.

Olihan tuolla etäpesäkkeellä sitten jotkin ulkopuoliset tahot käyneet hernevarkaissa, onneksi eivät sen enempää sitten olleet tehneet hallaa, olivat tainneet olla liian pieniä herneitä vielä. Punajuurikin siellä tuntuu pukkaavan, porkkanaa vähemmän.

Kesäkurpitsa. Noita kukkiakin voisi friteerata ja syödä. Ens vuonna enemmän tuota.

Härkäbaabeli.

Saisi jo sataakin

Olen tässä pariin otteeseen jo tehnyt ********ren laulumaille toivioretken kantarellit mielessä vaan tyhjin käsin kerta toisensa jälkeen saa kotiin tulla. Tämä tämmöinen meininkin laittaa ihmistaimeen vihan siemenen pintaan ja jos ei sitten sitä niin syvän närkästyksen kuitenkin. Tänään taas tuonne ponnahdin yllättäen ja pyytämättä, saanti oli myös samaa luokkaa, tyhjän sai pyytämättäkin. Kaksi kuivaa rouskua ja yksi kangastatti osui kiikariin. Voisin sanoa voihan perkele jos olisin yhtään räiskyvämpi persoona vaan en sitä tee. Mustikoihin keskityin sitten, tunti koukkimista ja pari litraa sain kerättyä. En ihmettele torihintoja enkä varsinkaan ole kade ammattikerääjille. En.

Mutta närkästyksestä toiseen. 

Kotiin tultuani Tallinnan retkeltä havaitsin melko julmettuja reikiä täällä pääkallopaikalla yrteissä kuin yrteissä. Salaatit ovat turvassa. Mitä minun pienet kansakoulunopettajan silmät havaitsivatkaan pestoon basilikaa hakiessa, helvetinmoisia vihreitä roikaleita taas tänä vuonna täällä rouskuttamassa! Minähän nämä pudotin parvekkeelta alas (eka kerros), siitäs saivat! Onko tässä kyseessä jokin egyptiläistyyppinen seitsemän vuoden vitsaus, nyt seitsemän kesää matosia, seuraavaksi heinäsirkat ja sitten kuivuus? 21 vuotta kurjuutta? Sitäkö tässä nyt haetaan? Mauri nurkkaan, peukalo suuhun ja housut nilkkaan, siitäkö on nyt kyse? 

Paavon sanat kaikuvat korvissani. 

Tässä kuvakulma kotiin tullessa, kaukaa kaunis

Nämä jumalattomat ryökäleet, ei edes Raid tepsi näihin. Pitänee demarien kuntavaaliohjelma ottaa esiin!

Mustikkaa. Tupperi on tuollaista reilumpaa 3 litran vetoisuutta. 

Tiirailua Tallinnassa

Tulipa kesäinen Tallinna koettua alkuviikosta, viime käynnistä seitsemisen vuotta. Oli tuo muuttunut kovasti, siistiytynytkin kovasti vaan vanhan kaupungin mukulakivet oli yhtä epämukavia kenkien alla kuin aina ennenkin. Ja ihan joka kaupungissa. Hyi. Museoissa tuli rampattua Tallinn Cardin avustuksella, kiertoajelua tehtyä ja uusi Lentosatama kyylättyä. Se oli kyllä hieno jos merihenkinen historia kiinnostaa. Aika moisen tepposen oli Viron kommarit viime töikseen tehneet vallan vaihdon yhteydessä Neuvostoliiton kaaduttua, tuo alue oli myyty jollekin epämääräiselle taholle joka käytännössä piti aluetta hallussaan ihan viime vuosiin asti. Aikoinaan Viron Presidentti Lennart Meri oli mennyt tuonne mielessä tarkastaa viime vuosisadan alussa rakennetut lentokonehangaarit vaan toisin kävi, vartijat olivat estäneet hänen pääsynsä alueelle! Onneksi Viron valtio on saanut asian korjattua ja nyt ne ovat kaikille avoinna. Suosittelen lämpimästi jos Tallinnaan menee, vanhasta kaupungista pari kilsaa, ei matka eikä mikään. Itse tuonne matkasin CityTourin kiertoajelubussilla, katoton kaksikerroksinen jonka yläkertaan oli pakko ängetä. Kardinaalivirhe, sanoisin. Siellä tuuli sitten niin että meinasi tupee lähteä tuulen mukana. Piritassa tämä kiertoajelu kävi, olympiakylä tuli nähtyä, jykevää neuvostoliittolaista betonia. Ilmankos sitä ei ole purettu, ei ole Normandian saksalaisia toisen maailmansodan bunkkereitakaan saati Ranskan satamien sukellusveneluoliakaan. Betoni kun vaan on niin vahvaa. 

Vanhan kaupungin kohteita oli uusittu, kunnostettu ja lisätty. 

Tärkeä asia toki myös oli tuo maarun täyttäminen sopivilla aineksilla. Ensi töikseni käväisin Tallinnan Stockan Delissä katsomassa josko kaviaaria löytyisi. Eipä ollut. Pitää siis matkata Tampereelle, sieltä sitä saa. Kumma juttu, aikoinaan etsiskelin Suomesta savustettua paprikaa ja Los Angelesista löysin sitä Farmers Marketista, ja nyt ei Virosta saa kaviaaria. Hmpf. Voimakas turhautuminen pienellä ihmisellä oli tuossa vaiheessa. Poistuin ostamatta mitään. Poikkesin eräässa Rimi merkkiksessä kaupassa ostamassa paikallista juustoa ja metwurstin tyylistä pötköä. Hyviä olivat. 

Hotelli oli kertakaikkiaan hanurista, Braavo nimeltään. Huone oli halpa, eipä siinä ollut jääkaappia kuin turvaboksiakaan, ei ilmastointia, sänky oli vaivaiselle kamala, ikkunaa ei voinut pitää auki kun ulkoa tuli jokin kompressorin ulina 24/7, sähköt "huojui" aika ajoin, mm vessan valot himmeni, sammui ja syttyi itsekseen, televiisorin ääni nousi ja laski itsekseen. Hotelli itsessään oli labyrintti, portaita ylös-alas edestakas ja ovikortit ei toimineet ensimmäisen yön jälkeen. Sokerina pohjalla oli kamala näky ikkunasta respan edessä kun ihmisrauniot rääkkäsivät itsensä kesäkuumalla hengiltä mitä merkillisimmillä laitteilla, yksi äijä selällään nosteli jotain tankoa, nuori hento ja viehättävä neito juoksi paikallaan. Voi poloisia. Vaan olipa respassa sitten eräs vahvasti humaltunut suomalaisnainen jolta oli laukut, Maija ja eritoten laukut sekä Maija, kadonneet. 

Kamala ihmiskohtalo, miten se saikin naisen rääkymään. 

Maarun täyttämiseen pääsääntöisesti sitten lopulta eri ravintoloiden vastuulla. Tuli käytyä Tallinnan ensimmäisessä gastropubissa Clayhillsissä. Ruoka oli edullista vaikka vanhassa kaupungissa sijaitsikin, tosin korttelin päässä Raatihuoneen torilta jossa kaikki ravintolat tarjosi sitä samaa tylsä pihvi+ranut+helvetin kallis hinta konseptia. Clayhillsissä oli myös mukava palvelu eikä ruokia tarvinnut ihan tolkuttomasti odotella. 

Otin pubiruokaa perinteiseen tapaan, fish&chips eikä tarvinnut pettyä. Toinen matkalainen otti burgerin, oli kuulemma hyvää. Toisena iltana tuonne oli pakko oluelle pysähtyä, ja samalla purkillinen pikkusnäkkiä eli tässä tapauksessa ranuja otettua. Isoja brittityyppisiä reilun sormen paksuisia pötkäleitä. Nam.

Tuli myös ennättettyä ravintola Cru testaamaan, ruoka oli hyvää. Tapas-lautanen tuli alkupalaksi otettua kahdelle, pääruoaksi otin sitten sisäfilettä huhtasienikastikkeella. Tässä oli avainsanana tuo huhtasieni, siksi koska sitä olen kuullut kehuttavan vaan koskaan en ole sitä löytänyt luonnosta, kaupasta, torilta enkä mistään muualtakaan. Lautasella sitten oli hyvin paistettu sisäfile, makuluu jonka luuydin oli kyllä mielestäni hieman vedetty överiksi laittamalla siihen liikaa kaikkea, ja sitten tämä kastike. Pettymys. En erottanut huhtasientä millään, pelkästään tavallista herkkusientä. Kysyin tarjoilijaltakin tästä ja kehoitin sanomaan chefille ettei huhtasientä löydy, kuulemma sitten se onkin huhtasieni-herkkusieni kastike. Miksei voi sitten sanoa etukäteen ettei huhtasientä ole saatavilla? Tuo oli kyllä ikävä juttu muuten niin hyvässä serviisissä. 

Jossain pizzeriassakin tuli käytyä, ei vaan tarjoilijaa tullut näkyviin ja hinnat olivat suomalaisia, lähdettiin pois sieltä sitten tilaamatta. Tämä siis viimeisenä päivänä, vaelleltiin päämäärättä ja löytyi pieni konki jossa oli pittoreski ravintolamiljöö, kyseessä hotelli Rataskaevu Residence. Sinnehän istahdettiin ja erittäin miellyttävä ja palvelualtis tarjoilija piti meistä huolen, rupatteli ja oli valloittava. Ruoka tässäkin pikku paikassa oli erinomaista sekä edullista. Otin alkupalaksi sipulipiirakkaa, pääruoaksi chefin tutun metsästäjän hirveä joka oli aivan mielettömän mureaa ja suli suussa. 

Ruokaretkenä tämä hipoi täydellisyyttä vaikkei michelin tähtien ravintoloissa käytykään. Ja turhaa parranpärinää oli keväällä Suomessa kun Välimäen ravintolassa pyydettiin 1,5€ (tjms) vedestä. Ei se tuollakaan alta 1,8€ pöytään tullut, sama se. Pöljät vaan tekee tikusta asiaa ja on mukavaa Facebookissa yms paskapaljuissa möyriä ja tehdä aaltoa yms myrskyä. Miljoona kärpästä ei ole väärässä, eihän?

Pikku kuvakavalkaadia reissulta...

Clayhills Fish & Chips

Ja Burger

Viehättävä näkymä hotellin ikkunasta

Kyllä sitä jätskiäkin piti saada. Minttu tässä maistui pahalle.

Lennusadamin das boot. 

Torpedos los!

Pikku venttiilit

Tämä on se paljon hehkutettu Suur-Töll tms hevibändi?

Näilläkin kotvasen pärjää? Crun tarjontaa

Alkuun tapakset, ennätettiin napsimaan ennen kuin tajusin kinofilmiä tuhlata!

Alsacesta pikku pinot noir

Tässä piti olla huhtasientä :-(

Kanaa

Kiek in de Kök

Joskun 90-luvun alussa jälkikasvun kanssa pelattiin Nintendolla Super Mario Bros pelejä,. Sen tähti on näemmä haudattu Tallinnan vanhankaupungin seinään. Ihmeellistä.

Neitsyttornin neitsyt, neiti Pulu

Miehitysmuseosta bongattua hitechiä. Juku-tietska suoraan 80-luvulta.

Tuoretta leipää ja pikku amuset a la Rataskaevu Recidence Restaurant

Sipulipiirakka, tartarkastike.

Kesäkurpitsasalaatti. 

Hirveä ja pottua. Tyrniä ja puolukkasoosi.

Possua ja sinappikastike

Tässä tuo ravintola

Viimeinen kuvakulma Tallinnasta