Joulukinkku vanhaan tapaan

Päätin jo jokunen viikko sitten että tänä vuonna kinkkua jos teen, teen sen perinteiseen vanhaan tapaan jossa ruistaikinakuori läväytetään kinkun päälle ja jonka sisällä kinkku saa sitten muhia aikansa. Kinkku painoi reilun 6 kiloa, aikaa meni reilu 9 tuntia. Voisi kuvitella että on aivan rutikuiva. Kaikkea vielä. Syvä pelti kinkkuritilän alla oli kuiva, kinkku piti sisällään kaiken mehukkuuden, se oli vallan erinomaisen hyvää kun siitä ruiskuoren napsin pois, verkon ja läskin. Ruiskuori sai läskistä mehukkuutta siihen malliin että pari palaa siitä maistelin jo oitis. Loput säästän tulevaan, kyllä keiton kuin keiton kylkeen passaa tuo revitty leipä! Vielä annoin kinkun kotvasen levätä tämän jälkeen, sinapilla sivelin ja korppujauhotin. Uudelleen uuniin saamaan väriä. Onneksi pihalla oli pakkasta, ei mennyt aamuyöhön kinkun jäähdytys vaikka pahaa pelkäsin. 

Miten sitä kuuleekin ihmisiltä että aluspelti on täynnä rasvaa ja nestettä, saati sitten että rikkinäisessä pussissa jääkaapissa sulattelisi ja sotkisi kaikki paikat omaa huolimattomuuttaan. 

Noin ei ole ikinä käynyt, mitä nyt joskus on verta ollut peurasta tms riistasta jääkaapissa. Äkkiäkös ne siivoaa ja vahingosta viisastuu. Yleensä. Voisin lyödä vetoa että se vesi tulee siitä että sisältä jäinen kinkku lyödään uuniin, sitten parutaan. Sama juttu jauhelihan paistamisen kanssa. Jääkylmää jauhelihaa läväytetään kylmälle pannulle, siinä sitten nestettä irtoaa ja jauheliha lähinnä keittyy, ei paistu. 

Tietenkin olen taas väärässä...

Huomista pitopöytää jo odottelen, tänään kun ei ennättänyt syömään ensinkään paria voileipää lukuun ottamatta. Maailmanmatkaaja haistoi kaalikääryleet ja makkarat, aamuyöstä kolmen jälkeen tuli jo noutoilmoitus. Olin varattu, olin tirsamaan leffateatterissa tuolloin kuitenkin. Asia tuli päivän mittaan hoidettua. Kuulemma kesällä ajellaan Mustangilla ja savustetaan paloauton kokoisessa pöntössä sikakatras kerrallaan. 

Kuitenkin kinkkuun, ja sen vaiheisiin. Suosittelen lämpimästi tätä ruiskuori asiaa. Ollut framilla viimeiset sata vuotta, paistopussien myötä vähentynyt. Tästä tulee mulla vakiomenetelmä. SOP.

Jötkäle tuoreen ruistaikinan sisällä

Ja 9,5h kulunut, 71 astetta mittarissa ja mukavasti ruiskuori halkeillut

Sinappihuntu on sialla yllä...

Joulutohinaa piisaa

Kyllä tätä joulua nyt sitten taas rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa, ihmiset zombieina pitkin ja poikin marketteja kärryt täynnä krääsää, siinä ei sitten katsota tuon taivaallista mitä touhutaan ja missä. Pysähdellään kesken ihmisvirran, ollaan tulppana suu auki maailmaa ihmetellen. Eikö sitä voi suunnitella ostoksia kotona ennalta. Ei voi. Ei mitenkään, ihan liikaa vaadittu. Sitten on lempi marinan aihe seuraavana työpäivänä työkavereita masentaa lukuisilla erilaisilla tarinoilla miten kauheasti rahaa kuluu ja sitä sun tätä. 

Hyvää Joulua vaan.

Aamusta sitten postilaatikkoon kolahti tilaus kaalikääryleistä tykötarpeineen. Kylläpä rymähti kovaa tuollainen kolmen kilon kaalinpää lattialle. Niitä siinä sitten aamulla otin ohjelmaan, samoin kuin parikin erilaista joulumakkaraa oli tarkoitus tehdä. Niin peurasta kuin possustakin. Peuran kanssa olin maltillisimmilla linjoilla, maustoin suolalla ja pippurilla, sitten persiljaa ja timjamia meni puntti kumpaakin. Toki myös läskiä. Possuun rykäisin sitten valkosipulia, persiljaa, korianteria ja himpun verran timjamia. Näitä meni suhteessa sitten enemmän, possua kun oli puolet peuran määrästä. Molemmista tein koepaiston pannulla taikinasta ja mielestäni molemmat onnistuivat hyvin. Peura oli maultaan herkkä, ja riistan ominaismaku hyvin esiin. Possumakkarassa oli yrtit hyvin esillä. 

Kävipä käypäläinen sitten makkaraa suoleen survoessa, se loppui kesken. Nimittäin suoli. Olipa siinä sitten fundeeraamista mistä lisää suolta. Olin kuitenkin motissa täällä bunkkerilla kun a) bussikorttia ei ollut ladattuna, b) lunta satoi aivan luvattoman paljon, c) en saanut hovikuljettajaa reippaasti hereille. 

Jouduin tuossa kohtaa purkamaan makkaratehtaan ja panemaan laitteet ja täytteet jäähylle. Onneksi hovikuljettaja siitä sitten reipastui jo iltapäivällä ja saatiin Mestaripalvista haettua suolta lisää. Olikin järkyttävä ryysis siellä, onneksi en mitään tuoretuotteita sieltä kaivannut!

Nyt lisää joulumusiikkia tästä!

Kaalikääryleitä sitten tuli jokunen tehtyä, niitä saa sitten selkä vääränä kuskata ympärs Varsinais-Suomea taas huomenna/ylihuomenna. Liekkö ovikello alkaa rimputtamaan piankin jos maailmanmatkaaja tämän näkee. Huomenna voi olla jo myöhäistä.

Tässä sitä miettii pääseekö tästä pieni ihminen itse ensinkään syömään, tehdä vaan pitää...

Kualikiäryleet

Näistä ja sitten himpun verran yrttejä syntyi makkarat. Tosin taka-alan jauhelihapaketti meni kääryleisiin. 

Yrttipossu keitettynä

Peuramakkara keitettynä

Jaa jaa jaa, sain sitten tyytyväisenä laittaa Eduskunnasta tulleet joulukortit näkösälle niin tutut ja kylänmiehet saavat kyylätä ja kuolata, herkimmät jo kuoria leimojen takia kuolasivat. Lupasin antaa, saanhan niitä sitten lisää. Odotan kivaa korttia vielä Brysselistä, ei ole vielä kuulunut.

Suomenmaasta tuli ensi vuotta silmällä pitäen aivan valtavan hieno kuukausikalenteri, se pääsee ajallaan paraatipaikalle!

Joulunajan menu lähes valettu betoniin

Kyllä sitä sai taas pieni ihminen miettiä päänsä puhki mitä sitä tänä jouluna oikein tekisi ruokapöytään. Siinä samalla tuota pohtiessa ja puntaroidessa tuli ruokalista laadittua aina loppiaiseen asti. Sitä en ala tässä sen enempää käymään läpi, totean vaan että aika martta olen. Varsinaiseen joulupöytään tänä vuonna teen 7-8kg kinkun, olen tuota jo mainostanut tutuille ja kylänmiehille, sitä saa sitten paloina ripotella pitkin Varsinais-Suomea. Eilen silmäilin vanhoja Glorian Ruoka&Viini lehtiä jouluruoat mielessä ja bongasin vuoden 2009 lehdestä isoäireen kinkkuohjeen. Siinä kinkku laitettiin ruiskuoren sisään paistumaan, samaan tapaan kuin kala suolakuoressa ruiskuori tekee uunin uuniin. Innostuin siinä määrin että tuonhan minä sitten toteutan. Joulua vietetään taas eri osoitteissa vähän nyyttikesti tyyliin, otin menusta itselleni sitten kinkun paiston, kastikkeen kinkulle, siian graavaamisen, joulumakkarat, vinegretin ja sinapin teon. Ans ny kattoo mitä sitä saattaa ja jaksaa tehdä. Enköhän minä nuo sentään.

Joulumakkara varmaan tekeytyy peurasta, eräs taho sitä lupasi toimittaa jos hänelle sitä myös teen. Jää nähtäväksi.

Noita asioita mietiskellessäni jouduin toki hieman syömäänkin ja raadiota kuuntelemaan. Ei sitä tyhjin vatsoin suunnitella ensinkään. Bistroruokaa kirjasta bongasin kivan valkosipulikeiton Akvitanian alueelta, Soupe à l'ail et pain poilâne. Oli ihan erilainen verrattuna aiemmin tekemiini valkosipulikeittoihin, tässä ei paahdettu sipulia uunissa vaan matalalla lämmöllä kattilassa muiden ainesten kanssa. Maitotuotteita tähän ei myöskään tullut, kasvislientä litran verran ja vajaa pari desiä oliiviölyä lopuksi jonka jälkeen keitto sitten porattiin. Niin, tässä oli vielä pekoniakin mukana. Kyllä hyvää tuli, tämäkin pääseen vakioruokien joukkoon. 

Pääruoaksi lennätin lautaselle ankkaa. Ankan rintaa jos tarkkoja ollaan. Olisi halunnut rinnan olevan rose keskeltä, hyvin heikosti oli sitä. Kenties oli pari minuuttia sitten lopulta liian kauan uunissa paistamisen jälkeen, antauduin uuden radion kuunteluun liiaksi. Ankan kaveriksi tein linssilisukkeen mikä oli valtavan hyvää. Jopa erinomaista. Olisi ollut jos olisi duPuy linssejä ollut käytössä, ei ollut, oli ihan tavallisia vihreitä linssejä. Salottia joukkoon, porkkanaa, yrttejä, valkosipulia. Paisto voissa ja haudutus. Hyvää. 

Keitto. Tätä pitää tehdä uudelleen.

Ankka. Oikealla olevat tummat pötikät balsamicossa hautuneita salotteja. Ei tullut kivasti lautaselle. Mutta erinomaisen hyviä nekin.

Uusi radio. Harmin paikka että oli kertakäyttöinen.

Kyllä täällä Varsinais-Suomessa ollaan oltu pulassa kuin keski-euroopassa viime keväänä. Tulvat saattaa niellä hehtaarittain peltoalaa, varsinkin Polusmäen suunnalla ollaan vaaran vyöhykkeellä. Kuva otettu samasta paikasta kuin joku vuosi sitten blogissa näyttämäni, tuolloin kuvassa oli havaittavissa krokotiili joessa ja taivaalla kotka. Tarkkasilmäisimmät ja hyvämuistisimmat tämän muistavat varmasti elävästi. Ja siellähän se merkintä vielä löytyy.

Tänään saatoin suoraan pitkän työpäivän päätteeksi kiiruhtaa paikallisen marketin aulaan tapaamaan kansanedustaja Annika Saarikkoa. Oli muuten erinomaisen hyvää glögiä. Ja kuumaa poliittista asiaa. Vielä kuumempaa kuin glögi.

Itsenäisyyttä juhlittu 97. kerran

Itsenäisyyspäivä tuli varsin harmaissa merkeissä tännä lounaaseen. Aamulla piti kirkkoon ja sankarihaudalle seppeleen laskua mennä silmäilemään, sade vaan pilasi tämänkin suunnitelman. Netistä kaivoin tietoa Plantagenin aukioloajasta, piti päivän kyläreissulle joulukukkaa viedä vanhalle rouvalle. Miltei toisin kävi, Plantagenin aukioloajat oli netissä virheellisesti, ovet olivat kiinni eikä sesam aukene tepsinyt. Kiireen vilkkaa seuraavaan bussiin, niitähän tunnin välein tuonne ja tuolta kulkee, ennätin kuitekin vaikka pölhö bussikuski ei meinannut ovea avata, nettiä piti vaan tuijottaa. Tiesin kuskin entuudestaan, mikä lie kylähullu, sen sorttiset on hänellä elkeet. Kuitenkin löysin kukkakaupan sitten muualta, hinta vaan Plantsuun oli yli kaksinkertainen. Toisaalta sitten saattavat kestääkin kotimaiset paremmin kuin Plantagenin rontit, ne kun tuppaa kuolemaan just kun ovesta ne ulos saa. 

Pakollisista kukkahankinnoista selviydyttyäni oli tietenkin pakko antaa ajatus Itsenäisyyspäivän ruoalle. Viime vuonna tuli tussaroitua vorschmackin kanssa, tänä vuonna ei. Tämä onnistui nappiin, nuorisokin kehui. Eikä ihme, pahuksen hyvää siitä tulikin. Ainoana pikku miinuksena oli smetanan unohtuminen kauppaan. Sitä ei sitten kaikessa ruuhkassa ja ryysiksessä muistanut. Onneksi oli ranskankermaa edes. Vorssin kylkeen siis ne perinteiset punajuuret, suolakurkut ja sitten tuo ranskankerma. Myös uuniperunoita tuli tehtyä. Pieni pisara Marskin Ryyppyä ja toinen pisara mukavaa punaviiniä kruunasi aterian. Olikin aika siirtyä seuraamaan Linnan juhlia. Olipa siellä taas perin kauniita naisia luomuksineen, sitten muutama aivan hirveä tapaus. En mainitse Kikeä enkä Sirkka-Liisaa ensinkään. Saati Sofi Oksasta. Hän voisi sen harakanpesän päästään jo tyhjentää, ne linnut sieltä on jo aikaa sitten lentäneet. Ja Jutta, ei nuo olleet metallifestarit...

Pakko kehua kokoomusnaisia, kyllä oli Jenni ja Jaana hyvin herttaisia, ja liittymättä kokoomukseen mitenkään, Rakel oli myös varsin kaunis. Kuten aina. 

Vorschmackia. Aijai, eräs kartanonherra kertoili ettei ollut vuosikymmenen tradition jälkeen eilen tehnyt vorchmachia vaan kanataginea. Mahtaa kaduttaa! Kyllä kannatti viisi tuntia odottaa! Tarjolle laitoin ruoan noutopöytä tyyliin joten kukin otti ja lastasi lautaselle haluamansa määrän, en halunnut sitoa itseäni annosteluun. Enkä siihen että vorschmackista olisi tullut munan muotoinen pallero. Tämä oli näin erinomaista.