Joulukinkku vanhaan tapaan

Päätin jo jokunen viikko sitten että tänä vuonna kinkkua jos teen, teen sen perinteiseen vanhaan tapaan jossa ruistaikinakuori läväytetään kinkun päälle ja jonka sisällä kinkku saa sitten muhia aikansa. Kinkku painoi reilun 6 kiloa, aikaa meni reilu 9 tuntia. Voisi kuvitella että on aivan rutikuiva. Kaikkea vielä. Syvä pelti kinkkuritilän alla oli kuiva, kinkku piti sisällään kaiken mehukkuuden, se oli vallan erinomaisen hyvää kun siitä ruiskuoren napsin pois, verkon ja läskin. Ruiskuori sai läskistä mehukkuutta siihen malliin että pari palaa siitä maistelin jo oitis. Loput säästän tulevaan, kyllä keiton kuin keiton kylkeen passaa tuo revitty leipä! Vielä annoin kinkun kotvasen levätä tämän jälkeen, sinapilla sivelin ja korppujauhotin. Uudelleen uuniin saamaan väriä. Onneksi pihalla oli pakkasta, ei mennyt aamuyöhön kinkun jäähdytys vaikka pahaa pelkäsin. 

Miten sitä kuuleekin ihmisiltä että aluspelti on täynnä rasvaa ja nestettä, saati sitten että rikkinäisessä pussissa jääkaapissa sulattelisi ja sotkisi kaikki paikat omaa huolimattomuuttaan. 

Noin ei ole ikinä käynyt, mitä nyt joskus on verta ollut peurasta tms riistasta jääkaapissa. Äkkiäkös ne siivoaa ja vahingosta viisastuu. Yleensä. Voisin lyödä vetoa että se vesi tulee siitä että sisältä jäinen kinkku lyödään uuniin, sitten parutaan. Sama juttu jauhelihan paistamisen kanssa. Jääkylmää jauhelihaa läväytetään kylmälle pannulle, siinä sitten nestettä irtoaa ja jauheliha lähinnä keittyy, ei paistu. 

Tietenkin olen taas väärässä...

Huomista pitopöytää jo odottelen, tänään kun ei ennättänyt syömään ensinkään paria voileipää lukuun ottamatta. Maailmanmatkaaja haistoi kaalikääryleet ja makkarat, aamuyöstä kolmen jälkeen tuli jo noutoilmoitus. Olin varattu, olin tirsamaan leffateatterissa tuolloin kuitenkin. Asia tuli päivän mittaan hoidettua. Kuulemma kesällä ajellaan Mustangilla ja savustetaan paloauton kokoisessa pöntössä sikakatras kerrallaan. 

Kuitenkin kinkkuun, ja sen vaiheisiin. Suosittelen lämpimästi tätä ruiskuori asiaa. Ollut framilla viimeiset sata vuotta, paistopussien myötä vähentynyt. Tästä tulee mulla vakiomenetelmä. SOP.

Jötkäle tuoreen ruistaikinan sisällä

Ja 9,5h kulunut, 71 astetta mittarissa ja mukavasti ruiskuori halkeillut

Sinappihuntu on sialla yllä...

Joulutohinaa piisaa

Kyllä tätä joulua nyt sitten taas rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa, ihmiset zombieina pitkin ja poikin marketteja kärryt täynnä krääsää, siinä ei sitten katsota tuon taivaallista mitä touhutaan ja missä. Pysähdellään kesken ihmisvirran, ollaan tulppana suu auki maailmaa ihmetellen. Eikö sitä voi suunnitella ostoksia kotona ennalta. Ei voi. Ei mitenkään, ihan liikaa vaadittu. Sitten on lempi marinan aihe seuraavana työpäivänä työkavereita masentaa lukuisilla erilaisilla tarinoilla miten kauheasti rahaa kuluu ja sitä sun tätä. 

Hyvää Joulua vaan.

Aamusta sitten postilaatikkoon kolahti tilaus kaalikääryleistä tykötarpeineen. Kylläpä rymähti kovaa tuollainen kolmen kilon kaalinpää lattialle. Niitä siinä sitten aamulla otin ohjelmaan, samoin kuin parikin erilaista joulumakkaraa oli tarkoitus tehdä. Niin peurasta kuin possustakin. Peuran kanssa olin maltillisimmilla linjoilla, maustoin suolalla ja pippurilla, sitten persiljaa ja timjamia meni puntti kumpaakin. Toki myös läskiä. Possuun rykäisin sitten valkosipulia, persiljaa, korianteria ja himpun verran timjamia. Näitä meni suhteessa sitten enemmän, possua kun oli puolet peuran määrästä. Molemmista tein koepaiston pannulla taikinasta ja mielestäni molemmat onnistuivat hyvin. Peura oli maultaan herkkä, ja riistan ominaismaku hyvin esiin. Possumakkarassa oli yrtit hyvin esillä. 

Kävipä käypäläinen sitten makkaraa suoleen survoessa, se loppui kesken. Nimittäin suoli. Olipa siinä sitten fundeeraamista mistä lisää suolta. Olin kuitenkin motissa täällä bunkkerilla kun a) bussikorttia ei ollut ladattuna, b) lunta satoi aivan luvattoman paljon, c) en saanut hovikuljettajaa reippaasti hereille. 

Jouduin tuossa kohtaa purkamaan makkaratehtaan ja panemaan laitteet ja täytteet jäähylle. Onneksi hovikuljettaja siitä sitten reipastui jo iltapäivällä ja saatiin Mestaripalvista haettua suolta lisää. Olikin järkyttävä ryysis siellä, onneksi en mitään tuoretuotteita sieltä kaivannut!

Nyt lisää joulumusiikkia tästä!

Kaalikääryleitä sitten tuli jokunen tehtyä, niitä saa sitten selkä vääränä kuskata ympärs Varsinais-Suomea taas huomenna/ylihuomenna. Liekkö ovikello alkaa rimputtamaan piankin jos maailmanmatkaaja tämän näkee. Huomenna voi olla jo myöhäistä.

Tässä sitä miettii pääseekö tästä pieni ihminen itse ensinkään syömään, tehdä vaan pitää...

Kualikiäryleet

Näistä ja sitten himpun verran yrttejä syntyi makkarat. Tosin taka-alan jauhelihapaketti meni kääryleisiin. 

Yrttipossu keitettynä

Peuramakkara keitettynä

Jaa jaa jaa, sain sitten tyytyväisenä laittaa Eduskunnasta tulleet joulukortit näkösälle niin tutut ja kylänmiehet saavat kyylätä ja kuolata, herkimmät jo kuoria leimojen takia kuolasivat. Lupasin antaa, saanhan niitä sitten lisää. Odotan kivaa korttia vielä Brysselistä, ei ole vielä kuulunut.

Suomenmaasta tuli ensi vuotta silmällä pitäen aivan valtavan hieno kuukausikalenteri, se pääsee ajallaan paraatipaikalle!

Joulunajan menu lähes valettu betoniin

Kyllä sitä sai taas pieni ihminen miettiä päänsä puhki mitä sitä tänä jouluna oikein tekisi ruokapöytään. Siinä samalla tuota pohtiessa ja puntaroidessa tuli ruokalista laadittua aina loppiaiseen asti. Sitä en ala tässä sen enempää käymään läpi, totean vaan että aika martta olen. Varsinaiseen joulupöytään tänä vuonna teen 7-8kg kinkun, olen tuota jo mainostanut tutuille ja kylänmiehille, sitä saa sitten paloina ripotella pitkin Varsinais-Suomea. Eilen silmäilin vanhoja Glorian Ruoka&Viini lehtiä jouluruoat mielessä ja bongasin vuoden 2009 lehdestä isoäireen kinkkuohjeen. Siinä kinkku laitettiin ruiskuoren sisään paistumaan, samaan tapaan kuin kala suolakuoressa ruiskuori tekee uunin uuniin. Innostuin siinä määrin että tuonhan minä sitten toteutan. Joulua vietetään taas eri osoitteissa vähän nyyttikesti tyyliin, otin menusta itselleni sitten kinkun paiston, kastikkeen kinkulle, siian graavaamisen, joulumakkarat, vinegretin ja sinapin teon. Ans ny kattoo mitä sitä saattaa ja jaksaa tehdä. Enköhän minä nuo sentään.

Joulumakkara varmaan tekeytyy peurasta, eräs taho sitä lupasi toimittaa jos hänelle sitä myös teen. Jää nähtäväksi.

Noita asioita mietiskellessäni jouduin toki hieman syömäänkin ja raadiota kuuntelemaan. Ei sitä tyhjin vatsoin suunnitella ensinkään. Bistroruokaa kirjasta bongasin kivan valkosipulikeiton Akvitanian alueelta, Soupe à l'ail et pain poilâne. Oli ihan erilainen verrattuna aiemmin tekemiini valkosipulikeittoihin, tässä ei paahdettu sipulia uunissa vaan matalalla lämmöllä kattilassa muiden ainesten kanssa. Maitotuotteita tähän ei myöskään tullut, kasvislientä litran verran ja vajaa pari desiä oliiviölyä lopuksi jonka jälkeen keitto sitten porattiin. Niin, tässä oli vielä pekoniakin mukana. Kyllä hyvää tuli, tämäkin pääseen vakioruokien joukkoon. 

Pääruoaksi lennätin lautaselle ankkaa. Ankan rintaa jos tarkkoja ollaan. Olisi halunnut rinnan olevan rose keskeltä, hyvin heikosti oli sitä. Kenties oli pari minuuttia sitten lopulta liian kauan uunissa paistamisen jälkeen, antauduin uuden radion kuunteluun liiaksi. Ankan kaveriksi tein linssilisukkeen mikä oli valtavan hyvää. Jopa erinomaista. Olisi ollut jos olisi duPuy linssejä ollut käytössä, ei ollut, oli ihan tavallisia vihreitä linssejä. Salottia joukkoon, porkkanaa, yrttejä, valkosipulia. Paisto voissa ja haudutus. Hyvää. 

Keitto. Tätä pitää tehdä uudelleen.

Ankka. Oikealla olevat tummat pötikät balsamicossa hautuneita salotteja. Ei tullut kivasti lautaselle. Mutta erinomaisen hyviä nekin.

Uusi radio. Harmin paikka että oli kertakäyttöinen.

Kyllä täällä Varsinais-Suomessa ollaan oltu pulassa kuin keski-euroopassa viime keväänä. Tulvat saattaa niellä hehtaarittain peltoalaa, varsinkin Polusmäen suunnalla ollaan vaaran vyöhykkeellä. Kuva otettu samasta paikasta kuin joku vuosi sitten blogissa näyttämäni, tuolloin kuvassa oli havaittavissa krokotiili joessa ja taivaalla kotka. Tarkkasilmäisimmät ja hyvämuistisimmat tämän muistavat varmasti elävästi. Ja siellähän se merkintä vielä löytyy.

Tänään saatoin suoraan pitkän työpäivän päätteeksi kiiruhtaa paikallisen marketin aulaan tapaamaan kansanedustaja Annika Saarikkoa. Oli muuten erinomaisen hyvää glögiä. Ja kuumaa poliittista asiaa. Vielä kuumempaa kuin glögi.

Itsenäisyyttä juhlittu 97. kerran

Itsenäisyyspäivä tuli varsin harmaissa merkeissä tännä lounaaseen. Aamulla piti kirkkoon ja sankarihaudalle seppeleen laskua mennä silmäilemään, sade vaan pilasi tämänkin suunnitelman. Netistä kaivoin tietoa Plantagenin aukioloajasta, piti päivän kyläreissulle joulukukkaa viedä vanhalle rouvalle. Miltei toisin kävi, Plantagenin aukioloajat oli netissä virheellisesti, ovet olivat kiinni eikä sesam aukene tepsinyt. Kiireen vilkkaa seuraavaan bussiin, niitähän tunnin välein tuonne ja tuolta kulkee, ennätin kuitekin vaikka pölhö bussikuski ei meinannut ovea avata, nettiä piti vaan tuijottaa. Tiesin kuskin entuudestaan, mikä lie kylähullu, sen sorttiset on hänellä elkeet. Kuitenkin löysin kukkakaupan sitten muualta, hinta vaan Plantsuun oli yli kaksinkertainen. Toisaalta sitten saattavat kestääkin kotimaiset paremmin kuin Plantagenin rontit, ne kun tuppaa kuolemaan just kun ovesta ne ulos saa. 

Pakollisista kukkahankinnoista selviydyttyäni oli tietenkin pakko antaa ajatus Itsenäisyyspäivän ruoalle. Viime vuonna tuli tussaroitua vorschmackin kanssa, tänä vuonna ei. Tämä onnistui nappiin, nuorisokin kehui. Eikä ihme, pahuksen hyvää siitä tulikin. Ainoana pikku miinuksena oli smetanan unohtuminen kauppaan. Sitä ei sitten kaikessa ruuhkassa ja ryysiksessä muistanut. Onneksi oli ranskankermaa edes. Vorssin kylkeen siis ne perinteiset punajuuret, suolakurkut ja sitten tuo ranskankerma. Myös uuniperunoita tuli tehtyä. Pieni pisara Marskin Ryyppyä ja toinen pisara mukavaa punaviiniä kruunasi aterian. Olikin aika siirtyä seuraamaan Linnan juhlia. Olipa siellä taas perin kauniita naisia luomuksineen, sitten muutama aivan hirveä tapaus. En mainitse Kikeä enkä Sirkka-Liisaa ensinkään. Saati Sofi Oksasta. Hän voisi sen harakanpesän päästään jo tyhjentää, ne linnut sieltä on jo aikaa sitten lentäneet. Ja Jutta, ei nuo olleet metallifestarit...

Pakko kehua kokoomusnaisia, kyllä oli Jenni ja Jaana hyvin herttaisia, ja liittymättä kokoomukseen mitenkään, Rakel oli myös varsin kaunis. Kuten aina. 

Vorschmackia. Aijai, eräs kartanonherra kertoili ettei ollut vuosikymmenen tradition jälkeen eilen tehnyt vorchmachia vaan kanataginea. Mahtaa kaduttaa! Kyllä kannatti viisi tuntia odottaa! Tarjolle laitoin ruoan noutopöytä tyyliin joten kukin otti ja lastasi lautaselle haluamansa määrän, en halunnut sitoa itseäni annosteluun. Enkä siihen että vorschmackista olisi tullut munan muotoinen pallero. Tämä oli näin erinomaista.

Ei aikomusta hötkyillä joulun suhteen

Kaikkialla jo pörisee joulutunnelma, kas kun ei radion kaikilta kanavilta tule aiheeseen liittyviä laulujakin, minä kyllä pitäydyn lähtemästä moiseen kotkotukseen mukaan. No keittiöön tuli jouluaiheiset verhot rykäistyä, parvekkeelle jouluvalot ja kynttilöitä on polteltu. Mitä kaikkea sitä vielä ennättääkin. En tiedä. En pohdi.

Perjantaina lunta tuli sitten niin maan perusteellisesti, laakaan, vinoon, ylhäältä alas. Jopa siinä määrin että tein lumiukon parvekkeelle. Tänään tuo ukko oli sitten lähtenyt omille teilleen, ei mistään löytynyt.

Taas on pimeää, ei edes lumi valaise. Taidan sammuttaa parvekkeen valaistuksetkin.

Tuon kaiken hässäkän keskellä ennätin eilen hieman ruoankin kanssa pelaamaan, lopuista löytämistäni mustatorvisienistä piti keitto laatiman. Vallan mainiota siitä tulikin, varsinkin kun olin viettänyt parvekkeen kylmyydessä kotvasen, keitto lämmitti kaikin tavoin. 

Keiton jälkeen tein provencelaisen erikoisuuden, uppomunia punaviinikastikkeella. Tämän tein Bistroruokaa kirjan ohjeella, enpä ennen ole tuolla tavalla uppomunia tehnytkään. Tässä vesi kiehautettiin, lisättiin etikka ja munat, liesi pois päältä, kansi kattilaan ja 10min odotus.

Olin skeptinen tämän suhteen, Ja muna oli keskeltä lähes kokonaan hyytynyt. Ehkä se sitten olikin tarkoitus kun oli punaviinikastikettakin. Ja pannulla paahdettua ruisleipää sekä pikku pekoni.

Näiden kahden pikku alkupalan jälkeen ajattelin ettei sitä sitten kahta ilman kolmatta, lautaselle päätyi kampelafile gremolatalla. Ihan kiva pikku annos. Pääruoaksi tein burgeria Hestonin tavalla, olen joskus siitä jo kertonutkin. Tällä kertaa liha oli naudan kulmapaistia jonka jauhoin. Pari pintä salaattilohkoa, pannulla paahdettua tomaattia ja valkosipulimajoneesia. Burger jäi mukavan punaiseksi keskeltä. Onneksi tuota pötköä on vielä, saa parit burgerit vielä laadittua.

Jälkkäriksi olin jo aikaisemmin päivällä tehnyt Hesarin ruokasivulta aiemmin viikolla tuorejuustojätskin. Sehän se vallan mainiota oli. Tänään aamulla piti riisipuuroa tehdä, karjalanpiirakat mielessä. Enpä vielä aamulla tehnyt, päivemmällä sitten ennen kauden viimeistä GP:a keittelin puuron, annoin jäähtyä ja kotvanen sitten pääsin piirakan rypyttelyn makuun. Ja maistelinkin, hyvää piirakkaa, kertakaikkiaan. Koskapa nyt piirakka ei hyvältä maistuisi.

Pikku keitto

Uppomunaa

Kampela

Burger

Tuorejuustojätskiä mustikoilla ja digestiivillä

Tovi sitten rypytettyä piirakkaa

Peuran kimpussa, vähäisemmässä määrin sienten

Lauantain projektiksi olin jo aiemmin päättänyt ottaa lihaliemen tai demiglacen valmistuksen, sehän siitä sitten määrittyi sillä kuinka paljon tuota kasaan keittelin. Ja kun oli kaksi 5l kattilaa käytössä, päätin demin suuntaan kääntyä. Viitisen kiloa luita laitoin uuniin pariksi tunniksi paahtumaan, samoin vihannessortimentia sinne päätyi myös. Myöhemmin väriä saatuaan nämä kaverit sitten kattilaan jaoin ja 5-6h keittelin pikku hiljaa kasaan. Täytyy sanoa että maku oli erinomainen ja koostumus juuri niin kuin pitääkin. Tuon siis tein peuran luista joita sain jokin aika sitten. Kaksi panosta on vielä. Jottei tuo työskentely sitten ihan turhaan ollut, saatoin sunnuntaina tehdä peurapataa. Peuran pilkoin, lisäsin pataan vihanneksia, punaviiniä ja tuota omaa demiä. Toki yrttejä timjamit sekä rosmariinit sekä tietenkin, katajanmarjaa. Muusia en tällä kertaa tehnyt, vaikka padan kanssa aina niin hyvää olisikin, pitkästä aikaa ihan pelkästään keitettyä perunaa. Sopi padan kanssa erinomaisen hyvin, samoin lisäämäni timjamilla maustettu puolukkasurvos.

Pata porisi uunissa reilun pari tuntia, oli hyvää.

Sunnuntaisella kävelyreissulla luonnon helmaan en voinut olla bongaamatta kantarellia. Oli ihan hyvässä kunnossakin, ja aika lailla pieneksi jäänyt. Harmi ettei syksymmällä niitä säilöön asti löytynyt. Nyt saa sitten kärvistellä. Suppilovahveroa, tatteja ja mustaa torvisientä on vielä.

Peura pötkähti lautaselle

Viime viikolla peura kolahti faxiin, lauantaina sitten lautaselle. Tosin viime viikolla tein jo tuon makkaran, lauantaina sen sitten lautaselle asettelin puolukan ja ties minkä kanssa. Kyllä se vaan hyvää oli, vaikka itse sanonkin. Puolukkasurvos hieman sokeroituna kävi peuramakkaran kaveriksi oikeastaan paremmin mitä sinappi. Toki olisin tahtonut sitä virolaista väkevää sinappia pisaran, eipä ollut. Puikulasta rykäisin ravintolamuusin, kilo pottua, varttikilo voita, suolaa. Siinä se. Puolukka oli kotimaista itse pakastealtaasta poimittua. Puolukkasurvokseen sitten laitoin vielä timjamia. Se oli hyvä liike eikä ripaus merisuolaakaan pahaa tehnyt. Annoksen koristelin reilulla rucolanversolla. 

Seuraavana viikonloppuna peurapaistia? Ainakin pitää lihalientä ja/tai demiä tehdä, luita kun on reilusti.

Peuramakkara keitettynä puolivalmiiksi n. 70 asteisessa vedessä viitisen minuuttia.

Valmista uunin grillivastuksella käytettyä makkaraa.

Myöhäissyksyn satoa

Niin sitä taas satoa laariin sataa vaikka myöhäisempää syksyä jo vietetäänkin. Tällä kertaa ei ollut maan tai puun antimet, tai edes merenelävät. Tällä kertaan faxiin kolahti yllättäen ja pyytämällä peuraa jokunen kilo. Tämäpä innosti oitis tuotetta testaamaan, muutaman kilon annoin toisaalle jo maisteluun. Itse kävin lavan kimppuun ja rykäisin peuramakkaraa puolivalmiiksi. No, piti sitä yksi pötikkä paistaa ja maistaa. Erinomaisen hyvää tuli, oletin taikinaa tehdessä ja makupalaa siitä paistaessa jotta suolaa tuli ripaus liikaa. Ei tullut, pikemminkin olisi saanut olla vielä hyppysellinen enemmän. Tätä täytyy vielä maistaa jonkun puolukkasössön sekä hyvän sinapin kera. 

Tämä laatikko kolahti faxiin eilen.

Tänään tämä peura rysähti suoleen. Salottia, timjamia, rosmariinia, tietty läskiä peurasta. Hyvää. Tuossa siis vielä raakana.

Kurpitsaton halloween

Eipä tullut tänäkään vuonna pelattua kurpitsojen kanssa vaikka kovasti näkyi pelottavan näköistä väkeä aiemmin Turun torilla käydessäni. Miten nuo nuoret ihmiset niin vähissä vaatteissa tarkeneekin, eritoten ihmetytti vampyyrin näköiset nuoret neidot verkkosukissaan hyvinkin viluisilta. Olisin voinut lämmittää, en sitten tohtinut. Olisi sanomista ja turhaa kalabaliikkia tullut kuitenkin.

Ranskalaisella menulla meni lauantai, oli kuukauden ikäinen ihminen visiitillä. Hänelle ei kelvannut kuninkaan juustokohokas, ei andalusialaiset perunakroketit konjakkikastikkeen ja entrecoten kanssa, saati tarte tatin. Kyllä tuon ikäisen pitäisi jo syödä, edes maistaa. 

Kuninkaan kohokkaaseen en sitten saanut lähimarketista Beaufort juustoa, Turun pieni juustopuotikin on sulkenut ovensa. Käytin sen tilalla Old Amsterdam juustoa, sehän on kova gouda, hyvin voimakas maku. Minä pidän. Perunakroketteja olen joskus ennenkin tehnyt, ihan kivoja tuli. Käytin perunana rosamundaa, johon sekoitin munan ja mausteina jeeraa, kurkumaa, jauhettua korianteria sekä valkosipulijauhetta. Kevät tai ruohosipulia ei sitten ollutkaan, sen korvasin persiljalla. Normaali leivitys näille sitten tuli ennen friteerausta, käytin panko ja korppujauhon sekoitusta. Varsin maukkaita kroketteja tuli. Konjakkikastike, oikeammin Jallukastike, tekeentyi syksyn punikkitateista ja suppilovahveroista, toki jokunen salotti joukkoon myös pilkkoontui. Hyvää tuli siitäkin. Entrecote taasen varsin mureaa ja maukasta, kotimaista, kotimaista.

Tarte tatinin rykäisin Hans Välimäen kirjasta, siitä ei kyllä sitten tullut yhtään mitään. Ei edes pannukakku. Se meni poskelleen. Kirjaimellisesti. Kun piirakkaa kippasin lautaselle niin kaikki omenalohkot siirtyivät piirakan toiseen reunaan. Se peli oli siinä sitten pelattu. Syötyä se kuitenkin tuli.

Kohokkaat onnistui vallan mainiosti

Eikä pääruokakaan pilalle mennyt

Notkuvat lahjapöydät

Ei tullut sitten ihan turhaan lahjapöytiäkään vuokrattua, nehän jo notkuivat eilen lahjaa ja lupausta, aietta ja evästä. Varsinkin jälkimmäisistä olin erityisen imponeerattu. Tuohon virtuaaliseen mutta toisaalta fyysiseen pöytään oli kannettu niin Lakrisal-pötkön kautta Sandels oluen virran kupeesta eilistä merituoretta kuhafilettä, ranskalaista viiniä ja villasukkaa, ja sen semmoisia. Tässä ihmisen taimi sai jälleen kerran ihmetellä ihmisten suopeutta ja anteliaisuutta. En olisi mitään ansainnut saati tarvinnut, mietipä että jopa tuoretta fileoitua kalaa tuodaan suoraan merestä pöytään. Olin enemmän kuin otettu.

Lakrisalit toki popsin, vedin villasukat jalkaan ja Sandelsit kitusiin, kävin kuhan kimppuun. Kevyesti paistoin molemmin puolin, oman pellon uudehkoa perunaa kylkeen ja pieni voikastike. Tämä oli sitten persiljan kanssa valla mainiota. Söisin uudemmankin kerran.

Jäkkäriksi hieman ruisnappia, tuorejuustoa ja omin pikku kätösin tekemiäni suolakurkkuja. Hyvää. 

Kaasuvaroitus!

Vai Herra 47... 

Pikku päivitystä ikään ja sen semmoista

Tuo otsikon päivitys on vasta tuloillaan, kuluvaa vuotta ja kuukautta ensi torstaina. Lahjapöytä on valmiina. Voin myös antaa tilinumeron johon voi panna yli ja alle 50€ lahjoitukset kuten on tapana ollut. Kiitos jo etukäteen.

Tätä asiaa sivuutettiin viikonloppuna pintaraapaisuna rapujuhlien merkeissä. Myös Paavo Väyrysen seminaariin lauantaina ennätin osallistumaan, me raisiolaiset olimme prosentuaalisesti kohtuullisesti edustettuina. Kuten arvata saattaa, Paavo oli puhujana taas varsin erinomainen. Siinä ei sanat menneet sekaisin saati asia. Kyseessä oli siis Eurooppalainen Suomi 2020 seminaari, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä EU-politiikan kiemuroihin Väyrynen tarkoin kuulijat johdatti.

Jarmo Korhonen julkaisi toissa viikolla muistelmansa Väyrysen valtakunta. Tuskin on lukemisen arvoinen. Saati toisen Paavon, Paavi Lipposen kirjakaan. Tuomiojan kirja kiinnostaa sen osalta miten hän paljastaa omat metkunsa ja katkeruutensa. Rikkaan perheen homssuinen poika, hippi ja tuuliviiri. Takkutukka. Iiro Viinasen juttuja ei jaksa lueskella, sitä sorttia piisasi tarpeeksi 90-luvulla.

Paavo pöntössä

Perjantaina muiden kiireiden keskellä piti sitten rapujuhlia varten hieman naudan rintaa laittaa hautumaan, pulled beef oli kyseessä. Ensin ajatuksena oli erään blogistin reseptiikkaa hyödyntää ja tehdä tulisempi kastike lihalle. Tulin sitten toisiin aatoksiin kun viime viikonloppuna koeponnistin lihapullataikinaa johon laitoin ras el hanoutia ja harissaa. Niitä syödessä tuli hiki pienelle ihmiselle, ja kun olin srilankalaista possucurryä juuri aiemmin tehnyt, sain tarpeekseni tästä hiitistä ja turvauduin Chuck Hughesin omaan reseptiin. Tätä innoissani toteutin, enkä sitten muistanut että olisi gluteiinitonta pitänyt olla. Kastikkeessa wörsseä ja soijakastiketta, kumpikin ihan nou nou juttuja sellaisenaan. Harmin paikka, lihasta tuli vallan mainiota. En voi kuin kehua.

Kuivattua sipulia, muscavadosokeria kuivamausteena lihan pinnassa. Piti maustua muka yön yli. Maustui 4 tuntia.

Sitruunat, omenalohkot kylkeen ja soosi päälle, lähes kuusi tuntia liha sitten otti uunissa jotta oli haarukalla hajoitettavaa. On sen väärti kyllä.

Olipas saksiniekoilla runsaat pyrstölihat.

Eräs vieras toi mukanaan kuutioidun lähijuoman rapujen kaveriksi. Mukava yllätys, oli sopivan jäistä juomaa, pulpahteli lasiin.

Pikku tapaksia sitten rapujen jälkeen

Vielä orpo leipä jolla perjantaina tehtyä pulled beefiä. Tuon toki uunissa lämmitin vastaleivotun leivän päälle, samoin lihan haudutusliemen siivilöin ja keitin kasaan, sitä kastikkeeksi. 

Suppiloista sananen viikonvaihteeksi

Tulipa sitä käytyä jälleen kerran Kuhankuonossa sientä vonkaamassa, eikä ihan kehnosti käynytkään. Pari ämpärillistä suppilovahveroa ja vetomitaltaan varmaan litra mustaa torvisientä. Kyllä siinä sitten meinasin niin mieleni pahoittaa ettei sitten enempätä mustaa torvasientä sitten siunaantunut, mutta olin kyllä tyytyväinen. Laitoin sienet taluspaperin päälle esikuivumaan, helpompi ja nopeampi sitten kuivurissa niitä pöristellä. Tuli tuossa ohimennen peltokin käännettyä talvea varten, tällä kertaa ihan lapiolla ja elbow greasella. Hiki pukkasi pintaan, mutta kääntyihän se. Himpun verran helpompaa käännettävää kuin aikoinaan ekalla kerralla. Silloinhan se oli lähes betonia.

Suppiloita

Tämä oli jännän näköinen. Mikähän mahtoi olla. En koskenut. 

Suppikset esikuivumassa.

Tämä satsi meni juuri kuivuriin. Sitten sen jälkeen varmaan pieneen sillipurkkiin.

Eurooppalainen Suomi 2020 tilaisuus Liedon kunnantalolla 25.10.2014

MEP Paavo Väyrynen järjestää tilaisuuden Liedon kunnantalolla lokakuun lopulla, tervetuloa!

Vihdoinkin mustaa torvisientä

Vuosien pitkällisten metsässä ramppaamisten tuloksena vihdoin ja viimein sain kiikareihini lauantaina mustaa torvisientä. Kyllä tämä kaveri sitten onkin vältellyt, eipä enää. Nämäkin sienet löytyi lähimetsästä, ei aina tarvitse mennä metsää edemmäksi sieneen. Tässäkin, kuten monessa omassa sienietsinnässäni kävi niin että olin jo miltei heittänyt kirveen kaivoon, sieniveitsen metsään ja keruukassin läheiseen vesistöön kun näihin törmäsin. Samalla muuttui lauantain alkupala Mamin perunasalaatista kermaiseen mustatorvisienikeittoon. Litran verran sientä löytyi, ei sen enempää. Mutta olin tyytyväinen, ei tullut turhaan viittä kilometriä metsässä rampattua. Keitto oli hyvä alkupala, pääruoaksi laadin burgundinpataa, annoin hautua kolme tuntia, lihasta tuli todella mureaa ja kastike oli hyvin rikas.

Tulipa tänään pellolla käytyä, pitää ensi viikonloppuna käydä hakemassa loput perunat talteen, samoin neulapavut, härkäpavut ei taida tulla enää ollenkaan, piparjuurta talvea varten pakkaseen. Lipstikka oli herännyt uuteen uskoon, sitäkin tuli isot niput haettua. Samoin kruunutilliä ja persiljaa. Huomenna ajattelin kauppatorilta käydä katsomassa avomaan kurkkua, jos vielä löytyisi, voisi säilöä. Aiemmin saamanki kurkut jotka säilöin, tuli jo ahnehdittua. Samoin bongasin Purkissa-kirjasta pari sipuli ja punajuuri säilöntävinkkiä, pitää nekin koeponnistaa. Ja pakastaa pari kiloa pottua joulupöytään.

Kaikenlaista sitä pitäisi, saas nähdä mitä ehtii ja jaksaa.

Mustaa torvisientä

Syksyn toinen sieniretki

Saatoin järjestää työpaikallani TYKY reissun Kuhankuonon suositulle retkeilyreitistölle metsästysretken sienten perään. Nappiin meni kaikki, kuten yleensä kun jotain hoidan tai järjestän. Keli oli suotuisa, pilvipoutaa, metsässä ei ollut itikoita saati verenhimoisia hirvikärpäsiä, retkieväät oli kohdallaan ja kyytikin rivakka molempiin suuntiin. Olin tilannut toki metsään myös sieniä laajan repertuaarin ja sieltähän niitä sitten löytyi. Kantarellia, suppilovahveroa, muutama herkku ja useampi punikkitatti, mustavahakasta, mustaa torvisientä, lampaankääpää sekä keltavahveroita. Itse keskityin kantarellien ja suppilovahveroiden keräämiseen, oma silmä ei vieläkään havainnut tuota mustaa torveloa metsänpohjasta. Ja k.o. sienien löytäjä ei niistä huudellut vasta kun kierroksen lopulla. Olivat kuulemma hyviä olleet. Suppilovahveroita koko porukalla, kymmenkunta henkilöä, tuli arviolta 12 litraa, pientä vaan vielä oli. Pitänee viikko odotella jotta kasvavat. Ei, en odota, huomenna aamulla lähimetsään tonkimaan, josko löytäisi. Luvattu ikävää keliä ensi viikoksi. Tai niin uhkasi Pekka Pouta, tuo kaikkien meteoriittien ja ilonpilaajien äiti. Varsinainen pahan ilman Pekka.

Siinähän niitä, suppiloita.

Oma saalis

Taikametsä? Jännästi puut kaartuivat, eivät nielaisseet eikä enttejä tullut puskista.

Satoa tulossa

Näytti jo huolestuttavalta tuossa jokin aika sitten ettei ehdi tomaatit valmistumaan ensinkään, perjantaina aamutuimaan havaitsin huoleni olleen turha ja lauantaina sitten asia lähes varmistui. Siellä ne punastelevat jo lupaavasti, pitää nyt vaan toivoa ettei mitään yllätyspakkasia tule. 

Samoin timjamit ovat ryöpsähtäneet kunnolla, nekin täytyy jossain välissä varmaan siirtää sisätiloihin paleltumasta. Mitä sitä mintulle keksisi? Mojito olisi varma valinta. Sitä ei vaan litratolkulla malta.

Isoja möllyköitä nuo tomaatit

Sunnuntai aamuun jos mihin sopii aina Eggs benedict. Niinpä lauantaina väkersin ne muffinitkin itse. Hyviä niistäkin tuli vaikka tein ne ohjeen vastaisesti suoraan muottiin. Hollandaise ei vaadi bain-marieta vaan suoraan pikku kattilassa sen laadin. Pekonit uunissa. Uppomuna täydellinen.

Provokaationa eräs nuorimies lähetti luuriini kuvan muka itse poimimistaan mustista torvisienistä. Törkeetä.