Itsenäisyyttä juhlittu 97. kerran

Itsenäisyyspäivä tuli varsin harmaissa merkeissä tännä lounaaseen. Aamulla piti kirkkoon ja sankarihaudalle seppeleen laskua mennä silmäilemään, sade vaan pilasi tämänkin suunnitelman. Netistä kaivoin tietoa Plantagenin aukioloajasta, piti päivän kyläreissulle joulukukkaa viedä vanhalle rouvalle. Miltei toisin kävi, Plantagenin aukioloajat oli netissä virheellisesti, ovet olivat kiinni eikä sesam aukene tepsinyt. Kiireen vilkkaa seuraavaan bussiin, niitähän tunnin välein tuonne ja tuolta kulkee, ennätin kuitekin vaikka pölhö bussikuski ei meinannut ovea avata, nettiä piti vaan tuijottaa. Tiesin kuskin entuudestaan, mikä lie kylähullu, sen sorttiset on hänellä elkeet. Kuitenkin löysin kukkakaupan sitten muualta, hinta vaan Plantsuun oli yli kaksinkertainen. Toisaalta sitten saattavat kestääkin kotimaiset paremmin kuin Plantagenin rontit, ne kun tuppaa kuolemaan just kun ovesta ne ulos saa. 

Pakollisista kukkahankinnoista selviydyttyäni oli tietenkin pakko antaa ajatus Itsenäisyyspäivän ruoalle. Viime vuonna tuli tussaroitua vorschmackin kanssa, tänä vuonna ei. Tämä onnistui nappiin, nuorisokin kehui. Eikä ihme, pahuksen hyvää siitä tulikin. Ainoana pikku miinuksena oli smetanan unohtuminen kauppaan. Sitä ei sitten kaikessa ruuhkassa ja ryysiksessä muistanut. Onneksi oli ranskankermaa edes. Vorssin kylkeen siis ne perinteiset punajuuret, suolakurkut ja sitten tuo ranskankerma. Myös uuniperunoita tuli tehtyä. Pieni pisara Marskin Ryyppyä ja toinen pisara mukavaa punaviiniä kruunasi aterian. Olikin aika siirtyä seuraamaan Linnan juhlia. Olipa siellä taas perin kauniita naisia luomuksineen, sitten muutama aivan hirveä tapaus. En mainitse Kikeä enkä Sirkka-Liisaa ensinkään. Saati Sofi Oksasta. Hän voisi sen harakanpesän päästään jo tyhjentää, ne linnut sieltä on jo aikaa sitten lentäneet. Ja Jutta, ei nuo olleet metallifestarit...

Pakko kehua kokoomusnaisia, kyllä oli Jenni ja Jaana hyvin herttaisia, ja liittymättä kokoomukseen mitenkään, Rakel oli myös varsin kaunis. Kuten aina. 

Vorschmackia. Aijai, eräs kartanonherra kertoili ettei ollut vuosikymmenen tradition jälkeen eilen tehnyt vorchmachia vaan kanataginea. Mahtaa kaduttaa! Kyllä kannatti viisi tuntia odottaa! Tarjolle laitoin ruoan noutopöytä tyyliin joten kukin otti ja lastasi lautaselle haluamansa määrän, en halunnut sitoa itseäni annosteluun. Enkä siihen että vorschmackista olisi tullut munan muotoinen pallero. Tämä oli näin erinomaista.