torstai 18. heinäkuuta 2013

Saisi jo sataakin

Olen tässä pariin otteeseen jo tehnyt ********ren laulumaille toivioretken kantarellit mielessä vaan tyhjin käsin kerta toisensa jälkeen saa kotiin tulla. Tämä tämmöinen meininkin laittaa ihmistaimeen vihan siemenen pintaan ja jos ei sitten sitä niin syvän närkästyksen kuitenkin. Tänään taas tuonne ponnahdin yllättäen ja pyytämättä, saanti oli myös samaa luokkaa, tyhjän sai pyytämättäkin. Kaksi kuivaa rouskua ja yksi kangastatti osui kiikariin. Voisin sanoa voihan perkele jos olisin yhtään räiskyvämpi persoona vaan en sitä tee. Mustikoihin keskityin sitten, tunti koukkimista ja pari litraa sain kerättyä. En ihmettele torihintoja enkä varsinkaan ole kade ammattikerääjille. En.

Mutta närkästyksestä toiseen. 

Kotiin tultuani Tallinnan retkeltä havaitsin melko julmettuja reikiä täällä pääkallopaikalla yrteissä kuin yrteissä. Salaatit ovat turvassa. Mitä minun pienet kansakoulunopettajan silmät havaitsivatkaan pestoon basilikaa hakiessa, helvetinmoisia vihreitä roikaleita taas tänä vuonna täällä rouskuttamassa! Minähän nämä pudotin parvekkeelta alas (eka kerros), siitäs saivat! Onko tässä kyseessä jokin egyptiläistyyppinen seitsemän vuoden vitsaus, nyt seitsemän kesää matosia, seuraavaksi heinäsirkat ja sitten kuivuus? 21 vuotta kurjuutta? Sitäkö tässä nyt haetaan? Mauri nurkkaan, peukalo suuhun ja housut nilkkaan, siitäkö on nyt kyse? 

Paavon sanat kaikuvat korvissani. 

Tässä kuvakulma kotiin tullessa, kaukaa kaunis


Nämä jumalattomat ryökäleet, ei edes Raid tepsi näihin. Pitänee demarien kuntavaaliohjelma ottaa esiin!


Mustikkaa. Tupperi on tuollaista reilumpaa 3 litran vetoisuutta. 


4 kommenttia:

  1. Aivan järjetön määrä toukkia tänä vuonna. Jopa kasvihuoneeseen ovat tiensä löytäneet, ja kaikkien kasvien lehdet rei'illä. Ruukullisen mizunaakin olivat poskeensa vedelleet.

    VastaaPoista
  2. Mistä noita oikein sikiääkin? Viime vuonna oli sama ralli, aiempina vuosina ei mitään.

    VastaaPoista
  3. Hennooko sitä mainitakaan, mutta eilen törmäsimme metsässä pariin kanttarellilampareeseen ja saatiin saaliiksi n. 3 l kanttiksia. Chef simuloi osasta Demon karamellisoituja kanttarelleja ja onnistuikin siinä yllättävän hyvin.

    VastaaPoista
  4. Ohoh, teillä on siellä sitten asiat mallillaan. Täällä ei kaikista meteorologien katteettomista lupauksista huolimatta tullut pisaraakaan vettä joten taitaa jäädä sienisato syksyyn. Nyt pitää keskittyä vain toriostoksiin ja loppuviikon grilli&makkarafestareihin.

    VastaaPoista