torstai 9. kesäkuuta 2011

Tora! Tora! Tora!


Lauantaina olevat pojan ylioppilasjuhlat valmisteluissa, eilen tein hiukan alle
sata fantastisen hyvää ja maukasta lihapullaa, tänään on sitten, kaikkien
käänteiden jälkeen, sushin aika koska kendon harrastaja, tuleva Japanin
suurlähettiläs, insinööri ja eversti niin esitti vaatimattoman toiveen. Hain
sitten Herkkunuotasta merilohta ja  valkeaa tonnikalaa näihin, sekä yhden setin
rullia teen kurkku keskiruotona. Wasabin kanssa saa taiteilla ettei mene
överiksi, ja näemmä näissä on valmistelussa avainsanana niin sormille kuin
veitsellekin se että pitää kylmässä vedessä alvariinsa liottaa. Hyväähän sitten
tulee. 

Huomenissa pitää sitten vielä laatia kehiin toast skagenit, laitan kuitenkin
niille virolaista Fazerin Must Leib pohjaksi, voisi olettaa että sopii. Mätiä
pitää huomenna vielä jostain löytää. Huomisen listalla on sitten vielä sekä
pekoni että korvasieni quichet, jotka teen miniatyyrikokoisina kunkin
muffinsivuokaan, tulee niistäkin sopivaa sormiruokaa. Tsatsiki tyyppinen kastike
pitää lihapullille laatia, sekä myös päärynä-omena-vuohenjuusto piirakka jonka
sitten vielä chilisokeriliemellä kruunaan. Tuota eräs globetrotter taisi viime
kesänä minun tekemänä maistellakin, ellen väärin muista. Jopa blogikommentti
setistä. Niin, pikkupurtavana sitten vielä ajattelin coctail tikkuihin laatia
jotain kirsikkatomaatti-basilika-fetakuutio-mozzarellapallo-öljy-suola-pippuri
kombinaatista, yhdessä tai erikseen. 

Niin tietty jotain pullaa leipasen tai sitten ulkoistan sen, en kauppaan vaan
jollekin ihmiselle. Jälkkäriksi on pakko tehdä aivan fantastista Marco Pierre
Whiten reseptiikalla olevaan marjahyydykettä. Blogissani alkutalvelta siitä jo
Kotimaisista marjoista tietenkin, tämän kesän kotimaisia mansikoita. 

Jaaha, lienee riisi jäähtynyt, pitänee mennä maustamaan ja rullaamaan. 

Banzai!


3 kommenttia:

  1. Taihen utsukushii desu!

    Ihan näyttävät oikeilta rullilta. Pistä jääkaappi yöksi säppiin ettet harhaudu yömurkinoimaan ja menee homma uusiksi.

    VastaaPoista
  2. Noita on toki parikin. Tänään on teutaroitu viisi tuntia kaikkien muiden ruokien kanssa, eikä ole vieläkään valmista. Pitää huomenna töiden jälkeen jatkaa vielä juusto-tomaatti cocktail tikkujen kanssa ja sitten vielä jälkkärille coulis on laadittava. Tänään vaan tuli seinä vastaan köökissä, varmaan 45 astetta tuolla... en valita, uutta kuvasarjaa huomenissa :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä sankarin ja juhlakansan kelpaa napostella tuollaisia herkkuja. Onnnea vielä Tommille, ja isälle kuuluu ripaus kunniasta. Tai ainakin me vanhemmat aina luulemme niin kun mukulat tekevät jotain fiksua.

    VastaaPoista