sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sienten perässä jälleen

Yllättäen kuin salama vessanpöntöstä avautui tilaisuus tänään mennä metsään sienten perään. Lastasin mukaani vajaan 8 sankoa auton takalaatikkoon ja kohti sienimetsää. Kohtalainen saalis tälläkin kertaa kantarellia, isoja jötkäleitä olivat. Kourallinen suppilovahveroakin löytyi, mikä oli yllättävää tähän aikaan vuodesta. Voisi olettaa että tulee hyvä suppilovahverovuosi. Odotusarvot ovat korkealla. Ylipäätään metsässä oli nyt sieniä julmetut määrät, tietenkään en niistä suurinta osaa tunnistanut enkä niin muodoin edes kajonnut. Tatteja ei sitten näkynyt lainkaan. Tai no, lähtiessä yksi kangastatti oli näkökentässä, en niitä kerää kun niissä on sukkela tuoksu. Ilmeisesti joku naisihminen näki metsän siimeksessä karhun, suden tai käärmeen kun yhtäkkiä hyttysten surinan ja lintujen laulu peittyi ilmeisesti Maarianhaminassakin rekisteröityyn huutoon. Metsä oli täynnä ääntä. 

Muutama otos reissulta

Kantarellit yrittävät piiloutua haukansilmältä


Siinä huonosti onnistuen.


Kesän ensimmäiset suppilovahverot 


En vaan tiedä mikä oli, otin kuvan kun oli noin jännä
      


Tämä taisi olla keltahaarakas, toki jätin tuon paikoilleen


Melkoisia mollukoita nuo mustikat, ja erinomaisen makuisia vieläkin!


Päivän saalis, ei huono


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti