Niin siellä ameriikan raitilla yksi maailmanmatkaaja herkuttelee ostereilla, attaseasalkun kokoisilla pihveillä puhumattakaan kotosuomalaisen pesusoikon kokoisilla viskilaseilla. Enkä edes puutu lämpötiloihin tässä kohtaa, en paikalliseen ruoan hintaan enkä ainakaan bensan hintaan. Siellä suomipoika kärvistelee kuitenkin helteessä, kyllä ei ole suomalaista tarkoitettu helteeseen. Aikonaan käydessäni Santa Monica Pier'llä saatoin nähdä omin silmin ihmisraunioiden siellä laahustavan. Toki tilanne korjaantui käymällä Gordon Ramsayn West Hollywood London ravintolassa. Tarjoilu oli himpun verran eri luokkaa kuin täällä kotona. Mutta mutta, kädenheilautus sinne suuntaan nyt kuitenkin...
Samaan aikaan maapallon toisella kolmanneksella eräs toinen maailmanmatkaaja sukkuloi Sendain, Tokion ja Kioton välillä. Kuulemma jokunen hiutale luntakin tullut. Ja taas siellä niin perin usein syödään japanilaisia herkkuja, vietetään isompia fiestoja ja tuntuu hyvinkin mukavaa olevan. Hyvä että sielläkin viihdytään, lähetän ruisleipää ja salmiakkia taas kun tarve tulee eteen. Kädenheilautus sinnekin notkuvien ruokapöytien, valaanlihan, fantastisten merenelävien ynnä muiden herkkujen ääreen. Minä vaan muistuttaisin että odotan ainakin valaanlihasäilykettä saavani.
Itse, peri vaatimaton kun olen, saatan tyytyä askeettisempaankin ruokaan. Eilen oli tilanne päällä, tuoretta silakkafilettä oli käsillä, sitäpä pieni ihmisen taimi paistamaan hieman paneroituna. Jokunen kilo piti Gloriaa kuoria, uusi pottulaji mulle, keitellä ja muussata. Oikein hyvää perunaa. Eikä silakatkaan yhtään kalvenneet siinä. Harmi ettei taida poijjaat maailman kahdella kolmanneksella päästä niiden kimppuun. Harmi, harmi.
Siinähän niitä tekeytyy...
Siinähän niitä tekeytyy...
Ja jopas nyt on talvimarkkinat, maanantaina virittämäni keittiöwunderbaum jo tuottaa lähes satoa. Niin on terhakkaasti lähtenyt kasvun tuotto käyntiin ettei mitään määrää. Kyllä saatan panostaa tänä vuonna enemmänkin noihin led-valaisimiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti