perjantai 25. marraskuuta 2011

Alkuvalmisteluja syysfiestaan

Se aika vuodesta päällänsä että syysfiesta pukkaa päälle. Tänään, vakavasta sairaudesta huolimatta, olen vaivojani säästelemättä tehnyt osan valmistelutyöstä ettei lauantaina sitten ihan mahdottomaksi käy urakka. Vaikka mielellänihän minä. Huomennahan on tarkoitus sipaista seuraava menu huiviin; 

Alkupalat:

Korvasienikeitto

Gordonin prässätty possunkylki

Kateenkorvaa muusin ja anjovisvoin kera

Pääruoka:

Gordonin lampaan koipea

Jälkiruoka:

Crema Catalana 


Näistä keitto on lähes omaa käsialaa, kateenkorva Harri Syrjäsen reseptiikalla ja loput sitten Gordon Ramsayn repertuaarista. Possun kylki tuli tehtyä, on parhaillaan prässääntymässä. Kastike tuli sille tehtyä myös, aika tiukkaa settiä. Samoin tuon lampaan sitten luusta erotin, avasin, maustoin ja kietaisin rullalle makustumaan huomista varten. Uskoisin että siitä tulee fantastista.

Oliiviöljyllä hierottu, maustettu ja mintun lehdet tarkasti aseteltu


Siihen päälle sitten vuohenjuustoa ja hieman valkosipulia


Ja rullalle. Narujen alle rosmariinia. 


Lampaan kaveriksi sitten piti laatia neulapapuja, enpä löytänyt. Siispä paahdan punajuurta kera öljyn ja savumaldonin. Ja muutama salvian lehti myös. Possu saa kaveriksi omenaa, kevätsipulia ja rakuunaa hieman pannulla pyöritettynä. Creman kimppuun käyn aamulla että ehtii hyytymään. Tässä kuvaa tulevaisuudesta.


Eiköhän näillä eväillä saada suut messingille, viinit sitten akselilla Chile - Espanja.

Onkohan eräs kaveri jäänyt Suezille tulliin vesipuhvelinsa kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti