maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannus -16

Juhannus tuli ja meni, tuli pyöräiltyä alta miljoona kilometriä geokätköjen perässä, pellolla käväisin ja jonkin verran tuli ruokaakin laadittua kehiin. Geokätköjä löytyi vaikeita ja helppoja, varmaan pari kymmentä viikonlopun aikana. Oli kelikin harmillisen hiostava niiden etsintään.
Britit tekivät tempun terävän ja rytkäisivät Brexitin pintaan. Saas nähdä mitä siitäkin tulee lopulta. Tuleeko myös Grexit ja/tai Fixit?

Juhannuspöytään sopi vallan mainiosti tuollainen kilon jötkäle kotimaista naudan entrecotea luulla. Tein kaveriksi hänelle suppilo-jallukastikkeen, rosamundasta ranut ja neulapapua tomaattien kanssa kaveriksi. Tähän tuhti punaviini kaveriksi.



Geokätköilyn yhteydessä näkee yhtä sun toista. Nyt oli jonkun muna maassa. Liekkö joltain muulta kätköilijältä pudonnut.


Pitihän sitä sitten jussina kalaakin saada, pari nieriää meni napsahti grilliin.


Pakollinen peltokuva, kesäkurpitsa voi paksusti.


Tässä vielä tuo pihvi ennen ateriaksi muuttumistaan. Melkoinen jööti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti