perjantai 7. lokakuuta 2011

Porsastelun aika

Ei ihan kirjaimellisesti kuitenkaan, mutta makujen myötä kuitenkin. Huomenna. Tänään vasta porsaan taltutus ja makustumaan pano. Tällä mahtavalla Gordon Ramsayn reseptillä laadin jälleen kerran suut messingille huomenna. Toivottavasti. Kävipä nyt niin että sidontalanka loppui kesken, en aio vielä tuonne sateeseen lähteä sitä kuitenkaan hakemaan. Odottelen, jospa asia hoituisi itsestään. Oikeasti tuota lankaa siis ei tarvita kuin vasta huomenna kun laitan possun uuniin köllöttämään. 

Mutta onpa kaunis pala porsasta, tekisi jo mieli haukata. 


Jahka olin lihapuolelta pahimmat läskit leikellyt ja nahan leikannut salmiakkikuvioon niin oli vuoro alkaa maustamaan, ensi sitruunan kuorta, päälle tuoretta oman viljelyn salviaa. 


Kyytipojaksi sitten silopersiljaa ja valkosipulin siivuja.


Lopuksi oliiviöljyä till sekä suolaa ja pippuria myllystä. Lienee turha mainita että tietenkin kosher suolaa.


Sitten piti potilas saattaa rullalle langalla. Arvioin lankatilanteen väärin, eikä sitä riittänyt kuin muutamaan kietaisuun. Clingillä hoidin asian toistaiseksi, nyt on vasta maustumisen aika, huomenna uuniin vasta. Ennätän tilanteen ratkaisemaan vielä parhain päin. 

1 kommentti:

  1. Jumalauta kun näyttää hyvältä! Otan ns. äkkilähdön. Milloin illallinen on valmis?

    VastaaPoista