Sadonkorjuu, osa 1

Eilen kelien parantuessa siihen tyypilliseen, joskin odotettuun Lounais-Suomen normaaliin ilmanalaan jossa lämpötila on +20C, tuuli maltillinen 1-3m/s joskin kosteus sitten oli varmaan RH65%, saatoin kirmata jo aamulla Bunkkerin etäalueelle kokemaan perunat, sipulit ja sen sellaiset. 

Tämän vuoden teemaperna oli tietenkin Rikea, ei ilman ärrää vaikka sekin laitos tuolla kiven heiton päässä uhkaavasti majailee. Tämä ärrällä varustettu ryökäle on kyllä ollut perin maukas, kummallisesti vaan tuppaa kasvamaan. Varret ovat jo nyykähtäneet, tämän pitikin olla varhainen laji. Kuukausi (?) sitten jo ensimmäiset maistit tuli otettua, toiset pernat oli ihan pikkiriikkisiä kuten uuden potun sopii odottaakin olla, toiset taas tennispallon kokoisia. Niin miltei tälläkin kertaa, kokohajonta suppeampi. Saavat loput olla siellä mullassa suojassa vielä, porkkanat ja raitajuuret tekevät vielä tulemistaan, ovat perin pieniä vielä. Muutaman raitajuuren otin testiin, yksi melkoisen iso ja kolme pienempää. Enpä näitä ennen ollut kokenutkaan, yllätyin posetiivisesti. 

Juurikas ei tahrinut ensinkään kuten punajuuri, maultaan oli kuitenkin vähintäänkin yhtä hyvä. Tein tuon isoimman uunissa, kuorittuna ja paloiteltuna, hieman oliiviöljyä päälle sekä ripaus savumaldonia. Hyvää tuli. Ja kaunista. Nimensä mukaisesti valkopunainen raidakas jötkäle. Kivaa värikkyyttä lautaselle. 

Sipulia sitten otin reilusti talteen, niistäkin kaikista jo varret nyykähtäneet. Tutkailin myös herneenpalkoja, kourallisen sieltä sain taskuihin ja paikalla syötyä, ilmeisesti nuorisojoukot löytäneet nuo. Ei linnut eikä ainakaan myyrät availe herneenpalkoja kuten ihmiset... sama se. Eivät ole muuta vieneet eikä pahemmin sotkeneet.

Pinaattia, tuota Uuden-Seelannin pinaattia eli lamopinaattia tuli tänäkin vuonna laitettua, se kun ei kuki, tuottaa satoa läpi kauden. Lehdet ovat vahamaiset ja paksut, ihan lisukkeeksi tehdessä tämä pitää huomioida. Otinkin reilun satsin, jos vaikka loppuviikosta keiton väkertäisin. Kiirettä vaan tuntuu olevan kaikilla rintamilla. 

Härkäpavut olivat sitten lakanneet kasvamasta, tuo siis ei uusiudu jos ja kun satoa korjaa. Tuon sato tuli jo heinäkuussa syötyä. Ei tarvinnut tukia vaikka eräskin rouva niin itsepintaisesti kertoi. Tällä oli jämäkkä varsi ja teki isot palot jotka juhlavasti sojottivat. Samaa ei voi sanoa maissista, ne näyttää siltä ettei sieltä mitään tulekaan, mutta sama tilanne oli viime vuonna, sitten syksyn hämärtyessä ne alkoivat paisumaan ja tekemään satoa. Ainakin täällä Bunkkerin turvassa, tiedä sitten mitä tekevät tuolla alueella.

Raitajuuri valmiina kotiutumaan

Viime vuoden siemenistä alueelle putkahtanut auringonkukka

Kesäkurpitsa lavitsalla. Aina pieni...

Näiden uutisten jälkeen pitää paneutua juuri kirjastosta hakemaani Paavo Väyrysen kirjaan Eemeli Väyrysen vuosisata jossa käydään läpi tämän tervaskannon touhuja sadan vuoden ajan samalla sivuten Paavo Väyrysen omia tunnelmia.

Varasin kirjastosta jo *ilmeisesti* törkykirjan Ikuinen vastarannan kiiski, kirjoittajana Sanna Ukkola (ja Lasse Lehtinen).

Olen pyöristynyt jo valmiiksi.