lauantai 28. kesäkuuta 2014

Joutsenet saapuneet, kesä lähellä

Kelit alkaa pikkuhiljaa muuttua kesälomaihmiselle suotuisiksi, annan sille vielä viikon aikaa parantua ennen helleaallon alkamista. Eilen aamulla oli pysähdyttävä näky Raisiojoella, auringon kilossa kylpi iso vaalea joutsen. Jouduin voimia säästämättä pysäyttämään polkupyörän ja nappasin kuvan kyseisestä fogelista. Minähän kannan kameraa matkoillani mukana ja pari rullaa kinofilmiä, jos vaikka tulisi jokin hauska tilanne, julkimo tai sen sellainen reissuilla vastaan. 

Joutsen. Pari kesää sitten samalla joella alajuoksulla lähellä Polusmäen kartanoa joessa oli krokotiili tahi alligaattori ja samaan aikaan taivaalla kotka tahi haukka. Kuten tarkkaavaisimmat lukijat muistavatkin.


Pulled porkin kimpussa sitten vietin eilen pari kotvasta, pari kiloa oli possun niskaa liemissä, tein myös melko vahvan soosin sen kylkeen, possua hauduttelin kolmisen tuntia, soosia tunnin. Haarukoin ja sekoitin. Tänään tortillojen välissä. Aivan pahuksen hyvää!


Valkkaria olin tänään etsiskelemässä, löysinkin kivan rapsakan rieslingin, ei mennä siihen nyt. Löysin fantastisen punkeroisen, tuota täytyy ostaa tuliaisviiniksikin kyläreissuille ihan logon takia :-)


4 kommenttia:

  1. Annetaan vielä tämän viikon sataa, kun väittivät etelämmässä olevan jo kanttarelleja. Josko ne täälläkin alkaisivat kohta popsahdella esille. Toistaiseksi on vain punikki- ja voitatteja, mutta tällainen hiukan parempiin sieniin tottunut henkilö jättää ne oraville ja kärpäsille.
    Älä sitten ens viikolla kuluta kaikkea hellettä, kun sitä pitäis riittää vielä elokuun puoliväliin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kantarellejakaan näkynyt, mutta siinäpä hyvä harraste kenties lauantai ehtoolle? Tuolloinhan pitää toki päivät työskennellä vielä ja Silverstoneenkin ehtiä, mutta kyllä sitä kantarellien peräänkin saattaisi ennättää. Minä hellettä kulutan vain maltillisin elkein jotta riittää mielellään vaikka marraskuuhun asti lämmintä.

      Poista
    2. Lämpötilasta päätellen bunkkerissa ollaan jo lomalla. Oikein mukavaa lomaa!

      Poista
    3. Vielä kuusi ja puoli tuntia, loma alkaa vasta sitten. Kiitos!

      Poista