lauantai 18. joulukuuta 2010

Karjalasta kajahtaa!

Järjetön viima ja pakkanen vaan bunkkerin ulkopuolella, pakko oli jalkautua ihmisten ilmoille sillä karjalapiirakoita alkoi aamutuimaan tehdä mieli. Riisipuuron keitin sitten jo miltei ennen kukonlaulua, tuli fantastista mutta maltoin mieleni enkä lapannut sitä kuin himpun verran valmistuttuaan. Piti taikinaa alkaa vääntämään mutta ilmeisesti viimeksi olenkin paneroinut muikkuja ruisjauhoilla jokin aika sitten ja mokomat olivat päässeet loppumaan. Siksipä joutui tuonne hirvittävään ulkoilmaan bunkkerin turvallisten seinien sisältä, tuli elävästi mieleen Stalingradin kauhut tuolla käyskennellessäni. Pääsin kuin pääsinkin onnellisesti hyvin pienin kylmänpuremin takaisin kotiovelle, toki naapurin huumenisse sitten oli kuin zombie portaikossa, en tiedä mitä mahtoi toimittaa, kämpän ovi oli sepposen selällään ja ihme käry sieltä tuli. Karjalanpiirakka-asia oli tässä vaiheessa jo hyvinkin mielessä, melkoinen nälkäkin jo, taikinan tempaisin joutuin kun ohjehan oli mitä mainioin Taikinatiinun blogista. Aivan hurjan hyviä :-)



1 kommentti:

  1. Tervehdys kylmään bunkkeriin gourmet klubin vakijäseniltä. Haudutamme itseämme 30 asteen sopivassa lämpötilassa merituulen puhaltaessa pientä viilennystä raukeaan olotilaan. Aamu alkoi perinteisesti Dry Martinilla ja tämän jälkeen kohti sivistyksen sykettä. Klubin jäsenet valitsivat illalliseksi stir-fried spicy prawns sekä aavistuksen kotoisammin keftaa. Tämä tarkoittaa sitä, että valmistus alkaa n. 2 tunnin kuluttua. Tervetuloa syömään. Pukukoodi: smart casual.

    VastaaPoista