sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lankalauantain satoa

Sankassa sumussa alkoi lankalauantai, jopa siinä määrin vanka oli sumu ettei parvekkeelta saanut näköyhteyttä Turun Tuomiokirkon torniin, saati edes paikalliseen piruntorjuntapatteriin. En tästä ollut ensinkään huolissani, tiesin päivän siitä vielä valkenevan enkä hetkeäkään uskonut tilanteen kehkeytyvän samanlaiseksi kuin elokuvassa Usva


Päivä siitä valkeni ja iltapäivästä tupa oli täynnä, jono kahvipöytään oli kuin joulumarkkinoilla. Siihen sitten olin perjantaina loihtinut New York juustokakkua, kahta sorttia lihapullaa; ras el hanoutilla ja valkosipulilla maustettuja että ihan perinteisiä. Pikku pizzasia tein myös, lettipullaa unohtamatta.
Pääsiäisen tunnelmaan sopi myös pikku suklaamunaset.


Ainahan se Paavokin pulpahtaa paikalle...


Kahvitteluiden jälkeen oli hyvä siinä sitten lähes tyystin relaksoitua, tietenkin hyvän boolin ääressä. Tuli sitten ns komppaniakattilaan booli tehtyä, varsinaista boolimaljaa minulla ei ole. Tuo se sitten teki kauppansa, lähes 5 litraa sitä olikin. Reseptiä muunsin sen verran että appelsiinilimsaa laitoin vain litran. Piti kokonaisia karpaloita laittaa, unohdin ne kauppaan.


Tänään pitäisi toinen pitopöytä rakentaa... 

2 kommenttia:

  1. Sitä on näköjään nestemäisillä lopeteltu suurta pääsiäisen paastoa. Olin itse ostanut Raision Ihalan mämmitehtaan ropeellisen mustaa lötkyä ja nyt täytyy sanoa että voi sitä pöllähdystä posliinipotalla. Ei ikinä tuota mämmiä! Kurjaa pahaa liisteriä joka oli ylihintaistakin. Sunnuntaiyönä tilannetta paikkasi onnistunut linnapaisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tuohon jankki asiaan saata puuttua, itse en kyseistä tuotetta käytä missään määrin. En kerman saati vaniljakastikkeen kanssa. Lanmasmakkaraa ja valkosipuliperunoota oli eilen lautasella. Nyt se paasto vasta alkaakin...

      Poista