Loppukesän toinen sieniretki

Ei ollut rouva Fortuna matkassa taaskaan kun eilen jalkauduin maastoon sienen perään huhuilemaan. Ei auttanut huhuilu, kujertelu saati karjalaistyylinen "trui trui trui kantarellii, trui trui trui mustatorvisienii..." laulelu. Metsän pohja ei onneksi enää ollut rapea, jokunen hapero näytti oleskelevan maastossa mutta muuten oli perin onnetonta. Ei edes myrkkysieniä näkynyt. Isoja mustikoita, vetisiä ja aika mauttomia oli reilusti, puolukatkin vielä raakileita. Mutta aiempaan pari viikkoa sitten tekemääni toivioretkeen verrattuna tuli kuitenkin 100% saaliin lisäys, haaviin jäi tällä kertaa ihan kaksi kantarellia. Kotimatkalla äijä radiossa kertoi sienikauden viivästyvän. Miksei hän sitä ennalta kertonut, turhaan tuli ajeltua lääni ristiin rastiin.

Lauantaina oli mentävä kevyemmällä ateriakokonaisuudella kun perjantai meni pitopöydissä istuessa. Vaatimattomissa pitopöydissä, sanoisin jopa. Pettymys oli käsin kosketeltavissa, jouduin iltasella kotiin vaappuessa kauppatorin grilliltä ensin paistinmakkaran rykäisemään ja kotiin saavuttua viitisen uunivoileipää loihdin eteen, klassinen nälässäpitotapaus oli kertakaikkiaan lähellä.

Takaisin kuitenkin lauantain appeisiin, orientaalitunnelma oli lautasella, alkupalaksi vietnamilainen coleslaw nuoc nam kastikkeella, pääruokana sitten paksoita osterikastikkeen ja char siun kanssa. Jälkimmäisen sitten tein possun sisäfileestä, se kun oli tyrkyllä. Paksoi ei ollut, sillä oli enemmän kilohintaa mitä lihalla. Mutta kenties tuo oli sen väärti. Noinkohan tuota voisi itsekin kasvattaa? Kenties ensi vuonna.

Jälkkäriksi palattiin ihan eurooppaan, kotimaisiin aineksiin, nimittäin torilta tarttui vadelmia mukaan, vattukohokastahan sitä sitten piti värkätä. Se onnistui jotenkuten. Liekkö sisus liian raskas kun sinne piti sitten kokonaisia liköörissä lilluneita vattuja laittaa. 

Alkusalaatti

Paksoita ja possua

Kohokas, ei ihan kymppisuoritus. Maku ok.