sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pakastimen tyhjentelyä

Pitipä tämänkin kiihkeän GP viikonlopun lomassa edes yrittää tyhjentää pakastinta uuden tulokkaan tieltä, peuraa pitäisi tulla reilu parisenkymmentä kiloa jossain vaiheessa. Toivottavasti jo ensi viikolla. Kukapa tietää. Astianpesukonekin pitäisi ostaa, vanhaa kun ei pystynyt elvyttämään eikä mielenkiinto romujen kanssa ropaamiseen riitä kovin pitkälle. Noh, tuo on hankittava ennen joulukiireitä. Jälkikasvu siippoineen on kaiketi tulossa syömäsille, kalkkunaa, gravyä, jotain kalaa, smetanaa, mätiä ja sen semmoista sitten jouluksi. Ja tietty veripalttua tai mustaa makkaraa. Koeponnistus uudella Kenwoodin 1400W laitteistolla tulevana weekendinä, makutuomareina muita nuorison edustajia Turun suunnalta. Päätin jo laatia kesältä tutun merquezin, jota Makkarafestareilla tehtiin sekä sen kylkeen perinteisellä reseptiikalla mustaa makkaraa. Tapolan puolukkasössöä pitää hakea kaupasta sen kylkeen. Jouluksi poikani saa tuota tuoda tuoreeltaan Tampereelta, hänhän opiskelee ingenjööriksi Tampereen Teknillisessä Yliopistossa. Ponnahduslauta vieläkin suuremman mittakaavan toimiin. 

Eilen lauantaina aloitin aamun rauhallisesti, siivoilun lomassa sitten laadin lasagnea varten kastiketta, kolmisen tuntia se siinä pulputti, kolme varttia uunissa ja pahus kun tulikin jälleen kerran erinomaisen hyvää. Pastalevyjä en sitten laiskuuttani viitsinyt tällä kertaa itse tehdä kun kaapissa oli valmiitakin. Saatoin oikaista tässä kun kerran menivät samalla loppuun. Bechameliin toki ripauttelin muskottia, tästäpä tulikin mieleen että saisipa Maailmanmatkaaja tuoda reissuiltaan ison pussillisen noita pähkinöitä. Yle Teemalta tulee/tuli tuollainen mausteisiin keskittyvä ohjelma, sain kerrankin sitten selvyyden tämän muskotin ympärillä kiemurrelleen sanasto-ongelman. Nutmeg, mace englanniksi, ensimmäinen tarkoittaa itse pähkinää kokonaisena ja raasteena, mace taas on sen kuoren ja pähkinän sisuksen välissä oleva välihuttu. 

Jaaritteluksi meni taasen. Samapa tuo. Alkupalaksi sitten kaivelin pakkasesta kotimaista naudan sisäfilettä, sen kylkeen rakentelin jääkaapissa kuleksivista rosamundista perunalumen, voissa paistelin oman pellon kesätuottona olleita papuja. Tein ihan alkuun palsternakkapyreen josta tuli ihan hemmetin katkeran makuinen,  sen hylkäsin kun ei mausteillakaan siitä kunnollista saanut. 

Tuli myös Riikan tuliaisia syötyä, avasin sardiinipurkin (tomaatissa) ja olivatpa jännän makuisia. Kyllä niitä söisi enemmänkin, kyllä tuolla taidetaan nämä tämmöiset. Samaa ei voi sanoa saksalaisista tuotteista, ne kun on törkeän makeita. 

Hintsan makasiinilta kuvaa. Komea kattokruunu.


Riikan sardiinia. Onkohan jäsen M jo omansa syönyt?


Hyvää sotkua :-)


Lasagne sitten vihdoinkin valmistui


Pientä alkupalaa


Lasagne lautasella valmiina siirtymään kohti kyselyaukkoa


Aamulla sitten, munakriisista huolimatta, köyhän miehen versio Eggs Benedictistä. Paahdoin uunissa pekonit ja sämpylän, uppomunan keittelin kolmisen minuuttia ja hollandaisen rykäisin kehiin siinä välissä. Sunnuntai aamun pelastus, jossain välissä kyllä on pakko jaksaa ja tehdä niitä alkuperäisen EB:n ohjeen muffinseja tjms palleroita, mitä sitten olivatkaan. Tänään ei jaksanut. Vieläkin väsyttää. Ettei vaan olisi mikään puhkeamaton flunssa ovella. Tai jotain vieläkin kamalampaa.


4 kommenttia:

  1. Kyllä tuommoinen aamiainen kelpaisi! Mistä muuten saat peuraa? Itsellä on hämärä mielikuva, että Syrjysen strutsitila tuossa lähistöllä olisi maininnut myyvänsä kuusipeuran lihaa loppusyksystä. Pitäis varmaan soitella ja kysyä, tosin jouluksi just tilattiin 9 kg lammasta.

    VastaaPoista
  2. Peuraa tulee jos tulee työkaverin kautta. Bloggailet varmaan liha-asioista erikseen myöhemmin? Itsekin ajattelin niin toimia jos ja kun se eteen tulee.

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa just eilen kirjoittelin liha-asioista mietteitä joskus blogissa julkaistavaksi. Mutta lampaasta toki blogataan kans, jahka tilaus ensin saapuu.
    Peurasta on jäänyt mieleen aikoinaan Demossa syöty peura-setti, jossa oli prässättyä lihaa, peuramakkaraa ja filettä. Mahtavan makuista lihaa!

    VastaaPoista
  4. No niin, jäämme siis innolla odottamaan postausta :)

    VastaaPoista