torstai 23. toukokuuta 2013

Varaslähtö Juhannustunnelmiin

Viime viikonloppu oli mitä mainioin keliltään, ilma oli kuin morsian ja tulipa tuo Suomen eräs parhain lintujen sekä kalojen levähdys ynnä kutupaikka kierrettyä. Tuonne ympäristöön oli jos jonkin näköistä rumaa tölliä, rivaria ynnä muuta rakennettu. Tuli mieleen tarina keisarin uusista vaatteista, sen verran kamalaa mökkiä oli näköpiirissä. 

Maisema oli perin juhannustyyppinen 


Täällä pääkallopaikalla on yrtit lähteneet sisätiloissa räjähtävään kasvuun, parvekkeella viime viikonloppuna laittamani yrtit näyttävät jo sirkkalehtiään! Olen perin innoissani!

Pian saa nämäkin parvekkeen puolelle, voin olla tyytyväinen.


Tätä genovalaista basilikaa olen jo syönytkin, voimakas aromi


Tässä Monacon GP:n alkutunnelmissa kun ollaan, oli pakko naudan rintaa laittaa marinoitumaan. Marinadin pohjana käytin Yhteishyvä-reseptillä tehtyä ketsuppia. Se oli hollantilaiseen tomaattiin tehty makea ketsuppi. Heitin sen kattilaan, noin litra, tykö vielä valkosipulia, kuivattua chiliä puoli nyrkkiä, mausteet ja aiemmin tekemääni ja pakastamaani omenakastiketta. Keitin ylös, maistoin, maustin ja pahuksen hyvää. Tuo jahka lihan kanssa uunissa viihtyy sen viisi tuntia, saa siivilöinnin jälkeen päätyä kattilaan ja riivityn lihan kanssa patongin väliin.



Sunnuntaina brunssi. Kuka arvaa jälkkärin?


5 kommenttia:

  1. Tiramisu?
    Onpa muhkeita basilikoja! Ja näköjään sama ketsuppiresepti sielläkin kiinnitti huomion. Meillä chef on miettinyt oman ketsupin tekemistä, joten täytyypä sitä nyt tuupata hellan ääreen, kun kerran resepti on hyväksi havaittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ketsuppi ohjeen mukaan tehtynä oli aika mauton. Enemmän ja/tai maukkaampia tomaatteja pitäisi käyttää. Samoin suolaa saa olla enemmän ja sokeria vähemmän.

      Poista
  2. Muita vastauksia kun ei tullut kuin tekstiviestinä niin on kerrottava että tiramisu oli oikea vastaus. Oikein vastanneiden kesken arvotaan hyvää mieltä ja onnea kesän sadolle :)

    Tekstissäni oli myös maininta Pirkka-reseptistä. Sain tänään närkästynyttä palautetta, on kuulemma S-ryhmän Yhteishyvä lehden reseptiikkaa. Korjasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Voitin siis hyvän sadon! Tämä on varmaankin osoite, johon saa tehdä reklamaation, jos kesällä niin sanotusti vi... harmittaa ja sato on huono?

      Poista
  3. Reklamaatiot osoitteeseen

    Valtiokonttori,
    Sörnäisten rantatie 13, Helsinki
    PL 14
    00054 VALTIOKONTTORI

    Huonoa satoa ei toki tule :)

    VastaaPoista