Vaikka päivällä alkoikin taas tuollainen ihan suorastaan pirullinen lumimyräkän poikanen, miltei vaakaan tuulee, viima käy infernaalisesti ja tuota valkoista sielunvihollisen kaveria tulee taivaan täydeltä. Kahdeksisen minuuttia odottelin bussipysäkillä ja olin siinä vaiheessa jo lähes lumiukko syväjäädytettynä.
Onneksi pelastuin.
Ja kun kerran pelastuin luonnonvoimien yrityksistä huolimatta, saatoin tänään käydä perinteisen paellan kimppuun. Toki pieniä hanlaluuksia oli matkassa, liedelle ei mahtunut tuo 4 metriä halkaisijaltaan oleva paellapannu, jouduin tyytymään Hackmannin kasariin. Samoin riisin kanssa kävi käypäläinen, eipä ollut bombaa saatavilla Prismasta. Tyydyin Myllyn Parhaan pitkäänriisiin. Tuosta jo toissapäivänä tein valkosipulikanan kaveriksi lisukeriisin, keitin kanaliemessä ja maustoin että värjäsin kivaksi kurkumalla. Itseasiassa hyvää riisiä, kevyttä ja tuntuu tähän hoikkaan adoniusmaiseen varteen uppoavan kuin kuuma veitsi voihin. Mutta ei vastoinkäymiset näihin kahteen asiaan päättyneet. Olipa tapahtuva sitten niin jotta kesken ruoan valmistuksen kävi karvaasti ilmi ettei, hämäristä muistikuvista huolimatta, Bunkkerilla ollutkaan ensinkään sahramin luotteja. Niitä kun vuonna 2010 toin useamman purkin Ljubljanasta. Saatan ottaa kontaktin Lukaan ja tiedustella kädenpuristusta yli Euroopan. En kuitenkaan mennyt hysteeriseen paniikkiin, korvasin sahramin väriaineena sitten taasen kurkumalla. Kyllä se minulle kelvannee näin arkena. Ja kun ei lähimaastossa ole ensimmäistäkään sahramikauppaa niin saatoin tähän tyytyä.
Kuitenkin sitten tuon paellan runkoon täräytin lauantaina tekemääni, aivan pakanan hyvää chorizoa, mustekalarenkaita, jumbokatkarapuja sekä simpukoita.
Pienet maistit otin jo joutessani, kyllä, kyllä tuota syö. Pieni miinus kohti herra Hackmannia, kasari on liian pieni Gordon Ramsayn resepteille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti